Pilkkujengi

Se tuli meille Lauran sylissä, pelosta huutaen kun näki minut ja Bellan alaovella. Pentuna se pelkäsi vaikka mitä, se söi kaikki nahkaiset kengät ja sai siksi nimen Nahka-Albert. Se tuhosi Esa-Kissan avustuksella kaksi olkipukkia ja näytti kovin viattomalta. Kun kengät oli piilossa, se söi kengän kuvan sohvan käsinojalta seinään. Se janosi pienenä olutta. Se oli ikuisesti Ruma Lapsi, Seitsemän Veljeksen äiti. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.

Allin kanssa aloitin koiraharrastukset. En muista enää miksi, mutta jostain syystä Leea ja Laura saivat minut puhuttua Leean tottiskurssille ja sillä tiellä tässä ollaan. Muistan elävästi sen hetken kun kärpänen puraisi. Tein Allin kanssa sivulletuloja kotimme edustalla. Sovelsin hiukan treeniä ja näin kuinka Alli siitä oivalsi. Silloin sitten mentiin. Mentiin aina viime vuoteen asti. Mentiin tokon alokkaaseen ja mentiin avoimeen. Saatin Allille TK2 - sitä ei monella dalmiksella ole ja startattiin me myös voittajassakin. Alli osasi EVL:n liikkeet, mutta kapasiteetti ei koetilanteissa oikein riittänyt ja silloin se keksi hiukan omiaan. Palveluskoira mikä palveluskoira. En tule koskaan unohtamaan sen katsetta joka sanoi, että tehdään jotain ja häntä vipatti. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.

Ilman Allia olisi tuskin Pahkista. Ilman Allilta saatua korvaamatonta kokemusta, onnistumisia, oppimista ja niitä lukuisia tunteja, jotka mietin miten saisin Allin toimimaan kokeessa paremmin, ei Pilkkujengiämme olisi syntynyt. En tiedä harrastaisinko koirien kanssa, mutta tuskin ymmärtäisin niistä sitä mitä nyt. Allin kanssa opettelimme ja sen kanssa oli niin mukava tehdä. Se oli aina iloinen, eikä se koskaan ottanut hommia liian vakavasti. Sen kanssa oli aina hyvällä tuulella ja välillä se keksi hiukan omiaan. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.

Alli on nyt poissa. Pilkkujengi puolittui mutta elämä jatkuu. Kaikella on paikkansa, tarkoituksensa ja oma aikansa. Alli sai nukahtaa vierellämme rauhassa ja tyytyväisenä. Vielä kun ei ollut niin huonosti kuin olisi voinut olla. Vielä kun sain tehdä muutaman istumisen sen kanssa, nähdä sen hännän vipatuksen ja sen, että se hiukan yritti varastaa ja kuitenkin vähän luistaa. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.

Alli oli uskomaton. Alli valloitti kaikkien sydämet. Kaikista koiristamme siinä oli eniten jotain mystistä empatiaa ja älykkyyttä ihmisestä. Allin kohdalla haluan uskoa uudelleensyntymiseen. Haluan uskoa, että Alli on jo syntynyt jossain jollekkin, nyt ihmisenä, ja antaa kaiken sen muille minkä se meille koirana sydämestään yritti. Jos näin on, niin tuosta ihmisestä kuulemme varmasti. Kuulemme paljon hyvää ja hänen ansiosta maailma on varmasti taas parempi paikka.

Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.

Kolmosluokkalainen - yksi tavoite saavutettu

Se oli sitten siinä. Yksi tavoite agilityssä saavutettu: nostaa Pahkis kolmosiin vuoden sisällä ekasta startista. Tässä rata:

Nousunollarata

Olen kyllä iloinen ja tyytyväinen. Pahkis on ensimmäinen agilitykoirani eikä varmastikaan helpoin ohjattava, mutta niin hieno torpedo. Muistan sen kun sille ensi kerran tehtiin putkea ensimmäisissä agilityharkoissa. Se meni täysiä. Tänään se menee täysiä. Aina.

Jännällä tavalla tyhjä olo. Yksi tavoite saavutettu,  seuraavien tavoitteiden työ jatkuu. Ensi viikonloppuna startataan sitten jo Riihimäellä kolmosissa. Arki tulkoon vastaan pian.

Täytyy tehdä ensimmäisestä vuodesta retrospektiivi. En ehdi sitä nyt, joten palaan siihen myöhemmin.

Pahkis - tuore kolmosluokkalainen

"Mä yritin"

Jarrut alkaa löytyä. Oltiin esimerkkikoirakoina jarruongelmaisina Elinan koulutuksessa riman kouluttajille ja sieltähän se oivallus tuli. Otettiin tottiksen stop-käsky hetkellisesti käyttöön :) Epäröin hiukan, että kannattaako tuo, koska olen sitä varjellut kuin pyhää lehmää sairauksilta. Haluan, että silloin pysähdytään ja olen ehdollistanut Pahkista jo pienestä siihen. Noh ajattelin, että ei kai se kerrasta ja tuleepahan testattua. Testattiin ja Pahkis pysähtyi ennen hyppyä kuin seinään, eikä edes epäröinyt. Se liike tuli jostain selkäytimen, aivojen ja poistettujen kivesten syövereistä ilman minkäänlaista ajatustoimintaa. Eli ehdollistuminen oli mennyt perille. Tuosta siis otin sen, että lähden ehdollistamaan pysäytystä suhinaan ja omaan toimintaani eri ohjauksissa. Aloitin homman ihan ilman mitään esteitä ja samalla tavoin ja periaattein kuin olen stoppiakin Pahkikselle tehnyt. Nyt tuota on hetki tehty ja sunnuntain treenisessiossa sain Pahkiksen pysähtymään ennen hyppyä tuolla käskyllä.  Pienellä radalla sain sen tekemään sen kolme kertaa peräkkäin eri ohjauksilla. Pysäytyksestä siis jatkan rataa. Tarkoituksena siis se, että treenaan sen nyt vähän yli ja sitten avaan tuota myöhemmin tarpeen mukaan. Sitä onko tuossa ideaa tai järkeä niin en tiedä. Ehkä Lauran kommentti: "en ole ikinä nähnyt kenenkään tekevän noin" -kertoo omaa kieltään. Toisaalta, tuo on toistaiseksi ainoa tapa jolla olen Pahkiksen saanut selvästi reagoimaan jarruun ja ohjaukseen vaikka tuota ollaan aika monenkin kouluttajan toimesta väännetty. Ehkä siis tässä nyt tarvitaan jotain hiukan erilaista lähestymistapaa. Aika näyttää ja ketterästi kun mennään niin periaate on: inspect and adapt.

Saatiin faijalta sen vanha kamera ja pakkohan sitä oli sitten alkaa taas monen vuoden jälkeen ottamaan kuvia. Eikun tottistreeneihin ja kamera mukaan. Hämärää oli, mutta tässä muutama Lauran otos.

Nouto - tuo murheenkryynimme

Ohi merkin

Pakko oli laittaa tuo merkkikuva vaikka onkin ohi merkistä ja pää epätarkka. Mun mielestä Pahkiksella on vaan niin mahtava intensiteetti kun se on merkillä tai ruudussa. Se fiilis on niin hieno kun se menee merkille ja ruutuun ihan täysillä ja  näkee että se vaan odottaa siellä viulun kielenä käskyä päästä tekemään seuraavaa juttua ihan täysillä. Pahkis tekee ne juuri niinkuin ne mun mielestä kuuluu tehdä. Jossain ollaan onnistuttu!

Pahkis on nyt sitten tauon jälkeen ilmoitettu kaksiin agiskaboihin pääsiäisenä. Kiva päästä taas kisailemaan tauolta. Tuntuu paremmalta kuin kuukausi sitten. Pahkis on kyllä edistynyt keppien sisäänmenoissa ja nyt taas oma  ohjaamiseni on varmempaa. Kontaktit on nyt paremmat ja nopeutuneet - luotan niihin. Keinussa tulee vielä joskus läpi kun Pahkis ei aina malta ottaa vauhtia ajoissa pois. Yrittää kyllä, mutta joskus menee pitkäksi. Sunnuntain treeneissä oli hauska keinu kun vedätin sitä kunnolla ja käännyin kaukana niin Pahkis seisoi pois kontaktilta ja keinu oli silti ihan oikeassa asennossaan. Katsoin hetken että mitä ihmettä nyt tapahtuu. Menin lähemmäs ja huomasin, että Pahkiksen toisen takajalan uloimman varpaan kynsi piti keinua alhaalla. Varvas oli sentin erillään muista, eli käytännössä tuota vähemmällä tuskin keinua voi alhaalla pitää tai vähempää olla kontaktilla. "Mä yritin" -taisi tuumia Pahkis.