Pahkis ja minä yhdessä.

Mietin otsikkoa pitkään. Halusin löytää siihen jotain mikä kuvastaisi viikonloppua kokonaisuutena. Sitä eroa mikä on tämän ja edellisen kirjoituksen tuntemuksen välillä tapahtunut.

Nyt en vielä tiedä mikä otsikoksi tulee. Kirjoitetaan ja katsotaan.

Edelliset kisat eivät ole menneet todellakaan mitenkään hyvin. En nyt tarkoita tuloksia vaan ihan sitä suoritusta, tunnetilaa ja jälkimakua. En palaa nyt siihen. Niistä voi lukea tuolta kahdesta aiemmasta tekstistä. Puhutaan nyt tästä viikonlopusta.

Kaikki lähti Revosta. Mentyäni Revolla sain päähäni jotenkin ajatuksen siitä millaista agilityn haluaisin olevan. Tiesin sen kyllä aiemmin, mutta se oli jonnekin matkalle kadonnut. Sitä tunnetilaa lähdin metsästämään. Päädyin siihen, että tuo rentous, ilo ja luottamus lähtee siitä, että teen Pahkikselle lähdöt ja kontaktit kuntoon. Ne olivat siis tehtävälistalla tärkeimpänä. Noita lähdin ratkomaan epiksissä. Ensin viikko sitten Kirkkonummella kolmella startilla ja sitten perjantaina ASTn epiksissä. Lauantaina Purinalla oli tarkoitus jatkaa samaa epismentaliteettia: lähdöt pysyy ja kontaktit kanssa - millään muulla ei ole mitään väliä. Sama homma jatkuisi myös sunnuntaina Kirkkonummen virallisissa.

Lauantain kisat sujuivat todella hyvin. Ei nollia, mutta oikeasti. Ei ainuttakaan luistoa kontakteilta, ei ainuttakaan rimaa eikä ainuttakaan varastamista lähdöstä. Tavoite saavutettu.

Sunnuntain kisat sujuivat samaan hyvään malliin. Ei ainuttakaan varastusta, eikä ainuttakaan kontaktiluistoa. Rimoja tuli tosin kaksi, mutta toisen otan omaan piikkiin. Yhdeltä agiradalta saatiin nollakin kasaan. Viikonlopun jälkeen teki kyllä mieli piehtaroida hyvässä mielessä samoin kuin Pahkis pellolla.

Mitä siis oikeastaan tein toisin? Epispalkkailujen lisäksi suurin muutos oli omassa päänupissani. Sain itselleni haettua leppoisan, pilke silmäkulmassa meiningin. Minua nauratti ihan vähän koko ajan ja en jaksanut Pahkista nipottaa mistään. Lähtöön tulin Pahkis irti. Luotin Pahkikseen.  Radalla ja etenkin ennen sitä.

Sain sillä aikaan yhteisen tekemisen. Tänä viikonloppuna olimme kisoissakin tekemässä rataa yhdessä ja meillä molemmilla oli aidosti hauskaa. Se oli se isoin saavutus ja voitto: Pahkis ja minä yhdessä.

Repoilua ja epistelyä

Haha,

Sain huikean mukavan mahdollisuuden käydä kisaamassa Raisan Revolla. Oli oikein virkistävä kisapäivä: viimeisimmät kisat on meillä olleet vähän alakuloisia ja oli oikein mukava päästä ohjaamaan yhtä suomen tämän hetken parhaimmista maksikoirista. Hauska jotenkin peilata Pahkiksen osaamista ja ohjautumista Repoon. Toisaalta hauska havainto oli se, että rataantutustumisessa oli hassu tunne, kun päässä ei ollut mitään historian ajatuksia koiran onnistumisista tai epäonnistumisista. Ennen ekaa rataantutustumista en ollut Revolla tehnyt koskaan estettäkään missään. Joten rataantutustumisessa tein suunnitelman koiralle, joka osaa kaiken niinkuin haluaisin sen osaavan. Lopputulos oli hylly, mutta virhe tuli ainoassa kohdassa, jota hiukan mietin, että miten teen ja ajattelin kokeilla sen toteuttamallani tavalla. Ohjausvalintani oli väärä. Muuten hyvä veto. Kaksi seuraavaa oli myös hyllyjä, mutta olen kyllä tyytyväinen niihinkin ja pääasia toteutui: oli erittäin hauskaa ja virkistävää. Kiitos vielä kerran Raisalle ja taidanpa olla velkaa tyypit Pahkiksesta.

Sunnuntaina käytiin Kirkkonumella epistelemässä Pahkiksen kanssa. Otin teemaksi lähdöt, kontaktit ja rimat. Koitin saada Pahkiksen ja itseni niin kisavireeseen kuin mahdollista ja onnistuinkin oikein hyvin. Pahkis piti kontaktit ensimmäisen huomautuksen jälkeen. Lähdöt oli ensimmäisen muistuttelun jälkeen ihan ok:t ja rimojen kanssa oli työstettävää, mutta viimeiselle vedolle sain palkattua ehjän ratapätkän, joten päivä oli mielestäni koknaisuudessaan onnistunut. Siitäkin jäi hyvä mieli.

Pätmänin kanssa ollaan nyt nostettu rimoja ja tuossa eilen raahasin hypyn tuonne lähihiekkakentälle ja aloitin siinä käymään ohjauksia läpi korotetuilla rimoilla. Hauska mies se on ja kyllä se yrittää kääntyä oikein mallikkaasti. Eiköhän siitä ihan hauska veijari kisaradoille tule.

Ja seuraa loppuhuipennus. Pahkis löysi kauan kadoksissa olleen isänsä:

Hyllysuora

Taas on yhdet kisat takana. Ei nekään nyt hyvin menneet. Ekalta agiradalta hylly: Pahkis oli taas omissa tiloissaan. Varasti lähdön ja tiputti ekan riman. En siihen saanut tyhmyydessäni reagoitua ennenkuin oli jo ottanut kepit, joten jatkoin vielä rataa. Renkaan jälkeiseltä hypyltä, ihan perusvalssissa lähti ohjauksesta ihan väärään suuntaan hakemaan putken päätä jostain kaukaa. Otin uudestaan ja jatkoin keinulle josta lentokeinu. Tähän lopetin radan.

Tokalta radalta otin Pahkiksen haltuun tarkemmin ennen jo lähtöä. Pysyi lähdössä, tuli hyvin alun jarruun mutta sitten kolmannen riman tiputti. Se luki taas hyppyä aivan epäloogisessa suunnassa, ulos ohjauksesta. Lopetin radan tuohon pudotukseen.

Hypärillä taas otin Pahkisen haltuun ennen starttia, mutta varasti silti. Sain pysäytettyä ennen ekaa rimaa varastamisesta ja poistuin radalta.

Eli lyhkäseksi kävi radat tänään. En tiedä. Ärsyttää, harmittaa ja ottaa päähän. Pahkis lukee nyt kisoissa ihan mitä sattuu esteitä: tuntuu että lukee ja lukitsee heti vaan esteitä ihan mistä suunnasta vaan. Sama homma oli viimeksikin vuokkosilla - tutussa paikassa. Eli se ei mielestäni lue ohjausta vaan rataa oman mielensä mukaan. Treeneissähän se toki tulee ohjauksiin ihan niinkuin pitääkin. Lämppäesteilläkin homma on vielä paketissa ihan normaalisti.

Ajattelin nyt, että lopetan heti jos se tekee jotain mitä sen ei pitäisi tehdä. Ei me niillä vitosilla mitään tehdä.

Ärsyttää se, että en tiedä onko tuokaan millään tavalla kestävää. Se ehkä toimii hetkeksi, mutta sitten taas alkaa varmasti rakoilla. Nyt tuntuu, että pitäisi olla sellaiset seitsemän rataa niin varmaan viimeiset kaksi alkaisi olla meidän normaaliratoja. Just nyt on sellainen olo, että agility ei ole millään tasolla mukavaa Pahkiksen kanssa. Tai siis kisaaminen ei ole. Tuntuu että kisoissa en saa sen kanssa onnistumisen kokemuksia tai edes hetkittäisiä hyviä fiiliksiä. Se että näitä ei tule niin tarkoittaa sitä, että ei se koirallekaan ole nautittavaa. Huoh...

Harmittaa se, että ei päästä tekemään kisaratoja samalla menolla kuin treeniratoja. En jännitä, enkä mielestäni ole sen hermostuneempikaan. Harmittaa, etten tiedä mitä tehdä, jotta ongelman saisi korjattua.

Ottaa päähän myös se, että en aina pysty heti alusta puuttumaan lähtöihin tai pudotuksiin. Kuten nyt tänään ensimmäisellä radalla.

Otetaan välillä vähän Pätmäniä niin saa vähän mukavampia ajatuksia päähän. Pätmän oli todella hyvä viime treeneissä. Siis osaamiseensa nähden. Se selvästi haki hyppyjä ja oli selvästi oivaltanut, että rimoista mennään yli vaikka itse liikkuisinkin jo toiseen suuntaan. Se teki kivasti pieniä käännöksiä ja kasasi itseään ennen hyppyjä. Erityisen iloinen olen yhden kaukovalssin kasauksesta. Hienosti Pätmän iski jarrua ennen hyppyä ja teki pienen 90 asteen kulman hypylle. Pakkovalssit ja twistit toimi myös hyvin: pääsin paljon paremmin niistä irti. Putkijarruihin tuli hyvin ja eteni mukavaa vauhtia.

Eli jotain hyvää ja jotain huonoa. Ehkä tämä tästä.

Ärsytys

Onpas pitkä aika taas vierähtänyt. Ollut suuntaan jos toiseen paljon kiirettä, että ei oikein ole jaksanut istua koneella ylimääräisiä kirjoittelemassa. Nyt tulee melkein viikko täyteen pientä nuhaflunssakuumeilua niin on aikaa hiukan raapustellakin.

Pahkis

Mitäpä siis. En nyt edes muista mitä ja mistä olen viimeksi kirjoitellut, joten jotan varmaan putoaa välistäkin pois. Keskitytään siis tämän päivän tunnelmiin. Eli kisailtiin pääsiäisenä kuumeisena ja ei kyllä ollut mitään hyviä ratoja. Osaksi varmaan oman tilankin takia, mutta päälimmäiseksi jäi kuitenkin vain ärsytys. Ärsytys siitä, että en nyt oikein osaa ottaa selkeää linjaa ja otetta Pahkiksen rimojen pudotteluista ja kontakteista. Ärsyttää se, että kontaktit toimii ihan missä muualla tahansa paitsi ei kisaradalla. Jos huomautan, se toimii kerran, mutta sitten taas mennään. Lämppäesteillä ei mitään ongelmaa, treeneissä vaikka missä vireessä ei ongelmaa. Vaikka saisinkin siellä sen virheen ei se peilaudu kisaradalle. Vähän sama homma rimojen kanssa. Ei se treeneissä roiski rimoja. Roiskimisella siis tarkoitan mielentilasta johtuvaa välinpitämättömyyttä ja kiirettä. Tuntuu, että Pahkikselle pitäisi sanoa asiasta voimakkaasti, mutta se voimakkuus on kyllä jotain sellaista mitä kilpailutilanteessa ei voi tehdä. Ei siis mitään fyysistä, mutta ulospäin se varmasti näyttää kyseenalaiselta ja toisaalta treenitilanteen vireessä siihen ei tarvitse samalla tavalla puuttua.

Tällä hetkellä en oikein tiedä mitä pitäisi tehdä.

Ajattelinkin kuitenkin niin, että nyt kohta kun pääsee pihatreeneihin ja tarkoituksena aloittaa Pätmänin kanssa ohjaustekniikkatreenit rimoja nostaen niin otan siinä samalla Pahkiksen kanssa tekniikat läpi ja korkeilla rimoilla ja kovilla häiriöillä, jotta saan varmasti sille selkiytettyä mistä rimoissa on kyse. Näin ainakin vahvistan sitä, että Pahkis tietää mistä sille huomautetaan kun rima putoaa.

No mutta onhan meillä hyviä ratojakin: jyväskylästä tuli eka aginolla ja tuplakin oli lähellä kun edelliseltä agiradalta tuli vain vitonen. Pääsiäisenä oli yksi hyvä hypäri. Mutta silti vaan ärsyttää ja harmittaa. Ehkä se, että nyt ei olla oikein edistytty. Jotain pitää siis muuttaa.

Purinan hypäri olisi tuossa - vitonen siis rimasta.

Top Team

Top Teamin leirejäkin on tässä välissä ollut. Mukavia ja hyviä leirejä. Porukka on mukavaa ja hauskaa ja porukalla tuntuu olevan halu kehittää itseään ja tekemistään. Eniten kyllä itse olen saanut Jennyn treeneistä: ne on sopivasti erilaisia, mutta kuitenkin tavoitteeltaan samanlaisia. Radatkin ovat olleet ehkä jotenkin meidän menoon ja ohjaustyyliin sopivaa. Fysiikkapuolella on nyt ollut vähän hiljaista kun oma selkä vaivaa ja ei tunnu oikein kuntoutuvan milllään. Sekään ei oikein etene mihinkään suuntaan. Sikäli tuo ei nyt agilityä haittaa, mutta takaraivossa painaa kuitenkin.


Pätmän

Pätmän on saanut kasvaa tuossa rauhassa. Torstaisin ollaan vähän treenailtu ja muutama extratreeni ollaan tehty parina sunnuntaina. Eikö ole kyllä ollut mitään stressiäkään sen kanssa. Se mitä sen kanssa on tehty on tuntunut kivalta ja se on näyttänyt oppimisen merkkejä hyvässä tahdissa niin luottavaisin mielin tässä odottelen kenttien sulamista. Olen siis tarkoituksella odotellut että tulee vuoden ikäiseksi ja toisaalta, että pääsen omaan pihaan ja tähän lähikentille treenaamaan. Näin saan opetettua asioita tehokkaasti sille verrattuna kerta viikkoon jolloin asiat tuppaa unohtumaan jo siinä välissä. Hauska kyllä nähdä millaista agility sen kanssa tulee olemaan.