Urheilusta

Agilityn rintamalla on viime aikoina ollut mietintää sen urheilustatuksesta. On ollut myös tapahtumia jotka eivät kuulu urheiluun. Pitäisikö Agilityn olla urheilua vai ei? Mitä on urheilu ja mikä siitä tekee urheilua?

Nuoruudessani harrastin taitoluistelua. Urheilua. Vai onko se taidetta? Baletti. Mitä se on? Taidetta vai urheilua? Agility, ammunta, pikajuoksu. Miten on? Hankala tuota mennä sanomaan. Kaikissahan näissä tulee hiki. Vaikkei agility nyt ihmiseltä suuria fyysisiä äärisuorituksia vaadi, ainakaan nopeuden, voiman tai kestävyyden saralla, niin tulee siinäkin ajoittain hiki. Itse ajattelen urheilua jotenkin näin:

Urheilussa urheilijalla on selkeä kehittymisen tavoite. Toisilla korkeammat, toisilla matalammat, mutta urheilussa tuon tavoitteen saavuttelu tehdään systemaattisesti ja laaja-alaisesti. Siihen kuuluu muitakin asioita kuin lajinomainen harjoittelu: tehdään oheisharjoitteita, huolletaan itseä ja uhrataan muilta elämänalueilta palasia. Urheilun vuoksi. Sen kuinka paljon kukin näitä ratkaisuja tekee tai tarvitsee tehdä, määrittelee urheilija aina itse. Urheilussa myös ilmenee ääritunteita. Niitä isoja ilon hetkiä, mutta yhtälailla niitä suuria pettymyksiä. Urheilu on mielen hallintaa, itsensä likoon laittamista, koettelemuksia. Urheilu on leikkimielistä ja se on vakavaa. Urheilu on hienoa.

Harrastamisessa asioilla ei ole niin suurta merkitystä harrastajalle. Iloa ja surua esiintyy, mutta skaala on kapeampi. Muut elämänalueet ovat tärkeämmässä roolissa ja toisaalta tavoitteenakin on useammin oman mielen ja kehon perus hyvinvointi. Harrastaminen on kauempana ääri-ilmiöistä. Ei stressiä. Harrastaminen on leikkimielistä. Harrastaminen on kivaa.

Urheilemiseen kuuluu olennaisena osana myös esikuvana oleminen. Nuorille, lapsille, vanhemmille. Muille maille.  Urheilijana olet esikuva tai esimerkki hyvistä elämäntavoista, tämän yhteiskunnan arvostamista periaatteista. Edustat tehtyjä päätöksiä, pitkäjänteisyyttä, hyvinvointia ja muita asioita,  joita tämä yhteiskunta omalta osaltaan arvostaa ja pitää hyvänä. Urheilija jakaa osaamistaan, toimii rehdisti ja reilusti. Yrittää olla hyvä ihminen.

Urheilu ei ole lajista kiinni, se on asenne ja elämäntapa. Se on vastuu jota jokainen urheilijana itseään pitävä kantaa.

Kotiläksyt

Kävin itsenäisyyspäivänä tekemässä hiukan kotiläksyjä. Jenny antoi treenin, jossa ideana kellotella eri ohjauksia eri lähestymis- ja poistumiskulmissa esteelle. Pitkään onkin pitänyt tuollaista jo tehdä - nyt sai sitten vähän niinkuin pakon edessä tehtyä.

Mietin etukäteen millaisen setin ohjauksia ja kuvioita teen ja järjestin ne vielä niin, että kertaakaan sama estekuvio ei esiintynyt peräkkäin. Eli näin maksimoin sen, että Pahkis joutuu lukemaan ohjausta, eikä olettaisi edellisestä tietäen mihin mennään. Monta ohjausta jäi vielä kokeilematta eri tilanteissa, mutta tuloksista sai jo hyvin mielenkiintoista osviittaa. Ei sinänsä varmaankaan mitään maailmoja mullistavaa kuitenkaan.

Periaatteessa oli aivan sama minkä ohjauksen tai mitä kautta esteen kiersi oli aika sadasosan tai kahden sisällä (ero siis max 0,02 sekuntia). Merkittävää eroa syntyi vasta kun reitti oli pitempi ja käännös tiukempi. Eli siis pitkä reitti ja puolikäännös oli yhtä nopea kuin lyhyt reitti ja koko käännös. Kokokäännös siis 180 astetta tai enemmän, puolikäännös noin 90 astetta tai vähemmän. Käännöksen tekevällä ohjauksella ei ollut aikaan merkittävää vaikutusta. Ohjauksen antamalla tiellä, samalle käännökselle ei myöskään ollut merkitystä. Eli sen minkä kokoamisella Pahkis matkassa voitti, nollaantui vauhdin hiljenemisellä.

Mitä tästä sitten jäi käteen? Tärkeimpänä varmasti se, että kun järkevin koiran reitti on valittu, voi ohjauksen valita vapaasti oman tulosuunnan, halutun ohjauksen jälkeisen sijoittumisen ja ohjaukseen tarvittavan voiman perusteella. Aikaa ei tarvitsisi miettiä.

Ensimmäinen leiri

Ensimmäinen Top Team -leiri on takana. Mukavaa, hauskaa ja avointa porukkaa ja mukavasti tuli ajattelemisen aihetta. Uusia havaintoja ja ehkä jopa jokin oivalluksen jyvänenkin.

Perjantai

Perjantaina oli Skogsterin Mian luento ja ryhmätöitä. Mian luento oli taas kerran ajatuksia herättävä. Tämä taisi olla nyt neljäs kerta kun olen hänen luennollaan tai seminaarissa ja aina siitä vain oppii uutta. Perusperiaatteet ovat säilyneet samana, mutta ajatukset ovat mielestäni jalostuneet. Hyvä näin. Tällä kertaa paino oli melko paljon ohjaajan omassa käyttäytymisessä ja sen vaikutuksessa koiran mielentilaan. Sopi minulle vallan mainiosti, koska tämä on ollut asia jota olen viime aikoina paljon pohtinut ja sen kanssa joutunut painiskelemaan. Mia myös osasi muotoilla mielestäni sen, mitä itse en ollut osannut. Olen aiemmin kirjoittanut oppimisen työkaluista ja miten olen tätä yrittänyt rakentaa. Uskon, että tarkoitin samaa asiaa kuin Mia puhuessaan koiran motivaation rakentamisesta. Se mikä oli mielestäni yllättävää, niin tuntui, että kovinkaan moni ei joudu koiransa viretilaa hallitsemaan. Joudu tai saa, mielestäni se on mielenkiintoinen aihealue.

Lauantai

Jennyn treeni

Lauantai aloitettiin Jennyn treeneillä. Radalla oli ajatuksena kokeilla eri ohjauksia ja katsoa niistä nopeimmat ja parhaimmat. Eka veto meni vähän harakoille: en oikein ehtinyt tarpeeksi hyvin sisäistämään rataa, kun mietin ohjausvalintojani turhankin hartaasti.  Omalla vuorollani sain kuitenkin paljon. Vaihtamalla suunnitelmia saatiin sekunnin verran aikaa pois kymmenellä esteellä. Huh. Tärkeimpänä kuitenkin ehkä sain jonkinlaisen oivalluksen prässäämisen ja rauhan käyttämisestä radalla. Tästä Jaakko minulle kerran puhui ja käski miettimään. En sitä silloin ymmärtänyt ja tuskin oli silloin tarkoituskaan ymmärtää. Jennyn radalla tuntui kuitenkin joku vain loksahtavan. Tajusin, miten prässistä häviää teho kun sitä on liikaa ja toisaalta miten  jatkuva prässääminen kuumentaa Pahkista. Toisaalta sain ajatuksia siitä miltä Pahkis tuntuu prässin ja prässäämättömyyden alla. Ajatus vaatii vielä paljon työstöä ja oivaltamisia. Voi olla, että viikon päästä huomaan olevani täysin väärässä.

Jarin treeni

Alku on aina hankalaa. Todella. Todella hankalaa. Radan alkua emme saaneet onnistumaan mitenkään. Ei vaikka olisi päälläni pomppinut. Loppuosa radasta oli hyvää perusrataa, joka toimikin. Hetkeksi unohdin tuon prässioivalluksen. Olin kuitenkin Vapun sessiossa luvannut tuohon kiinnittää huomiota ja varmasti sen ansiosta muistin kesken treenin tuohon kiinnittää huomiota. Prässi pois vääristä kohdista ja heti alkoi rimat pysyä ylhäällä. Toimi.

Illallisen jälkeen olikin väsynyt seuralainen

Sunnuntai

Juhan treeni

Jerryn lämmittelyjen jälkeen olikin vuorossa Juhan kontaktikatselmus. Hyviä ajatuksia ja pohdintaa kontakteista. Tiedän nyt miten seuraavaksi lähden Pahkiksen kontakteja viemään eteenpäin, jotta saisimme ne varmemmaksi kisatilanteissa.

Mukava leiri oli ja kotiläksyjä ja ajateltavaa tuli. Muutaman tunnin päästä mennäänkin sitten kotiläksyjen äärelle.