tiistai 22. helmikuuta 2011

Tästä ei sitten puhuta, eikä tästä sitten kerrota kelleen. Ei.

Shhh...

Pahkiksesta on tullut hellyydenkipeä. Se haluaa olla lähellä, se painaa pään rintaa vasten, tunkee hiljaa kainaloon. Se yrittää olla hirmu kiltti. Se on hirmu kiltti pitkään - kieli vähän hassusti ulkona, hiukka yksinkertainen katse silmissä. Se katselee minua pitkään ja vain on.

Mutta sovittiin että tästä ei kerrota kelleen.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Keijupölyä ja otteetonta ohjausta

Viime torstaina tapahtui jotain kummallista. Jäähdyttelylenkillä Pahkiksen päässä naksahti. Naksahti niin, että huomasin sen tajunneen mistä hihnassa kävelystä oikeastaan on kyse. Joku ihmeen kennelpoikakeiju siis ilmeisesti päätti heittää päällemme hiukan kauan odotettua keijupölyä. Sama käyttäytyminen jatkui seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Saas nähdä mitä tänään sitten on, mutta peukut pystyssä. Tai ehkä sitten vain nautitaan hetki, koska kohta se kuitenkin taas vetää.

Muutenkin Pahkis on peruselämässään tavallaan hiukan rauhoittunut. Vaikuttaako Kaapon poissaolo rauhoittavasti, pallit vai mikä, mutta mistä lie sitten johtuukaan, pääasia on, että se on nyt astetta mukavampi kotona.

Tottistreeneissäkin se toimii vähän paremmin. Tämä johtunee eniten kuitenkin siitä, että muutin palkan suhdetta. Vähemmän lelua ja leikkiä, enemmän työtä ja tottelevaisuutta. Eli toisin sanoen Pahkiksen pitää tehdä enemmän, jotta saa lelupalkkaa. Toisaalta opetan sitä palkkautumaan kehuilla ja toisaalta kestämään tuota tilaa. Pahkishan ei tuosta palkkaamattomuudesta suinkaan lannistu tai lamaannu, vaan pyrkii vaatimaan minulta palkkaa. Nyt ollaan sekoiteltu asioita enemmän toisiinsa, jotta saadaan vaihtelevuutta ja Pahkis kuulolle. Häiriötä on lisätty seuraamiseen ja keston kera. Eloisaa se seuraaminen vielä on, mutta kyllä se sieltä pikku hiljaa alkaa mennä pakettiin. Noutoa ollaan nyt otettu niin, että saataisiin Pahkikselle ajatus siitä, että kapula on oikotie leluonneen - ei mikään muu. Jatketaan tätä hetki ja sitten otetaan taas hiukan seuraavaa suuntaa.

Agipuolella ollaan otettu työn alle rengas ja keinu. Kadonneen rytmitajun metsästys on myös käynnissä. Rytmi on tauon jäljiltä hukassa ja toisaalta huomaan myös, että Pahkikselta on joitain juttuja päässyt hiukan unohtumaankin tauon aikana. Ei se mitään, palautellaan niitä pikku hiljaa taas mieleen.

Renkaassa ollaan ihan hyvällä mallilla. Tein renkaan naksulla niin, että lelu renkaan toisella puolella ja palkan sai vain kun meni renkaasta läpi. Eli ei nyt ihan nollapohjalta sheippaamista, mutta tuolla tavalla saa Pahkiksen aivotkin mukaan. Viime treenissä tehtiin hyppy-rengas-putki suoraa ja hienosti mies poimi renkaan matkalta kun hypyn takaa käskytti putkea. Sitten kun lisäsin tulokulmaa renkaalle alkoikin sitten helpoimman tien metsästys, vaikka välttämättä se takana ollut puomi ei ollut se helpoin. No, mutta siis ensi kerralla tuokin kulma sitten jo osataan, vaikkei se nyt ihan sujuvasti mennytkään. Virheistä oppii molemmat.

Keinua on tehty laskemalla normi keinu alas. Olin siis aiemmin jo kotona tehnyt kontaktin palalla vauvakeinua noin 15 sentin korotuksella. Siitä siirryttiin alumiinikeinulle halliin ja ensin se matalana ja saman harjoituksen aikana se nostettiin suunnilleen tuohon 15 senttiin myös. Eri puolilta, nenäkosketusalustalla, naksulla ja namipalkalla. Rauhallisesti mahdollisimman vähällä häsläyksellä. Seuraavalla viikolla sitten samaa treeniä, mutta korkeutta nostaen jonnekkin 30 senttiin. Seruaavalla viikolla taas ylös ja korkeus oli tällä kertaa viitisen senttiä alle normikeinun. Siitä sitten seuraavalla viikolla mentiinkin jo normikeinua. Tässä Pahkista alkoi hiukan huimata, joten otettiin mukaan hihnan apu ja turva. Itse liikuin hyvin lähellä, jottei Pahkis pääse tai putoa pois keinulta. Sunnuntaina oltiinkin Riman hallissa puukeinulla ja nyt olikin meno jo mukavan näköistä. Vähän miestä jännitti, mutta selvästi taisteli itse oman henkisen taistelunsa ja minun ei enää tarvinnut antaa henkistä tukea. Vauhtia oli tullut myös lisää - tai siis oikeastaan annoin sen ottaa vauhtia hiukan lisää. Ensi kerralla ehkä ollaan vielä hihnassa, jottei käy mitään ylilyöntejä: tuon kun päästää vapaasti niin siinä voi aina osaamattomalla pojalla vähän käydä hassusti.

Puomiin ollaan nyt lisätty omaa vauhtia. Pahkis tuli mielestäni kontaktille hiukan hitaasti ja olin myös epävarma siitä, että kuinka hyvin se siellä oikeastaan pysyy kun juoksen kovaa ohi. Pahkishan lähtisi mielellään kilpajuoksuun ja haluaa olla kaikkialla ensimmäinen. Tämä aiheuttaa sen, että oma liikkeni niin, että Pahkis on jäämässä jälkeen on hyvin vahva häiriö. No kokeilin sitten niin, että pelkkä puomi ja ensin hiukan lämmitystä ja sitten täysillä puomille. Sieltähän se rempseästi rasautti läpi alasmenokontaktista kuin mikäkin huithapeli. Toinen ja kolmas kerta menikin jo sitten nappiin. Tuossa alla yksi puomipläjäys.



Niin ja keppejä ollaan nyt tehty myös hihnan kanssa. Pahkiksella tuli liikaa keppiepäonnistumisia. Tuli joko väärä sisäänmeno, keskenmeno (:P) tai sitten Pahkis jä i viimeiseen keppiväliin katsomaan minulta lupaa palkalle. Riina ehdoitti tuota hihnaa ja kokeiltiin sitä. Oli sitä Laurakin jo ehdoittanut, mutta no itsepäinen kun on... Niin siis kokeiltiin ja se näytti toimivalta tässä vaiheessa. Sunnuntaina saatiin taas ihan hyviä kepityksiä alle. Tällä siis mennään hetki.

Niin ja siitä rytmistä ja ohjauksesta. Tässä olkoon hiukan makua siitä mitä on otteeton ohjaus. Tässä voisi oikeastaan läiskiä itseään poskille vartin verran ja huudella herää pahvi. No ehkä sitten ensi kerralla. Tässä siis:

Otteetonta ohjausta, Osa: Kuinka teet valssit apaattisesti ja viikon verran myöhässä.



ja juu koitan jossain kolossa saada vähän tottistokoiluvideotakin.