Vuosi 2011 - voittonolla kakkosista

Siinäpä se. Siihen päättyi vuoden 2011 kisakausi. Erittäin hyvään mieleen ja hyviin lähtökohtiin seuraavaa vuotta ajatellen. Nyt keskitytään treenaamiseen ja jatketaan seuraavan kerran tammikuussa Eckerössä.

Aloitetaan viimeisimmistä kisoista. Oltiin siis viikko sitten ATT:n kisoissa ja saatiin sieltä ensimmäinen nollamme kakkosista. Rata oli haastava ja kovavauhtinen. Haastavuudesta kertoo se, että olimme ainoat nollan tehneet. Radan teki ongelmalliseksi alun hyppysuoran linjaukset ja linjojen ohjaamisesta ehtiminen seuraaviin ohjauksiin ajoissa. Vauhti radalla nousi kovaksi ja ajoituksen ja rytmityksen oli osuttava kohdalleen. Meillä se osui ja se tuntui todella hyvältä. Se mikä oli myös hyvää niin tein lopun takaakierrossa perusvirheeni, eli jäin hiukan jumiin takaakiertoon, mutta Pahkis paikkasi ja piti riman vaikka olin sen linjoilla. Yleensä se ei tuollaisia juurikaan siedä.  Onnistumisesta teki erityisen myös se, että tiesin radan olevan haastava ja juurikin tuon ajoituksen ja rytmin suhteen - tällä kertaa se meni kohdalleen. Rata oli varmasti meidän kisauramme paras.

Olen tässä miettinyt viime vuotta ja koittanut jäsentää sitä ja sen tapahtumia, oppeja ja ajatuksia. Miten koostaa vuosi ja poimia sieltä ne hedelmät ja siemenet ensi vuodelle. Vuotta ehkä parhaiten kuvaa se, että vuosi sitten mietittiin mitä Pahkiksen kanssa ylipäätään tehdään. Mitä sen kanssa voisi harrastaa ja miltä sen elämä tulisi näyttämään. Moraalista kamppailua itsensä kanssa siitä, mikä olisi oikein.  Vuosi sitten oli mustia pilviä ja kyyneleitä. Viikko sitten taas oli täysin toisin. Oli pakko mennä kisapaikalta sivummalle, ottaa happea ja muutamalla kyyneleellä iloita kaikesta siitä mitä meillä on juuri nyt.

Vuoteen siis kuuluu huonoja hetkiä ja hienoja hetkiä. Mietin myös asioita joita eri koulutuksissa ja kouluttajilta olen saanut. Vuoden alkuvaiheilla pohdiskelin sitä, että haluaisin ymmärtää tai löytää ohjaukseen sen filosofian, teeman tai ohjenuorat - miten sitä haluaakaan sitten kutsua. Olen nyt monta askelta lähempänä sitä ja se on aika pitkälle muodostunutkin. Varmasti se tulee muuttumaan ja hakemaan muotoaan vielä pitkään, mutta nyt on jotain millä työstää ratoja ja suunnitelmia. Eli tuo tavoite on mielestäni saavutettu ja siitä kiitos kuuluu kaikille niille, joiden koulutuksissa olen käynyt. Erityissuurkiitos kuuluu kuitenkin Lauralle, joka jaksaa kuunnella - joskus enemmän ja joskus vähemmän - pohdintojani ja mietintöjäni. Minulle se on tärkeä osa oppimista. Toinen kiitos menee Nooralle, joka jaksaa tinkimättömästi vaatia treeneissä oikeaa suoritusta ja ohjausta ja uskaltaa kertoa milloin ja miten tekee väärin. Kiitos.

Vuoden tuloksellina haavetavoitteena pohdiskelin, että oltaisiin siirrytty kolmosiin. Tuohon ei aivan päästy, mutta nyt kun mietin missä olemme niin tuo on toisarvoista. Olen tyytyväinen siitä, mitä me osaamme ja mitä olemme oppineet. Se ollaanko me nyt kakkosissa vai kolmosissa ei oikeastaan tee meistä huonompia tai parempia.

Mietin vielä sitä, että olisiko meidän pitänyt aloittaa Pahkiksen kanssa kisaaminen myöhemmin. Eli mikä olisi ollut oikea aika aloittaa kisaaminen. Mietin ja tulin siihen tulokseen, että aloitimme ihan oikeaan aikaan. Tai ainakaan en keksinyt miksi olisi pitänyt aloittaa myöhemmin. Pahkis on ensimmäinen agilitykoirani ja kisaamisen kautta olen oppinut siitä monta asiaa. Jos olisin aloittanut kisaamisen myöhemmin, olisi monta asiaa jäänyt koettavaksi ja opittavaksi myöhemmin. Asioita, jotka kokeneelle ohjaajalle on tuttuja, mutta minulle uusia. Nuo asiat ovat muokaanneet treenejämme ja kertoneet meille mitä pitää treenata ja paljastaneet meistä lukuisia puutteita.

Tokossa oltaisiin voitu käydä kokeissa enemmän, mutta nouto muodostui haasteelliseksi. Nyt sekin alkaa näyttää hyvältä, joten sillä alueella päästään ensi vuonna varmasti paremmin tositoimiin.

Eli harrastusvuosi oli täynnä uutta ja mielenkiintoista. Monta tapahtumaa eri puolella Suomea ja monta mukavaa ihmistä. Ja mikä kaikkein parasta: erilaisia tunnetiloja ja tunnerikkaita hetkiä Lauran ja Pahkiksen kanssa. Mitä se kaikki siis oikeastaan on?

Elämää.

Kakkoset korkattu

Siitä se sitten lähti. Eli viikonloppuna kaksi kakkosten rataa. Ekalta roisi hylly. Rata tuntui helpolta ja tein mielestäni järkevän suunnitelman. Pahkis kuitenkin tiputti ekalta valssilta riman ja heti sen perään sen jälkeisen riman. Jostain syystä jatkoin rataa ja tuli vielä renkaasta kerran ohi ja sitten ei taittunut valssiin. Aloitin sen kyllä aavistuksen myöhässä, mutta kaarratti selkäni takaa ja lopetin radan sitten siihen. Ei ollut Pahkiksella ja mulla palaset kohdillaan. Toisella radalla oli meno jo sitten hallitumpaa. Virhe tuli keppien sisäänmenosta. Oletin, että Pahkis olisi sen hoitanut, mutta en ollut itse osannut ymmärtää, että kulma vaikeutuu kun putkesta tullaan vauhdilla ulos. Olisi pitänyt muistaa Janitan treenien opit ja pakkovalssilla vääntää Pahkis keppeihin sisään. Sen olisi sinne hyvin ehtinyt tehdä ja olisi ollut ihan luonnollisella reitilläkin. Tyhmä pää kostautui siis tällä radalla. Loppurata oli oikein hyvää menoa ja Pahkis piti kontaktit hyvin. Vedätin vielä puomin kontaktin tarkoituksella tosi pitkälle. Jäi siis loppujen lopuksi ihan hyvä mieli ja jääköön tuo ensimmäinen rata jonnekkin muistilokeroiden peräosastoihin. Ensi viikonloppuna mennäänkin sitten Riman kisoissa tukka putkella.

Noudossa Pahkis on mennyt eteenpäin. Hassua sinänsä, mutta nyt se ei enää irroita kapulasta jos sanon irti käskyn siitä kaukana. Luovutusasennossa se sen antaa heti ja hyvin, mutta kaukana ei. Mietin miten tuohon suhtautua. Sehän tekee juuri sitä mitä sille olen vahvistanut ja tuo kertoo minulle sitä, että olen vahvistanut oikeaa asiaa. Eli treeni on onnistunut. Päätin, että en siihen nyt puutu, koska en halua lisätä painetta tuohon kapulaan nyt millään tavalla. Opetan tuon osan uudelleen sitten jossain vaiheessa kun luovutus ja nouto muuten on paketissa. Katselin tuossa jo kokeitakin - pitäisi vielä vaan ilmoittautua. Seuraamisessakin ollaan menty eteenpäin. Pahkis on nyt hyvässä vietissä ja pysyy kuitenkin vielä paketissa ja kuulolla. Ajattelin nyt hetken mennä tuolla ja sitten vielä lisätä aavistuksen viettiä viime silaukseksi, mutta katsotaan miten se nyt vaihtelee tuolla nykyisellä tasolla ja täytyy varmistua, että hommat on sillä hyppysissä, ennenkuin lähden sitä enempiä nostattelemaan.

Pahkis on ollut hiukan jumissa takapäästä viime aikoina. Eilen käytiin taas hovihierojan käsittelyssä ja tänään vaikutti taas normaalimmalta. Siis normaalimmalta kuin mikä Pahkikselle on normaalia. Käytiin läpi myös muutamia liikkeitä ja treenejä, joissa Pahkis joutuu toimimaan lantio avoimena - tai siis sillä tavalla takajalat oikoisempana. Näillä olisi tarkoitus siis harjoittaa ja opettaa Pahkista toimimaan noissa tuollaisissa asennoissa, jotta ei aina toimisi katkarapuna ja vetäisi itseään ajan myötä yhä katkaravummaksi.


Näillä mennään tällä kertaa.

Nouto osa CMXIIV

Enpä ollut eilen uskoa silmiäni kun tein Pahkiksen kanssa noutoharjoitusta jonka otin nyt tämän hetken lähestymistavaksi tuohon pitämisongelmaan. Homma siis yksinkertaisesti se, että haluan takaperinketjuttaa tuon noudon ja siihen tarvitsen tuon loppuasennon, eli kapulan pitämisen istuen edessäni. Ongelma siis ollut se, että en ole saanut Pahkista rauhoittumaan tuohon kapulalle vaan pienimies mälväilee. Noh, otin nyt sitten lähestymiseksi sen, että lähetän Pahkiksen kapulalle ja nostettuaan sen käsken sen istumaan kapula suussa jossain vaiheessa paluumatkaa. Tuossa olen sitten istuttanut sitä ja kehunut rauhallisesta mielentilasta ja mälväämättömyydestä. Eiliseen asti olin epävarma siitä saanko tuollakaan mitään järkevää tulosta aikaiseksi, mutta levossa näemmä kehittyy. Eli Pahkis oikein yritti eilen. Se istui kapula suussa, heilutti päätään hitaasti ylös alas. Näki kuinka sen olisi tehnyt mieli avata suu ja puraista. Sen ylähuulet nyki ja nousi ylöspäin kun joku ihmeen aivolohkon mielihalu huusi puremista, mutta pienimies tsemppasi ja oli purematta. Hyvä se! Tästä siis mennään eteenpäin.
Muuten Pahkis tekee hyvin hommia ja avoimen liikkeet on ihan kivasti kasassa. Seuraamisessa on hiottavaa ja luoksetulon pysäytyksessä myös, mutta nuo on vaan perustreeniä ei sen kummempaa.


Agilityssä oltiin viime viikonloppuna Janitan koulutuksessa. Ensimmäinen päivä ei oikein istunut millään. Olin itse huono enkä päässyt ihan kunnolla taajuudelle. Se oli hyvää, että radalle ei ollut hankala tehdä suunnitelmaa. Ei se hyvä suunnitelma ollut, mutta siis viime koulutuksessa oli ongelmaa saada suunitelmaa kasaan. Tällä kertaa en myöskään kuormittunut samalla tavalla haasteellisesta radasta. Eli sain siihen tehtyä suunnitelman, joka tuntui siltä että pystyisin sen toteuttamaan ja se tuntui omalta. Toisena päivän olin jo enemmän kartalla ja tatsi oli parempi. Monta juttua jäi taasen käteen ja oli mukava kun sai vielä keskiviikkona väännettyä samaa rataa niin pääsi kokeilemaan paria kohtaa jotka jäivä sunnuntaina tekemättä. Pahkis suoritti kepit laakista loppuun vaikka niiden edessä oli mutkaputki. Monille koirille tuo oli haasteellista. Pahkista ei edes tarvinnut mitenkään saatella tuonne loppuun vaan suoritti ne ihan itsenäisesti. Radalla oli myös välistävetopätkä, joka saatiin myös onnistumaan.  Tästä olin itse yllättynyt myös, koska nuo ovat olleet meille haasteellisia. Sama pätkä taakse työntöinä ei sitten onnistunutkaan, mutta sitä olisi tarkoitus treenata tänään. Torstaina oli Niinun treenit ja siellä mielenkiintoinen rata. Pari huonoa suunnitelmaa tein siihen, mutta muistuupahan ensi kerralla mieleen. Hankala aloitus, mutta näin taas, miten hyvin Pahkis ottaa esteet edeltä ja miten aikaisin ja miten voimakkaasti voin sitä kääntää.

Ensi sunnuntaina sitten korkataan kakkosluokka. Toivotaan, että on mukavan kimurantti rata.

Kakkosluokkalainen

Hih. Siellä me nyt sitten ollaan - kakkosluokassa. Saatiin raavittua viimeinen nolla kasaan ja seuraavaksi ollaankin sitten suunnistamassa kohti kakkosten ratoja. Tuntui mukavalta, kun oltiin muutamassa viime kisassa jo melko lähellä. Eihän tuo nollarata nyt mikään täydellinen ollut mutta nolla kuitenkin. Katselin tuossa videolta noita ratoja ja kyllä valsseissa riittää hinkkaamista. Otekin saisi olla paljon napakampi. Ehkä se tulee kun radat vaikeutuu - tiedä häntä. Kisattiin kaksi rataa nollakoirana kisan ulkopuolella ja naurattaa vieläkin kun Pahkis luisti keinulta ja ihan automaattisesti lähdin pois radalta. Eipä käynyt mielessäkään, että se ehkäpä pitäisi suorittaa nollakoirana loppuun asti. No saatiin kuitenkin tuomarilta lupa lähteä nollakoirana myös vikalle radalle.

Tässä päivän radat:

Riman kisat, 16.10.2011

Valsseja ja valsseja

Käytiin kisaamassa Turussa tuossa viikonloppuna. Kolmen radan koitos oli edessä ja lähdin hyvin luottavaisin mielin kisaamaan. Oli sellainen mukava tunne. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Sellainen tunne, että nyt asiat menee kohdalleen, toimii ja tuntuu hyvältä. Ensimmäinen rata oli juoksupainoitteinen ja hiukan pohditutti miten sitä kerkeää. Pakko olisi siis käydä vetämässä muutamat spurtit ennen rataa, jotta varmasti oli hereillä. Rata lähti hyvin liikeelle ja Pahkis imi hyvin kepeille kovasta vauhdista ja sille keskivaikeasta kulmasta. Erityisen tyytyväinen olin siitä, että se teki töitä vääntääkseen itsensä oikeaan väliin. Hylly me kuitenkin saatiin, hiukan jätin tuuppaamatta sitä tarpeeksi pituudella ja pahkis tuli pituuden välistä. Oma syy. Jatkoin radan naureskellen loppuun ja tuli siellä vielä hypyn ohituskin kun en keskittynyt kunnolla kun nauratti niin kovin.

Toisella radalla päästiinkin sitten valssailemaan ja eihän ne ihan niin putkeen mennyt. Toisen valssin jälkeen olin myöhässä ja plokkasin Pahkikselta hyppylinjan ja siinähän sitten oltiin parttiarallaa yhtäaikaa ponnistuskohdassa ja rima alas. Oma syy. Loppurata sujui hyvin - erityisen tyytyväinen olin pituudella takaaleikkauksesta joka sujui sujuvasti ja oli ilmeisesti tuottanut monelle harmaita hiuksia.

Kolmas rata taas kaatui omaan phuolimattomuuteen. Olin rataantutustuessa suunnitellut kääntäväni Pahkiksen tiukasti, mutta sitten ennen rataa tajusin, ettei sitä oikeasti tarvitse kääntää niin tiukasti. Vaihdoin suunnitelmaa. Ajatus oli parempi, mutta toteutus huono. Oma syy. Eli ohi hypyltä, hyppy uusiksi ja siitä hylly. Loppuradalla oli sitten vielä yhdeksänkympin sulkukulma kepeille putkelta. Sinne Pahkis ei itseään malttanut taivuttaa. Liekö se jo ollut väsynyt kun oltiin vielä lämmittelyesteillä tuotakin kulmaa tehty.

Hyvä mieli jäi radoista kuitenkin, ja oppia tuli lisää.

Viikolla sitten olikin vielä viimeiset Nooran treenit ja torstaina Niinun treenit. Nooran treeneissä tehtiin rataa ja rata oli mukava. Valssit olivat tälläkin kertaa haasteena. Tässä siis ongelmia tuotti valssi okserilla ja jotenkin en vain itse osannut valssia yksinkertaisesti tehdä. Ärsyttävää. Muualta rata meni mukavasti. Pahkis osasi hienosti pöydän: osasi itse hakeutua ja jarruttaa sinne. Radalla oli putkijarrutuskohta, joka meni myös hyvin. Sain ajoituksen hyvin ja näin Pahkiksen  hiljentävän mennessään sisään putkeen ja se tuli suusta ulos tiukasti kääntyen.

Torstaina Niinulla oli vuorossa valssitreeni ja takaaleikkaustreeni. Pitkästä aikaa tuli oikein kunnolla hiki kun väännettiin oikein urakalla. Radalla oli neljä tiukkaa valssia putkeen, takaakiertovalsseja ja valsseja putkelta hypylle ja takaisin putkeen. Etenkin tuo neljän valssin suora oli itselleni juuri sitä mitä kaipasin. Tuollaisessa pystyy hyvin hakemaan sitä omaa tekniikkaa kun tekee useamman valssin putkeen ja hieman muuttelee omaa toimintaa ja näkee heti samoin tein koiran vasteen.

Takaaleikkaustreeni oli joukko tiukkoja, vauhdikkaita leikkauksia. Tässä meillä oli oman liikesuunnan kanssa hakemista. Heti kun suunnat oli kohdallaan niin menihän se, mutta oma ongelmani on oma haluni mennä eteenpäin jotten jää jälkeen, mutta toisaalta sivuttaisliikken tekeminen, jotta Pahkis hakee leikattavan hypyn. Hankala ehkä selittää ymmärrettävästi näin. Noh, joka tapauksessa, läksynä se, että Pahkis pitäisi saada paremmin tulemaan liikkeessä lähelle. Eli tarvitsen vastapainoa estehakuisuudelle ja toisaalta oman liikkesuunnan lukemiselle. Taidanpa tänään vähän treenailla tuota hallilla.

Tämän viikon treenit on noin yhteenvetona ollut mukavia, radoiltaan, mutta myös tuntumaltaan. En ehkä tajunnut sitä aiemmin tai osannut sitä ehkä ymmärtää, mutta siis sellainen irrallisuuden tunne ohjaamisesta oli nyt suurelta osin poissa. Ehkä ohjasin vahvemmin tai rohkeammin, luottavaisemmin tai ronskimmin. Ehkä kaikkea noita. Olihan siellä välissä hapuilua, mutta hapuilu kuuluu oppimiseen.

Ensi viikonloppuna onkin Riman kisat. Omassa hallissa Pahkis saattaa olla hiukan roisi, mutta pidetään se mielessä.

ja tänään tehdään hylly!

Kisoista

Nonnih, eilen oltiin sitten taas kisailemassa. Hyllyjähän sieltä taas napsahti. Harmittaa kun ei osaa vielä ymmärtää tuota miestä. En vielä osaa aina nähdä sitä mitä se näkee ja mitä se ajattelee. Tai siis mitä se ei ajattele. Eilisen radoilla liukkaalta keinulta tuli lentokeinu/kontaktivirhe. En tiedä antoiko tuomari siitä lentaria, mutta otin sen joka tapauksessa uudestaan. Pahkis yritti kyllä, mutta pinta vain oli sateen jälkeen liian liukas. Tuosta vielä ajattelin jatkaa, mutta meille vaike keppikulma tuotti lisää virheitä, joten lopetin radan sitten siihen. Toisella radalla Pahkis ohitti muurin jälkeisen renkaan. Se jäi kyllä kaivelemaan kun olin sitä miettinyt tutustumisessa, että saattaa käydä niin, mutta siihen kohtaan ei oikein ollut mitään järkevää ohjaussuunnitelmaa, joka olisi tuon vaaran poistanut ilman enempiä hankaluuksia sitten myöhemmin tai aiemmin. Renkaan uusimisen jälkeen jatkettiin ja taas keppien sisäänmeno aiheutti ongelmat. Olisi pitänyt vekata jä lähettää kepeille putkeltä hypyn kautta eikä ottaa vastaan hypyn takaa. Loppurata toimikin mukavasti ja sain jopa tehtyä onnistuneen takaaleikkauksen radalle

Tätä kisaa ennen oltiin tampereella kisailemassa ja siellä taas homma kaatui omaan huonoon ohjaukseen. Ohjasin yhden ulkokulman valssilla huonosti ja Pahkis tuli välistä. Teki siis juuri niin kuin itse ohjasinkin. Toinen rata hyllytettiin sitten taas oman huonon ohjauksen takia. Radalla oli pitkä radan päästä päähän s-kuvio. Vastaanotin Pahkista s:n keskeltä, mutta jätin sitten avaamatta seuraavan hypyn, jolloin tuli siitä ohi. Itsellä kun oli mukamas kauhea kiire sinne s:n loppuun. Jatkettiin siitä ja saatiin seuraava sähläys aikaiseksi kepeilllä...

Eli siis, mitäpä treenaamme? Tadaaa!!! Keppejä! No niinpä, sikäli harmittaa kun olen noita sisäänmenoja sille vahvistellutkin, mutta ei... Ajattelin nyt ottaa ohjurit käyttöön, josko niiden avulla saisin Pahkista heitettyä kepeille kovasta vauhdista ja vaikeista kulmista, jotta ratautuisi tekemään tarvittavan työn. Mennään nyt tällä ja katsotaan mitä sillä saadaan aikaiseksi.

 Treeneistä

Ollaan siis käyty Nooralla treeneissä. Sieltä on saatu paljon hyviä juttuja ja olen oppinut monta juttua. Ollaan käyty perustekniikoita läpi ja se on tehnyt hyvää, kun on nyt ehtinyt muodostua jonkinlainen tapa tehdä niitä, niin on hyvä uudelleen tarkistaa mitä tekee väärin.

Käytiin viime viikolla Timpan koulutuksessa ja saatiin paikka paikoin pnnistumaan ihan hyviä juttuja ja treenailtiin ensi kertaa saksalaista. Pahkis hanskasi tuollaisen keskieurooppalaiset ohjausliikkeet ihan mennen tullen - heti kun vaan ohjaaja osasi tehdä ne oikein. Ohjaus tuntui hyvältä ja käytännölliseltä. Radalla oli monta mielenkiintoista juttua joita saatiin paikka paikoin onnistumaankin ja opin taas lisää mitä tuon pienen miehen kanssa

Uuttakin on tapahtunut: vedän ryhmää Rimalla ja se on ollut kovin antoisaa vaikkakin on vasta yhdet treenit takana. On hyvä saada tuokin aspekti mukaan. Kouluttaessa oppii itsekin paljon ja ratojen suunnitteleminenkin on antoisaa. Saman asian jauhaminen ja näyttäminen koulutuksessa ratauttaa ja vakiinnuttaa ohjauksia varmasti sitten omilla radoillakin. Ja sitä paitsi tykkään kouluttamisesta. Olenhan vetänyt luistelukouluja lapsille ja aikuisille, tokoryhmiä ja kursseja ja onhan osa palkkatyöstänikin kouluttamista ja vielä enenevässä määriin ihmisten ja organisaatioiden valmentamista.

Monta juttua olisi vielä mielessä, mutta nyt pitää mennä jatkamaan kotihommia.

Kaksivuotias

Hassua, että muistan selvästi sen päivän kaksi vuotta sitten kun olin paalamassa Rajamäeltä Allin kanssa tokotreeneistä kotiin. Hiukan ennen lopentien risteystä puhelin soi, vedin auton parkkiin kun näin soittajan olevan Noora. Siitä se sitten lähti. Pitkään meni ennenkuin oli varmaa, että juuri Pahkis tulisi meille. Narttuahan olimme etsimässä, mutta kyllä silti jo ennen luovutusta oli tuntunut siltä, että tuo uros olisi ehkä sopivampi. Sieltähän se sitten meille viimein kotiin tuli - Pahkis.

Kahteen vuoteen mahtuu kyllä monenlaista. Hyviä ja huonoja asioita. Uskon niin, että ne huonot asiat on siksi, että hyvät tuntuu entistä paremmalta. Entistä isommalta. Merkityksellisemmältä. Ja siksi, että sitä osaa ottaa pienistäkin asioista ne pienet ilot irti.

 Ajattelin että olisin tähän jotenkin koostanut jotain saavutuksia tai sellaisia konkreettisia opittuja asioita, mutta jotenkin tuntuu että on niin monta asiaa mitä taähän haluaisi listata. Kovin monet niistä liittyy omaan oppimiseen ja kehittymiseen. Minun ja Pahkiksen suhteen kehittymiseen ja muuttumiseen. Siihen meidän juttuun. En tiedä onko sitä, mutta minusta tuntuu siltä ja onko sitä sitten muulla merkitystäkään.

Mutta laitetaan tähän nyt missä ollaan tänään:
Toko: ALO 1. Tulos 191,5 pistettä
Agi: 1 -luokka, kaksi nollaa.

Eli ei kovin pitkällä :D

 Hommaa siis riittää vielä. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa vuotta ja mitä se tuo tullessaan.

Jostain kumpusi tarve ottaa monen vuoden jälkeen myös kynä käteen. Vähän lyhyt siitä tuli.

Letkeä ranka

Taas on jokunen aika ehtinyt vierähtää. Eli mitäs kaikkea tässä matkalla onkaan oikeastaan sattunut....

Noh. Pahkis oli edellisten kisojen jälkeen lomalla ja kävi osteopaatin hoidossa, jossa todettiin oikean puolen olevan kireä ja tämä siis olisi etupään takia. Miksi etupään, ei voi tietää, mutta jotain siellä on jossain vaiheessa sattunut, joka sitten vielä peilasi tuolla tavalla. Pahkis vastasi kuitenkin käsittelyyn hyvin. Pahkis oli käsittelyn jälkeen tauolla reilun viikon verran ja sai vielä pari hierontakertaakin väliin ja hieroja totesi, että ranka on nyt letkein mitä ikinä onkaan ollut. Hyvä siis niin. Saatiin myös takajalkojen venytyskuuria - lähinnä siis vain totuttelua venytykseen. Levon ja käsittelyn jälkeen Pahkis kävi kisoissa, jotka ei nyt todellakaan menneet kovin vahvasti. Pahkis oli melkoisen raisulla, tottelemattomalla ja itsepäisellä päällä, joten ei oikein hommista tullut mitään. Pahkis oli ihan mahdoton lähdöissä ja mahdoton kontakteilla. Hyi. Eli paluu sorvin ääreen ja uutta lähestymistä.

Nooran treenit on alkaneet ja siellä on lähdetty ihan perusasioista liikkeelle. Hyvä niin, koska vaikka vielä olenkin liikkeellä ihan perusasioissa, on niitä nyt jo hyvä kerrata. Nyt on jo muodostunut enemmän ymmärrystä ja käsitystä ohjauksesta ja ohjauskuvioista ja toisaalta jo varmaan muodostunut jotain pahoja tapojakin, niin nyt on sangen oiva hetki palata ihan lähtöruutuun. Nyt ollaan siis pureksittu valssia ja takaaleikkauksia.

Lähtöön otettiin nyt sellainen lähestyminen, että Pahkiksen on pysyttävä siellä istumassa ja samassa paikassa. Piste. Eli jos Pahkis liikkuu tai nousee, homma lakkaa siihen. Pahkis suusanallisten moitteiden siivittämänä hihnaan ja ripeästi pois kentältä ja tarvittaessa autoon asti. Tätä tehty nyt parissa treenissä ja näyttäisi uppoavan. Täytyy vkäydä myös epiksissä tekemässä sama homma.

Kontakteilla lähestyminen on samanlainen. Aikaisemmin olen antanut Pahkikselle mahdollisuuden korjata virheensä tekemällä koko esteen uudestaan. Nyt kuitenkin tuotakaan mahdollisuutta ei hetkeen Pahkikselle anneta. Eli jos lähtee roisisti pois, niin sama homma: tekeminen loppuu siihen. Tätä tehty myös jo treeneissä ja näyttäisi pelaavan. Tehty vielä tarkoituksellisesti mm. A:lla turha persjättö ja valssi muurille jotta saadaan oikein kunnolla häiriötä.

Tänään oltiin taas osteopaatilla ja Pahkis oli vastannut edelliseen hoitoon hyvin. Hoitosetä sanoi, että Pahkiksella on lukko selkärangassa, mutta se oli siis ihan mekaaninen, eikä johtunut tuosta aiemmasta. Lukkoon laitettiin avain jaranka on nyt rasvattu ja pikkumies taas valmis menemään kovaa.

Tokoilua ollaan taas käynnistämässä. Pitoharjoitukset jatkuu ja näyttää siellä jotain pientä edistystäkin olevan. Hyvä niin, sillä nouto on tällä hetkellä edelleen se blokkeri, joka estää menemästä avoimeen. No siis noutaa se kyllä, mutta ei niin että siitä tekisi mieli antaa 11 pistettä. Seuraamisessa on töitä vielä, mutta siinäkin ollaan menty eteenpäin. Maanantaina oltiin Annan ja Leean kanssa treenailemassa ja oli taas kyllä hyvä, että joku toimi silminä. Heti löytyi turhia manöövereitä.

Niin ja otettiin me myös keppien sisäänmenot työn alle. Eli iskin pihaan kolme keppiä ja niillä tehdään sisäänmenoja naksun avulla. Katsotaan mitä saadaan tuolla pilattua :D

On tässä todella huonojakin uutisia: Allilla tapahtui eilen vatsalaukun kiertymä, mutta onneksi saatiin se heti leikkauspöydälle niin päästiin suhteessa melko pienillä vahingoilla. Tuossa se nyt makoilee ja toipuilee jalkojen juuressa. Onneksi. Vielä ei olla voiton puolella, mutta toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä. Eilen ja tänään on käynyt niin moni asia mielessä, että haluan tuota hiukan pureksia ennenkuin laitan siitä tänne. Allin merkitys on minulle vain niin suuri.

Toinen nolla

Nonih. Otettiin sitten oppia viimekertaisista. Eli tällä kertaa oltiin Janakkalassa neljän radan verran. Ensimmäisellä radalla Pahkis lähti ihan roisisti omia teitään ja lopetin radan neljän esteen jälkeen. Toinen rata olikin jo parempi ja itseasiassa näin jälkeenpäin sekin oli oikein hyvä. Ohjasin itse Pahkiksen omalla kiireellä väärään putken päähän, mutta Pahkis teki juuri niin kuin ohjasinkin. Eli ei voi kuin peiliin katsoa tuosta hyllystä. Sikäli harmi, että sekin olisi ollut muuten puhdas rata. Lauantai illalla sitten sovittiin Pahkiksen kanssa, että huomenna ei kumpikaan kämmäile - ainakaan eri aikaan. No, sunnuntain ekalla Pahkis tiputti riman keinun ja putken välistä. Pahkikselle aika perus tiputus. Edessä imueste niin fokus siirtyy sinne eikä keskity rimaan. Muuten rata oli hyvä, lopussa itse en ottanut Pahkista lopun hypyn jälkeen tarpeeksi kiinni ja kaarsi leveäksi ohi viimeisen hypyn. Kämmättiin siis molemmat samaan aikaan. Kymppi siitä taisi tulla loppujen lopuksi. Rata oli muuten taas hyvä, mutta harmitti tuo rima ja tuo oma kämmi - varsinkin kun olin miettinyt, että otan sen hiukan haltuun siinä hypyllä. En sitten tehnyt niin ja sitten kävi näin. Muutenkin täytyy luottaa siihen omaan tunteeseen mitä pitää tehdä, mihin ehtii ja miten ehtii. Toisaalta myös luottaa siihen mitä Pahkis jo osaa ja käyttää sitä.

Sunnuntain toisella radalla teinkin niin ja rata osui hyvin nappiin. Pieni rapsahdus kuului ihan ensimmäisestä rimasta, mutta muuten se meni just niin kuin piti ja olin suunnitellut. Pahkis haki an jälkeiset hypyt kaukaa ohjaamalla juuri niin kuin sen uskoinkin ja pystyin näin sijoittumaan hyvin keppien alkuun ja näin Pahkis tiesi jo pitkältä mihin mennään ja siten se sai linjattua itsensä ja vauhtinsa oikein. Puomilla luotin sen kontaktiin täysin ja irtosin puomilta seuraavan hypyn taakse merkkaamaan sitä. Putken jälkeiseen persjättöön ehdin hyvin ja Pahkis haki loppusuoran esteet hyvin ja imi päättäväisesti eteenpäin. Se rata tuntui ihan hullun hyvältä. Parasta kaikessa oli se, miltä Pahkis näytti radan jälkeen. Se tiesi tasan tarkkaan tehneensä hemmetin hyvin. Se tiesi, että olin aidosti tyytyväinen. Se paistoi siitä ulos ja se kuva jäi omaan mieleeni. Muuten en muista siitä radasta juuri mitään, mutta onneksi se paras hetki on tuolla muistilokerossa. Tuo oli juuri sellainen hetki minkä takia tätä kaikkea teen.

Tiistaina kävin tokokoulutusten jälkeen pikkuisen treenaamassa. Oli pakko kokeilla erästä jarrutuskohtaa viikonlopun radoilta. Samalla tein pari kertaa kepit kaukaa lähetettynä ja Pahkis haki ne oikein mallikkaasti. Yhtä sulkukulmaa ei ekalla kerralla halunnut taivuttaa sisään ensimmäiseen väliin, mutta toisella kerralla jo sitten solahti sisään.

Tänään oltiin käsittelyssä ja kireyttä löytyi oikealta puolelta. Takapään kireys kuulemma johtui etupäästä, mikä siis on hyvä juttu. Mietin, että tuo voi itseasiassa olla syy tuohon, ettei Pahkis käänny ihan niin hyvin vasemmalle kuin oikealle. En sitten tiedä, mutta katsotaan ensi käynnillä miltä tilanne näyttää.

Nyt on pari viikkoa kisataukoa ja agitreeniä teen vasta ensi torstaina. Sitten taas olisi kisapuristus. Sillä välin keskitytään tokoiluun ja koitetaan saada sitä murheenkryyniä, eli noutoa eteenpäin...

Kone on tällä hetkellä huollossa, joten en pääse siirtämään videoita, mutta tulevat kun saadaan kalusto kuntoon.

Tänään tuolla käsittelyssä taas pohdin tuota Pahkiksen lonkkajuttua ja treeniä. Mietin kaikkea sitä mitä sen kanssa menettäsi, jos sen kanssa ei treenaisi. Meidän suhde olisi ihan toisenlainen ja Pahkiksen elämä varmasti paljon tylsempää ja turhempaa. Mietin myös sitä miten nappi koira se mulle on. Uskon, että sen hulluus ja mun rauhallisuus toimii hyvin yhteen. Pidän juuri siitä miten se tekee ihan kaiken ihan täysillä. Oli se sitten mitä vaan. Eihän se nyt arjessa mikään helpoin otus ole, mutta eipä sitä lampaalla olisi kiva harrastaakaan. Pidän siitä miten sitä ärsyttää kun se ei osaa ja miten se vaan yrittää enemmän ja enemmän. Pidän siitä että se asettaa minulle haasteen - haasteen siitä, että se ottaa kaiken sen minkä sille antaa ja sen että se tekee asiat pienellä vihjeellä ja sopivalla ajatuksella. Hauskinta on se kun se odottaa ja kysyy lupaa, vaikka hypätä kivelle, sitten vähän naurahdan sille ja sitä ihan pikkusen ärsyttää ja sitten mennään täysillä.

Otteetonta

No olihan radat sitten mikkelissä. Ei itse radoissa mitään vikaa ollut, mutta siis oma työskentely oli jostain ihan väärältä planeetalta - liekö Siriuksesta vai mistä. Pitäis varmaan olla pari pakollista raipaniskua niin tulisi vähän otetta ohjaamiseen. Ei jäänyt hyvä mieli. Ei. Huoh... Tai no oli siellä yksi ihan ok rata, mutta sekään ei tuntumaltaan ollut hyvä. Keräillään tässä nyt, nuollaan haavoja ja mietitään ja sitten viikonloppuna mennään eri meiningillä Janakkalassa. Se on näin.

Kesää

Nonnih, aikaa on vierähtänyt viime postauksesta vaikka kuinka, mutta ei anneta sen häiritä - onpahan enemmän kerrottavaa. Kesälomaa on vietetty ja kisoja kierretty. Tässä saldoa.

Eli viime kerrasta on kisattu Riksussa, joka ei mennyt mitenkään hyvin. Radat oli melkoisen kummallisia ykkösten radoiksi. Linjat epäloogisia ja nopealle ja nuorelle koiralle melkoisen haastavia. Eräässäkin radassa oli kepit - muuri - hyppy - a, tehty niin, että koiralle ei käytännössä saanut mitään järkevää ohjausta aikaiseksi. Noh mutta onneksi noita nyt on harvemmin tullut vastaan. Hyllyjä siis kerättiin tuolta. Sitten taisikin olla seuraavana jo Tuorlan Juhannuskarkelot, joissa sitten saatiinkin ensimmäinen nolla aikaiseksi. Rata oli hyvä - parannettavaa oli tietenkin, mutta jälkimaku siitä oli hyvä. Loppu karkeloista menikin sitten hyllyjen parissa. Taisi siellä joku vitonenkin olla välissä, mutta ei sillä ole suurempaa merkitystä. Sitten agipuolella olikin seuraavaksi Kokkola, jossa sama linja jatkui, eli hyllyjen parissa pyöriessä. Oli siellä yksi vitonenkin välissä. Eli siis ei kummempia tuloksia, mutta ei ne nyt sitten loppupeleissä niin kaukana nollista ole olleet. Aina on ollut jotain. Oikeastaan aina on ollut rima taikka itse sössitty kepit. Pahkis on kuitenkin ollut ihan hansikkaassa ja menee sinne minne ohjaan. Eteenpäin menemisen halu on niin valtava, ettei aina sitten kerää kaikkia esteitä matkalta tai keskity linjauksen ensimmäiseen hyppyyn. Vähän ehkä hankala selittää selkeästi. Huomenna taas treenaamaan ja viikonloppuna kisaamaan Mikkeliin ja sen jälkeen seuraava koitos Janakkalassa. Josko sieltä saisi yhden nollan kerättyä.

Tokourakin korkattiin ja ihan hyvällä tuloksella. 191,5 pistettä. Sikäli harmi, että sössin itse hypyssä pisteen, koska sanoin yhden lisäkäskyn ennen hyppykäskyä. Pahkis tuijotti valmis sanan jälkeen vain hyppyä ja otin siihen kontaktin Pahkis-käskyllä, josta sitten tuo piste meni. Olisihan se sen hypännyt oikein ilman tuotakin, mutta tuo kontaktin vaatiminen tuli ihan selkärangasta. Ehkä harmittamaan hiukan jäi luoksetulosta vähennetty piste, joka ilmeisesti lähti vinosta perusasennosta. Ei muuten mutta toisella portsulla samasta vinoudesta sai kyllä ihan kympin. Noh arvostelulaji on arvostelulaji. Seuraaminen oli vähän rivoa: hyppi ja pomppi, mutta se oli sellaista mitä oletinkin sen olevan tässä vaiheessa. Se oli hyvä, ettei Pahkis lämmennyt kokeessa haukulle, jota hiukan uumoilin. Hyvä näin. Seuruutuksessa tuo palkkaamattomuus näkyi, mutta muuten Pahkis toimi hyvin ja olin siihen kovin, kovin tyytyväinen. Ava ja Laura oli samassa kokeessa ja heillä meni sangen hyvin: upeata 200:n pisteen sarjaa aina hypylle asti, mutta sitten menikin plörinäksi. No, ykköstulos kuitenkin ja hyvä mieli. Osaa se Sillikin.

Mitäpä nyt.

Agitreenit jatkuu. Huomenna treeneihin siis. Treenit on mennyt hyvin ja huonosti. Olen oppinut monia asioita ja ymmärtänyt toisia. Ollaan menty eteenpäin.

Tokotreenit jatkuu. Tänään treeneihin siis. Nouto on ihan syvältä. Ei toimi mikään. Mälvää ja mälvää. Ärsyttää kun mikään menetelmä ei tunnu vievän mihinkään. Muuten menee ihan hyvin. Seuruutusta hiotaan, luoksetuloon lisäsin eilen pysähdyksen, eikä se mihinkään pysähtynyt. Arvasin. Täysillä katsokaas. No tuota nyt korjaillaan ja sitten aloitetaan tasapainottelu. Näillä mennään ja edetään. Nyt pitää mennä jatkamaan lomailua.

Kohti seuraavaa kertaa

Seuraavan kerran sitten kotihallissa Riihimäellä. Viikon päästä sitten taas mennään. Ollaan nyt muutaman kerran käyty treenamassa lyhyesti edellisistä kisoista opittuja juttuja.

Rimat

Rimoja siis putoili kisoissa niin omista möhläyksistä kuin muutenkin. Huomattiin siis, että Pahkis ei oikein osaa, viitsi tai ehdi hahmoittaa sopivaa ponnistuskohtaa ja tämän takia tiputtelee rimoja. Tätä tapahtuu etenkin menessä Täysiä (tm) ja kohti jotain imuestettä, esimerkiksi putkea. Treenailtu on nyt sitten niin, että pari hyppyä eri väleillä ennen putkea tai kaksi putkea, joiden välissä muutama hyppy. Idea siis se, että täysillä mennään ja kohti putkea. Välissä ei sen kummempaa ohjausta, annetaan pojan suoriutua. Suorituskerroilla aina vaihdetaan hyppyjen paikkaa, jotta joutuu joka kerta miettimään tuon ongelman uudestaa. Jos pudottaa niin ei palkkaa ja sarja alusta uudestaan. Alusta siksi, että virhe tapahtuu ponnistuksen hahmottamisessa ko. vauhdissa. Jotta tilanne on sama on mielestäni koko sarja otettava alusta eikä vain esim ko. hyppyä.

Toinen seikka oli ohjausräpellykset, joita ei olla treenattu. Täytyy muistaa treenata.

Lähdöt

Lähdöissä nyt sinänsä ei ollut ongelmaa - Pahkis pysyi mihin sen jätin ja lähti kun pyysin. Mutta ollaan silti oltu tässä niin tarkkana kuin vain minä voin olla. Eli ei kovin.

Jarrutukset

Eilen vähän koklattiin ja treenattiin. Pahkis jarraili hyvin ja palkkasin siitä. Treenataan lisää.

Stadi Games, kisaraportti #2

Nyt on toiset kisat sitten takana. Tulossaldona lauantailta hylly ja vitonen. Sunnuntailta hylly ja kymppi. Eli ei siinä mielessä mitään ihmeellistä, mutta oppia sitäkin enemmän.

Eli lauantain ensimmäisellä radalla olin vielä ohjaamassa jotain ihan muuta koiraa kuin Pahkista. Ehkä Alli siinteli mielessä kun ohjasin. Noh, mutta ei siitä sen enempää. Toiselle radalle olin sitten jo herättänyt itseni ja kaivanut asenteen kohdilleen. Rata menikin hyvin ja tuntui hyvältä. Yhdessä kohdassa ajoin itseni suotta hiukan ahtaalle ja tuossa Pahkikselta sitten se rimakin putosi. Onhan siinä radalla paljon muutakin korjattavaa, mutta pitkästä aikaa meno Pahkiksen kanssa tuntui yhtenäiseltä ja siinä oli hyvä syke. Se tuntui pirun hyvältä ja esimerkiksi kepeille lähetys tarjosi minulle vau-faktoria.

Sunnuntaina olikin tarkoitus pitää sitten sama syke päällä jo alusta asti. Tällä kertaa muuten Laura ei ollut mukana henkisenä tukena, jotta olisi voinut pohtia ohjauksia. Mutta juu, asenne oli jo aamusta kohdallaan, alussa jäi ohjaus vähän varovaiseksi kun epäilin napauttaako Pahkis pituudelta näkyvät kepit jos työnnän sitä liikaa. Nyt siis työnsin liian vähän. Tuosta taisi tulla joku kielto tms. mutta ei sillä nyt sen isompaa merkitystä. Putken jälkeinen hypylle työntö onnistui ja ehdin hyvin persjättöön ennen rengasta - olin siellä missä olin ajatellutkin. Renkaan jälkeen Pahkis tiputti riman. Eihän se valssi nyt ihan kohdallaan ollut, mutta ei noin roisisti sitä rimaa olisi saanut pudottaa, joten lopetin radan siihen. Tein näin, koska tätä samaa teen myös treeneissä, enkä haluaisi, että Pahkis oppii että kisoissa voi rellestellä miten sattuu. Muuten tuntuma oli hyvä, ehkä vähän hätäinen olo, mutta silti ihan hallussa.

Agilityrata olikin profiililtaan erilainen ja vaikutti hyvältä ja kivalta radalta. Radalla pystyi mukavasti linjaamaan koiraa ja sitten itse taas sijoittumaan seuraavan kohtaan. Oli radassa myös oma suvantovaiheensa keinun jälkeen, josta sitten puomille pitikin putken jälkeen sykkiä. Hauska rata. Alun rima putosi ja keppejä edeltävä rima. Lopun putken ohjasin itse huonosti - en painanut liikkeellä tarpeeksi kohti suuaukkoa. Näytti se oma hölmöily taas naurattavan jo kesken rataakin.

Mutta siis loppujen lopuksi jäi erittäin hyvä mieli. Paljon jäi käteen valmistautumisesta ja rutiineista, löysin oman mielentilan ja mielestäni nyt toimivat alkurutiinit. Sitä täytyy pohtia miten vielä saisi ensimmäiselle radalle samaa mielentilaa. Tämä koskee myös Pahkista. Pojalla on panokset ensimmäisellä radalla aina pikkusen korkeammalla. Se oli myös hyvää, että osasin radan aikana ajatella. Toisen radan riman pudottua ajattelin, että nyt otan kontaktit rauhassa ja kunnolla kun nollaa ei enää ole saatavilla. Puomin olin suunnitellut leikkaavani takaa, mutta löysin itseni kuitenkin puomin toiselta puolelta, joten lennosta sitten muutin suunnitelman. Pahkis haki kepit hienosti viikonlopun aikana. Keinu oli myös hieno, lähinnä siinä hienoa siis se, että Pahkis tsemppasi itsensä siihen kontaktille vaikka olikin lähellä tulla lentokeinu. Kontaktit pitivät ja videolta sain uutta tietoa Pahkiksen hyppäämisestä ja sen ongelmista. Eli nyt paneudutan siihen. Mielessä on jo muutama harjoitus joista toivottavasti löytyy vähän lääkettä.

Tässä vielä radat:

Lauantai:

Ensimmäinen rata

Toinen rata

Sunnuntain molemmat:

Stadi Games Sunnuntai

Kohti seuraavaa koitosta

Ahvenanmaasta on toivuttu ja ollaan jo matkalla kohti seuraavia kisoja. Eli ensi viikonloppuna on vuorossa Stadi Gamesit. Siellä siis taas mennään täysiä. Välissä käytiin leirillä jossa Kurkisen Kim ja Liuhdon Timo olivat kouluttamassa. Haasteellisia ratoja, jotka eivät meille oikein natsanneet, mutta paljon jäi taas asioita mieleen ja uutta oppia. Tänään oltiin riman treeneissä joissa sielläkin haasteellinen rata jota sitten tehtiin pätkissä. Huomenna olisi tarkoitus käydä vedättämässä kontakteja ja lähtöä niin, että on itsellä hyvä ja varma olo niistä.

Mitäpä muuta? No metsässä ollaan menty rauhakseltaan ja hypitty kivien päälle, kiveltä kivelle ja kasattu itseä kannon päälle. Pahkis siis, mutta olen minäkin siellä kivillä pomppinut. Nopeasti Pahkis tuossakin kehittyy. Se kasasi itsensä jo seisomaan sellaiselle hiukan reilu kymmenen senttiä halkaisijaltaan olevalle kannolle. Ei siihen olisi mahtunut enää yhtään karvaa lisää, mutta siinä se vain horjuen pysyi. Eipä olisi vielä muutama viikko sitten tuo onnistunut.

Ei tällä kertaa nyt tämän enempää. Raportoidaan taas kisoista sitten.

Askel #1 eli Tävlingsrapport

Noniin. Nyt se on sitten tehty. Ensimmäiset viralliset kisat käyty. Ei se mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta olen kuitenkin tyytyväinen. Tässä kisoista hiukan tarkemmin.

Lördag

Eli tarkoitus oli lauantaina vetäistä kolme rataa, mutta perjantai ilta ja lauantain sääennuste antoi hiukan huonoja merkkejä. Varsinkin kun radat olivat nurmikentällä. Lauantai aamuna vettä ropisi edelleen ja odottavaisin tunnelimin suunnistettiin kohti kisapaikkaa. Kisapaikalla olikin sitten se ensimmäinen yllätys, joskin tavallaan sitä osasikin odottaa. Hyppyrata näytti tältä:



ja agilityrata tältä:




Eli radat olivat lähempänä mutapainikenttää kuin agilityrataa. Vähän aikaa tuumailtiin ja katseltiin tilannetta ja yhdessä tuumin Lauran kanssa todettiin, ettei tuonne kannata lähteä rikkomaan koiraa taikka itseään. Pahkikselta ei kysytty mielipidettä - se olisi kyllä arvattu. Jätettiin siis ensimmäinen rata väliin. Kisakirja saatiin muutaman jumppaliikkeen jälkeen tuomarin hyväksytyksi. Pahkis ei oikein aluksi tykännyt tuosta ruotsalaistuomarista sadetakkeineen ja lukulaitteineen.

Odoteltiin toista rataa ja keli vain säilyi huonona. Sade oli jossain vaiheessa kyllä lakannut, mutta mutainen maa ei vettä imenyt yhtään ja lammikot vain lojuivat kentän pinnassa. Jätettiin siis toinenkin rata väliin. Tässä vaiheessa suomea puhuva kuuluttajasisäänheittäjä totesi meille, että hienoa, että joku ajattelee asiaa koiran kannalta ja uskaltaa jättää radat väliin. Olisihan siellä hitaalla rauhallisella koiralla voinut mennä, mutta Pahkis "V***u mähän meen täysiä" menisi todellakin täysiä. Mudassakin. Parempi siis tarjota pojalle kunnon pito ja koirille kun ei vielä Mudrockkeja ole saatavilla. Toisaalta eivät nekään tuolla hyvin pitäneet.

Kolmaskin rata jätettiin suosiolla väliin ja päätettiin keskittyä seuraavan päivään.

No kävin kyllä Pahkikselta salaa Jipon kanssa juoksemassa kolmosten radan. Meinasin pannuttaa jo rataan tutustumisessa ja muutin hiukan suunnitelmaa, jotta sain itselleni pehmeämmät linjat. Itseasiassa se oli muuten ensimmäinen kolmosten kisarata, jonka olen suorittanut. Hyllyhän sieltä tuli kolmella kiellolla kun Jippo ei oikein irronut hypyille. Noh, mutta rata oli ainakin omasta mielestä muuten ihan hyvä ja varsinkin kun treenit rajoittuivat yhden verkkahypyn pyörittämiseen hetkeä aiemmin.

Lauran blogissa on tarkempaa kertomusta heidän kisoistaan.

Söndag

Tuo sadehan loppui sitten lauantai iltapäivän ja illan mittaan joten sunnuntaina päästin sitten jo kisakirjaa pidemmälle. Ratakin oli järkevämpi kuin lauantain radat, mutta nurmi oli vieläkin liukas, mutainen ja märkä. Rata oli kuitenkin profiililtaan sellainen, että päätin tuon käydä sitten kiskaisemassa. Ei se nyt ihan putkeen omalta osaltani mennyt, mutta tulipahan meidän eka yhteinen ihan ikioma hylly. Pahkis meni juuri sinne minne sen ohjasin, eli ohi parista esteestä. Toisen otin lennosta uudestaan ja Pahkis suorittikin sen pikku kylkimyyryn kautta. Kontaktit Pahkis teki hyvin, mutta varasti A:lta, joten lopetin jo hyllytetyn radan siihen. Kepit Pahkis haki hyvin - niistä olen sangen tyytyväinen.

Täällä on tuosta radasta video.

En osannut lukea rataa. Tuo ensimmäisen valssin aloitin liian aikaisin ja annoin aivan turhaa käskytystä. Pahkis teki juuri niinkuin olin sen opettanut. Minä vain en tällä kertaa osannut. Tuo muurin jälkeinen hyppy oli myös selvä oma kämmini: en osannut linjata tuota oikein, enkä ymmärtänyt koiran näkevän tuon A:n suoraan muurilta. Enkä siten siis kertoa tuota hyppyä, joka ei taas ollut koiran linjoilla. Eli opetus on yksinkertainen: opettele lukemaan rataa. Toinen seikka mikä paljastui videolta on se, että Pahkis ei osannut hakea hypyn ponnistuskohtaa oikein tuossa putken jälkeisellä hypyllä. Täytyy siis treenata tuollaisia kohtia ja erilaisia välejä. Toinen seikka kaikkien muiden treenattavien seikkojen seassa on tuo mitä tapahtui kepeille menossa. Eli käskyttäessä hypystä seuraavaa estettä ennen hyppyä Pahkis helposti pudottaa riman. Täytyy siis harjoitella noitakin. Täytyy vielä mainita että en ollut ihan sataprosenttisesti mukana. Ehkä sää, ehkä mää - en tiedä vielä, mutta ensi kerralla ollaan takuulla kartalla.

Mutta seuraavat koitokset onkin sitten jo reilu viikon päästä Stadi Gamesissa. Sitä ennen muutamat treenit. Katsotaan miten siellä menee - josko päästäisiin jo ihan vaikka maaliin saakka :D

Via Dolorosa

Tästä se lähtee. Ensimmäinen kisailmo on Pahkikselle tehty. Ensimmäinen askel kärsimysten tiellä. Tämähän siis täysin pilke silmäkulmassa. Kahden viikon päästä lauantaina on siis ensimmäinen kisastartti Ahvenanmaalla. Täytyy siis hetki pohtia, että mitä vielä pitäisi tehdä ja parantaa näin akuutisti.

Pahkis alkoi tiputtelemaan rimoja taas enemmän ja jopa ontuikin pari viikkoa sitten torstai treenin jälkeen. Onneksi heti Riinan käsittelyn jälkeen Pahkis oli entisensä ja pysynytkin nyt hyvänä. Hieno homma. Ohjeiksi saatiin tehdä erilaisia syviä lihaksia vahvistavia jumppia ja näitä ollaankin nyt tehty. Toinenkin muutos ollaan tehty: käytän nyt Pahkista yksin lenkeillä. Tämä siksi, jotta saadaan nostettua ravin määrää ja rauhallisen ulkoilun määrää. Ollessamme isommalla laumalla liikkeellä Pahkis laukkaa suurimman osan ajasta ja myös sinkoilee sinne tänne. Pystyn samalla myös tekemään muita pikku juttuja Pahkiksen kanssa. Rentouttavaa niin Pahkikselle kuin minullekin.

Keskiviikkona Riman treeneissä oli kisanomainen treeni kahdella eri radalla. Ensimmäisellä radalla oli alusta kaksi hyppyä ja suora putki linjassa ja putkesta tiukka käännös. Veikkailin Pahkikselta jokseenkin laajaa kaarrosta putkesta, mutta en ehkä ihan hallin toisen pään kautta. Eli uusiksi meni. Muutamaan kerran siinä treenattiin putkijarrutusta ja sitten olikin seuraavan radan vuoro. Rata oli muuten hyvä, mutta muutamia rimoja ropisi.

Torstaina sitten treenailtiinkin lisää putkijarrutusta hiukan toisenlaisella kuviolla. Sainkin Pahkikselle taas vahvistettua ajatausta, mutta työtähän tuossa vielä on. Jarrutuksia yleensäkin pitää vahvistaa. Pihatreeneissä nuo toimii, mutta sitten radalla vähän kovemmassa vilskeessä ne tuppaa unohtumaan.

Lähdöt on paremmassa kuosissa, mutta treenata pitää lisää, jotta voi satavarmasti luottaa. Ei Pahkis sieltä lähde suorittamaan vaan liikkuu askeleen tai kaksi perässä.

Torstain treeni muutenkin oli ihan hyvä. Nyt minulla on parempi ajatus siitä, mitä radalla pitää tehdä: milloin käytän ääntä, milloin ohjaan ja milloin annan Pahkiksen suorittaa. Se sitten miten saan esimerkiksi äänenkäytön ajoitettua oikein onkin sitten vielä hakusessa. Mutta siis pääpiirteittään mielestäni Pahkis menee hyvin ja kovaa kun saan ohjausta kohdilleen. Olen myös muuten saanut sitä kadotettua otetta takaisin - tatsi Pahkikseen on nyt parempi.

Niin, mitä siis vielä tehdä. Rimoja ropisee. Se on meille se isoin ongelma tällä hetkellä. Puntaroidaan sitä. Muuten aion tehdä ihan perustreeniä enkä ottaa mitään viime hetken pikakurssia. Eli jotakuinkin näillä mennään. Katsotaan mikä katastrofi sieltä syntyy ja kuinka paljon kriisiapua tarvitaan. No, hyvällä mielellä ja suu hymyssä.

Reppana

Pahkis on. Se yrittää niin hirveästi olla kaikkea, mutta sitten se ei kuitenkaan ole. Ehkä vähän hankala selittää, mutta raasureppana se on. Seurailee kaikkialle ja vaikka väsyneenä. Pakko on liikkua perässä ja olla ulottuvilla. Se tulee jalkoihin maate ja laittaa pään jalkani päälle vaikka vain hetken seisoisin paikoillani. Se haluaa laittaa pään kaulalle ja pungertaa. Reppana.

Reppanan kanssa käytiin viime perjantaina epävirallisissa ja tultiin mölliradalla kakkoseksi ihan nollalla. Parasta oli se, että rata meni juuri niinkuin olin sen suunnitellut. Erityisen hyvältä se tuntui myös siksi, että juuri edelliset harjoitukset olivat menneet aika penkin alle. Toinen pyrähdys samalla radalla ei ollut hyvä: ohjaukseni oli huonoa, mutta ehkä siksi, että olin ajatellut keskittyväni kontaktien suorittamiseen hyvin ja oikein tällä toisellakin kerralla. Sen se teki ja olin siihen tyytyväinen.

Eilen oltiin sitten Zeljkon koulutuksessa ja taas sai hyviä ajatuksia. Sain enemmän ymmärrystä siitä miten reppana menee ja poimii hyppyjä lähietäisyydeltä ja miten ja millä se missäkin tilanteessa sitten kääntyisi. Tuo on itselleni vielä epäselvyyden aihe: milloin kääntää, jarruttaa ja milloin reppana tulee ja poimii omalla painollaan esteitä. Milloin sitten taas hiukan avustaa irtautumaan. Hankalaa.

Pihakausikin on nyt avattu. Treenailin tuossa muutama päivä sitten jarrutuksia ja muita pikku juttuja. Mukava tehdä tuossa rauhallisessa ympäristössä ilman aikakiirettä. Voi itse miettiä ja järkeillä. Epäonnistua ja onnistua ja sitä kautta oppia.

Ojakepistä allikkoon. Hassua mikä auktoriteetti tuollaisella ojakepillä reppanaan on. Olen joskus aiemmin käyttänyt risua tai keppiä reppanan pitämiseen takanani. Ei tietenkään lyömällä tai hakkaamalla, vaan korkeintaan kevyesti koskettamalla ja sitä kautta estämällä. Eilen sitten hallilla näin ojakeppejä lojumassa ja otin siitä yhden käteeni. Eihän sitä tarvinnut kuin näyttää niin reppana tuli takanani halliin ja odotti nätisti. Ei meuhkannu eikä reuhkannut. Kovasti kehuja tuosta. Tein hommaa vielä niin, että laitoin kepin sivuun ja sama homma. Tuokin näytti toimivan hyvin. Mietin josko tuota samaa voisi soveltaa lähtöön. Täytyy ensi kerralla kokeilla josko tuon avulla saisi paremmin kerrottua mitä reppanalta odotetaan.

Lämpenee lämpenee

Lämpenee lämpenee. Säät ja kisastartti. Aamulla tajusin taas, että ekat kisat alkaa jo olla melkoisen lähellä. Kuusi viikkoa. Samoin tein aloin miettiä, että mitä meiltä puuttuu ja mitä pitäisi sinne treenata. Juttuja on paljon ja monta, mutta mitkä olisivat ne oleellisimmat. Kepit on viime aikoina ollut se heikoin lenkki ja nyt ollaankin sitten keskitytty niihin. Ongelmana on ollut se, että Pahkis jää viimeiseen keppiväliin arpomaan tai ei sitten suorita aivan loppuun asti. Sisäänmenossa on myös ollut vielä treenailun varaa. Yhdessä nämä ovat mielestäni tehneet Pahkikselle koko keppisetin hiukan epävarmaksi, koska onnistuneita suorituksia on tullut liian vähän. Tätä sitten lähdettiin korjaamaan ensin hihnan avulla, joka toikin hyvää draivia ja auttoi selkeyttämään treeniä. Tätä tehtiin jonkin aikaa ja tällä saatiin aloitus vahvemmaksi. Sitten siirryttiin treenifokus loppupäähän. Tätä tehtiin siirtämällä palkkaa sivuun ja toisaalta palkkaamaan myös seuraavan esteen jälkeen. Laitettiin siis hiukan selvempi haaste, jotta saadaan selvemmin kerrottua mitä oikeastaan halutaan. Nyt sitten viime torstaina tehtiin treeni, jossa kiskaistiin kepit keskelle hallia ja eri esteitä siihen ympärille niin, että saatiin erilaisia sisäänmenoja jatkoja ja puolia vaihdeltua näppärästi. Pahkis missasi yhden sisäänmenon. Sekin oli minun oma syyni, mutta treeni oli siis tuottanut erittäin hyvää tulosta. Sisäänmenot olivat vaikeita: vauhdikkaita ja tiukkoja. Ulostuloissa oli aina joku este imemässä pois kepeiltä. Hyvä treeni. Eli kepit näyttävät nyt jo paremmalta.

Nyt oikeastaan esteosaamisen puolella seuraavana työn alla on keinu ja puomi. Pahkis kyllä osaa suorittaa molemmat, mutta nyt olisi tarkoitus parantaa niitä. Keinu on mielestäni nyt hyvä. Sen suoritus vaihtelee, mutta annan nyt Pahkiksen itse opetella ja prosessoida sitä. Puomilla ongelma on se, että Pahkis hiukan hidastelee ylösmenolla. Tässä mielestäni Pahkis ei ole vielä aivan satavarma kumpi este on tulossa ja siksi hiukan jännäilee ylösmenoa. No ei se nyt huono ole, mutta tiedän mitä siltä haluan ja mihin Pahkis pystyy ja siellä ei siis vielä olla. Toisaalta myös alastulon haluan vielä nopeammaksi. Pahkis pysähtyy kontaktille aina eikä varastele. Se saattaa pysähtyä viitisen senttiä liian alas ja pikkuisen liian aikaisin alkaa jarrata. Teen nyt niin, että palaan perustreeniin. Otan kontaktipalan ja vahvistan taas kontaktia. Haluaisin niin, että voisin Pahkiksen käskyttää vielä kontaktille kontaktiasentoon - von tätä sitten hyödyntää myös treeneissä. Täytyy pitää mielessä, että en halua luoda mitään painetta Pahkikselle tuossa alastulolla vaan enemmän vielä halua mennä ja olla siellä.

Lähtöjä pitää parantaa. Sit siis treenilistalla kanssa.

Tottispuolella on taas menty mukavasti eteenpäin. Seuruutuksessa pientä poiktusta ollaan korjailtu ja menetelmämme tehoaa. Seuraavaksi sitten kohdistetaan fokus ajoittaisiin pomppuihin ja yritetään saada Pahkis lukemaan käännökset oikein ja oikea-aikaisesti. Eli siis keskityn itseeni. Käännökset luettaviksi ja sellaisiksi, ettei niitä tarvitse epäröidä.

Noudossa ollaan taas pieni askel pidemmällä. Pahkis on vielä hiukan epävarma pidossa, mutta viime treeneissä kokeilin hiukan sitä siitä kieltää ja tämä tehosi. Samoin tein tiukensi otteen ja pääsin mukavasti palkkaamaan. Eli nyt vahvistetaan tuo loppuun niin lopetus on sitten kasassa. Sitten keskitytään tarkemmin nostovaiheeseen ja sitten lisätään variaatioita, jottei hommasta tule liian monotoonista.

Pahkis nyt pitäisi vaan ilmoittaa ekoihin kokeisiin ja pistää paikallaolo tehotreenin alle. Ainiin hyppyestekin pitäisi Pahkikselle näyttää :D Se on tarkoituksella jätetty pois, koska en usko että siinä menee kahta treeniä kauempaa kun se on kasassa.

Nyt lenkille koirien kanssa.

Pahkis on Mölli

Viikonloppuna astuttiin askel lähemmäs oikeita kisoja. Käytiin Riman epäivirallisissa starttaamassa. Ajatus oli, että olisimme menneet myös kisaavien radan, mutta se oli meille kuitenkin liian haastava. Päätimme siis jättää sen väliin ja mennä suoraviivisen edes takas mölliradan.

Radoilla tuli rimoja, ensimmäisellä viimeinen rima ja toisella aata edeltävä rima ja viimeinen rima. Tuo viimeinen rima oli omaa tyhmyyttä ja vielä isompaa tyhmyyttä oli olla oppimatta kerrasta. Opin kyllä, mutta en oppinut riittävästi. Piiskaan siis itseäni. Aata edeltävä rima oli sekin omaa idiotismiani kun olin huonosti sijoittunut. Pitäisihän Pahkiksen pitää rimoista huolta, vaikka heiluisinkin miten, mutta kyllä tässäkin on peiliin katsomisen paikka. Uskon oppineeni tai ainakin sen jääneen muistilokeroihin kun taas keskiviikon treeneissä rimoja putoili sitten liian kanssa. Tuohon sitten puututtiinkin.

Mölliradoista jäi kyllä hyvä mieli rimoista huolimatta. Luotin Pahkiksen kontakteihin täysin ja ne pitivätkin nätisti. Tyytyväisin olin kuitenkin siitä, miten Pahkis reagoi minuun ja jännittämiseeni. Tein tarkotiuksella niin, että annoin jännityksen tavallaan kasvaa, jotta näkisin miten Pahkis käyttäytyy. Ajattelin, että Pahkis saattaisi tuohon reagoida niin, että menisi vain kaahottaen kuuntelematta ja olisi jo radan ulkopuolella menossa juurikin sinne minne minä en. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan oikeastaan kävikin juuri päinvastoin. Eli erittäin hyvä asia, ettei ainakaan vielä ole tuon suuntaista ohjaajaherkkyyttöä. Toisaalta, ollaanhan me käyty koulutuksissa ja Nooran prässitunneilla jo aikaa sitten niin ei tuo oma jännittämiseni ole Pahkikselle mikään uusi tila.

Tottispuolella ollaan myös nitkahdettu eteenpäin. Tehdään nyt paljon työmoodissa treenejä ja Pahkis tekee kyllä hyvin. Olen ehkä nyt taas oivaltanut enemmän PAhkiksen palkkaantumisista ja siitä miten sitä voi hyödyntää. Noutokin on taas mennyt eteenpäin, vaikkakin viime treeneissä Pahkiksen piti taas vähän kokeilla josko pääsisi helpommalla. Pahkiksen seuruutuksessa on nyt työn alla avautuminen. Tätä treenataan niin, että otetaan suoria pätkiä ja heti - siis aivan heti kun Pahkis avaa takapään seuraaminen lopetetaan ja kerrotaan suullisesti, että ei noin. Pieni ihmettelytauko ja sitten uudestaan. Ajattelin tämän niin, että en anna Pahkikselle edes mahdollisuutta avautumisen korjaamiseen suorituksen aikana, vaan sen pitää keskittyä siihen koko suorituksen ajan. Virheen saa sitten korjata uudessa suorituksessa. Tauko täytyy pitää vain riittävänä, jottei Pahkis taas vain palkkaannu pelkästä tekemisestä.

Nyt täytyy pistää tältä osin pillit pussiin ja lähteä iltatreeneihin.

Tästä ei sitten puhuta, eikä tästä sitten kerrota kelleen. Ei.

Shhh...

Pahkiksesta on tullut hellyydenkipeä. Se haluaa olla lähellä, se painaa pään rintaa vasten, tunkee hiljaa kainaloon. Se yrittää olla hirmu kiltti. Se on hirmu kiltti pitkään - kieli vähän hassusti ulkona, hiukka yksinkertainen katse silmissä. Se katselee minua pitkään ja vain on.

Mutta sovittiin että tästä ei kerrota kelleen.

Keijupölyä ja otteetonta ohjausta

Viime torstaina tapahtui jotain kummallista. Jäähdyttelylenkillä Pahkiksen päässä naksahti. Naksahti niin, että huomasin sen tajunneen mistä hihnassa kävelystä oikeastaan on kyse. Joku ihmeen kennelpoikakeiju siis ilmeisesti päätti heittää päällemme hiukan kauan odotettua keijupölyä. Sama käyttäytyminen jatkui seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Saas nähdä mitä tänään sitten on, mutta peukut pystyssä. Tai ehkä sitten vain nautitaan hetki, koska kohta se kuitenkin taas vetää.

Muutenkin Pahkis on peruselämässään tavallaan hiukan rauhoittunut. Vaikuttaako Kaapon poissaolo rauhoittavasti, pallit vai mikä, mutta mistä lie sitten johtuukaan, pääasia on, että se on nyt astetta mukavampi kotona.

Tottistreeneissäkin se toimii vähän paremmin. Tämä johtunee eniten kuitenkin siitä, että muutin palkan suhdetta. Vähemmän lelua ja leikkiä, enemmän työtä ja tottelevaisuutta. Eli toisin sanoen Pahkiksen pitää tehdä enemmän, jotta saa lelupalkkaa. Toisaalta opetan sitä palkkautumaan kehuilla ja toisaalta kestämään tuota tilaa. Pahkishan ei tuosta palkkaamattomuudesta suinkaan lannistu tai lamaannu, vaan pyrkii vaatimaan minulta palkkaa. Nyt ollaan sekoiteltu asioita enemmän toisiinsa, jotta saadaan vaihtelevuutta ja Pahkis kuulolle. Häiriötä on lisätty seuraamiseen ja keston kera. Eloisaa se seuraaminen vielä on, mutta kyllä se sieltä pikku hiljaa alkaa mennä pakettiin. Noutoa ollaan nyt otettu niin, että saataisiin Pahkikselle ajatus siitä, että kapula on oikotie leluonneen - ei mikään muu. Jatketaan tätä hetki ja sitten otetaan taas hiukan seuraavaa suuntaa.

Agipuolella ollaan otettu työn alle rengas ja keinu. Kadonneen rytmitajun metsästys on myös käynnissä. Rytmi on tauon jäljiltä hukassa ja toisaalta huomaan myös, että Pahkikselta on joitain juttuja päässyt hiukan unohtumaankin tauon aikana. Ei se mitään, palautellaan niitä pikku hiljaa taas mieleen.

Renkaassa ollaan ihan hyvällä mallilla. Tein renkaan naksulla niin, että lelu renkaan toisella puolella ja palkan sai vain kun meni renkaasta läpi. Eli ei nyt ihan nollapohjalta sheippaamista, mutta tuolla tavalla saa Pahkiksen aivotkin mukaan. Viime treenissä tehtiin hyppy-rengas-putki suoraa ja hienosti mies poimi renkaan matkalta kun hypyn takaa käskytti putkea. Sitten kun lisäsin tulokulmaa renkaalle alkoikin sitten helpoimman tien metsästys, vaikka välttämättä se takana ollut puomi ei ollut se helpoin. No, mutta siis ensi kerralla tuokin kulma sitten jo osataan, vaikkei se nyt ihan sujuvasti mennytkään. Virheistä oppii molemmat.

Keinua on tehty laskemalla normi keinu alas. Olin siis aiemmin jo kotona tehnyt kontaktin palalla vauvakeinua noin 15 sentin korotuksella. Siitä siirryttiin alumiinikeinulle halliin ja ensin se matalana ja saman harjoituksen aikana se nostettiin suunnilleen tuohon 15 senttiin myös. Eri puolilta, nenäkosketusalustalla, naksulla ja namipalkalla. Rauhallisesti mahdollisimman vähällä häsläyksellä. Seuraavalla viikolla sitten samaa treeniä, mutta korkeutta nostaen jonnekkin 30 senttiin. Seruaavalla viikolla taas ylös ja korkeus oli tällä kertaa viitisen senttiä alle normikeinun. Siitä sitten seuraavalla viikolla mentiinkin jo normikeinua. Tässä Pahkista alkoi hiukan huimata, joten otettiin mukaan hihnan apu ja turva. Itse liikuin hyvin lähellä, jottei Pahkis pääse tai putoa pois keinulta. Sunnuntaina oltiinkin Riman hallissa puukeinulla ja nyt olikin meno jo mukavan näköistä. Vähän miestä jännitti, mutta selvästi taisteli itse oman henkisen taistelunsa ja minun ei enää tarvinnut antaa henkistä tukea. Vauhtia oli tullut myös lisää - tai siis oikeastaan annoin sen ottaa vauhtia hiukan lisää. Ensi kerralla ehkä ollaan vielä hihnassa, jottei käy mitään ylilyöntejä: tuon kun päästää vapaasti niin siinä voi aina osaamattomalla pojalla vähän käydä hassusti.

Puomiin ollaan nyt lisätty omaa vauhtia. Pahkis tuli mielestäni kontaktille hiukan hitaasti ja olin myös epävarma siitä, että kuinka hyvin se siellä oikeastaan pysyy kun juoksen kovaa ohi. Pahkishan lähtisi mielellään kilpajuoksuun ja haluaa olla kaikkialla ensimmäinen. Tämä aiheuttaa sen, että oma liikkeni niin, että Pahkis on jäämässä jälkeen on hyvin vahva häiriö. No kokeilin sitten niin, että pelkkä puomi ja ensin hiukan lämmitystä ja sitten täysillä puomille. Sieltähän se rempseästi rasautti läpi alasmenokontaktista kuin mikäkin huithapeli. Toinen ja kolmas kerta menikin jo sitten nappiin. Tuossa alla yksi puomipläjäys.



Niin ja keppejä ollaan nyt tehty myös hihnan kanssa. Pahkiksella tuli liikaa keppiepäonnistumisia. Tuli joko väärä sisäänmeno, keskenmeno (:P) tai sitten Pahkis jä i viimeiseen keppiväliin katsomaan minulta lupaa palkalle. Riina ehdoitti tuota hihnaa ja kokeiltiin sitä. Oli sitä Laurakin jo ehdoittanut, mutta no itsepäinen kun on... Niin siis kokeiltiin ja se näytti toimivalta tässä vaiheessa. Sunnuntaina saatiin taas ihan hyviä kepityksiä alle. Tällä siis mennään hetki.

Niin ja siitä rytmistä ja ohjauksesta. Tässä olkoon hiukan makua siitä mitä on otteeton ohjaus. Tässä voisi oikeastaan läiskiä itseään poskille vartin verran ja huudella herää pahvi. No ehkä sitten ensi kerralla. Tässä siis:

Otteetonta ohjausta, Osa: Kuinka teet valssit apaattisesti ja viikon verran myöhässä.



ja juu koitan jossain kolossa saada vähän tottistokoiluvideotakin.

Traileri

Käytiin treenailemassa eilen Riksussa ja ei se nyt ihan nappiin mennyt. Rytmiä ei oikein ollut ollenkaan ja itsellä oli vaikeuksia hahmottaa Pahkiksen menoa. Kyllä se siitä taas lähtee kun saadaan treenejä alle. Tehtiin myös rengasta ihan naksupohjaisesti. Siitä vaan sitten eteenpäin. Torstaina oltiin myös treeneissä ja siellä muiden juttujen lisäksi tehtiin keinua. Nyt siis oli vuorossa oikea keinu, mutta matalana. Pienten liinaviritysten jälkeen saatiin keinu sopivalle mataluudelle. Pahkis hiukan vältteli kontaktilla pysymistä, mutta tuo saatiin kuitenkin korjattua tuolla korkeudella pois. Ei siis mitään isompaa ongelmaa vaan ihan normaalia oppimista. Ensi kerralla sitten taas nostetaan hiukan korkeammalle. Ajattelin seuraavaksi hiukan matalampaa kuin oikea keinu, mutta niin, että sitten sitä seuraavalla kerralla olisikin jo sitten se ihan oikea keinu. Näillä siis mennään agilityn osalta.

Tottiksessa Pahkiksen seuraaminen on ollut jokseenkin rauhatona. Täytyy miettiä miten sitä korjaa - en tarkemmin osaa sanoa sitä vielä. Liikkeestä jäävissä olen miettinyt että vaihtaisin seisomisen stop käskyn johonkin selvemmin istumisesta erottuvaan. Uskon, että tuo on syy miksi Pahkis tekee niin paljon virheitä tuossa erottelussa. Onhan se tavallaan maltamattomuutta kuunnella, mutta toisaalta silllä liikenopeus ehkä hidastuu. Mietitään tuota vielä ja katsotaan mitä tehdään.

Noudossa otan nyt suunnaksi vauhtinoutotreenin. Koitan siis istuttaa Pahkiksen päähän ajatusta, jossa kapulan tuominen ja tiukasti pitäminen on nopein tapa päästä lelupalkalle. Uskon, että tällä saan pitämiseen voimaa ja rauhallisuutta. Tällä hetkellä kun olen namilla palkannut pidoista on ote kuitenkin aluksi rauhaton ja tuossa ei tuolla nykyisellä menetelmällä ole päästy eteenpäin riittävällä tavalla.

Viimein sain tähän koneeseen iMovien. En ole saanut videokamerasta tai puhelimesta videoita ulos ja muokattua, mutta nyt taas se on mahdollista. Pakkohan sitä oli vähän kokeilla mitä tuolla uudella softalla pystyy tekemään:

Keinua ja tokoa

Jotenkin tuossa joulukuun aikana ei oikein saanut otettua mitään järkevää otetta Pahkiksen treenauksesta. Ehkä aivan ymmärrettävämästi kun niin moni asia oli levällään. Kun sai treenipäätöksen tehtyä oli aika sekä oikea hetki lähteä miettimään treenijuttuja taas uudelleen.

Tokoilu

Tottiksessa otetaan nyt selkeämpi ote. Toistaiseksi olen tehnyt juttuja ennemmän tai vähemmän puolirallatellen. Tarkoitus ei ole siirty tiukkapipolinjalle, mutta nyt otetaan selkeämpi tavoite johon pyritään. Eli maneesitreenejä on nyt kaksi kertaa viikossa ja tarkoitus on jokaiseen suunnitella mitä milloinkin tehdään. Aivan samoin kuin Allin kanssa ollaan tehty. Tavoitteena siis mennä ensi kevään ja kesän aikana kokeisiin. Kesän tavoite on saada EVL-oikeudet syksyyn mennessä.

Eli mitä siitä puuttuu. Tietysti kasa kisoja ja kisailmoittautumisia. Liikkeissä suurin puute on nouto. Pitoharjoituksia ollaan tehty, mutta Pahkis ei oikein etene haluamallani tavalla. Ongelma siis ei ole se, etteikö se noutaisi tai noutaisi tarpeeksi nopeasti tai luovuttaisi - ongelma on pito, joka ei ole tarpeeksi hyvä. Tuota pitää siis harjoitella paljon. Tuon kun saa kuntoon niin uskon, että Pahkis oppii hyvinkin nopeasti metallit, ohjatut ja hyppynoudot. Tunnarissa saa olla tarkkana vireen kanssa, mutta tuota pohdittakkoon sitten kun sen aika on.

Seuraamisessa ollaan ihan ok mallilla. Pahkis on hyvässä vireessä ja seuraa hyvällä draivilla. Nyt tarkastelun alla on kontakti kovemmalla häiriöllä ja pitkäkestoisuus. Aktiivisena miehenä kun perusseuraaminen on tylsää ja koko ajan pitäisi tapahtua ja jos ei tapahdu niin koitetaan sitten jollain saada Pasiin vauhtia, että tapahtuisi jotain. Treeniä vaan niin sieltä se sitten pullahtaa.


Liikkeestä jäävissä on liikkeet ihan ok mallilla. Istuminen ja maahanmeno on ihan ok. Haluan ne vielä nopammaksi ja sitä pikku hiljaa rakennetaan. Seisominen on epävarma. Pahkis tarjoaa arpoo istumisen seisomisen sijaan. Tämä on siis nyt työn alla. Viime treeneissä meni jo paremmin ja tuossa äsken lenkillä tehdessä piti taas hiukan muistutella.

Luoksetulo on hyvällä mallilla. Pahkis tulee tapansa mukaan täysillä ja tulee hyvin eteen. Perusttreeniä vain sen kanssa ei mitään erityistä ongelma-aluetta.

Paikallaolo on nyt työstön alla. Pahkis aktiivisena poikana pitää saadaa rauhalliseen mielentilaan ja tätä ehdollistamista ajetaan nyt sisään. Viime treeneissä olin jo erittäin tyytyväinen. Pientä ylivirettä paikallaoloon oli hetkellisesti kun Laura oli häiriönä niin se oli hiukan liian mukavan juttu: alkoi häntä vipajamaan, mutta ei siis sen kummempaa.

Hyppyä en ole edes tehnyt Pahkiksen kanssa, enkä teekkään ennen kuin vasta lähempänä koetta. Ei ole mitään syytä.

Kaukkareissa Pahkis osaa ja reagoi käskyihin pääsääntöisesti oikein. Liikeradoissa ja etäisyydessä on hiomista, mutta tässä vaiheessa homma näyttää mielestäni siltä miltä pitääkin.

Viretilaa ja sen hallintaa pitää työstää. Tämä on sellainen kokonaisvaltainen juttu mitä koitan saada hallintaan eri tavoin. Voisin siitä kirjoittaa hiukan erikseen, koska se on aika pitkä tarina ja haluan miettiä sen vielä erikseen tarkemmin.

Näistä lähtökohdista siis nyt treenataan kohti kokeita. Työtä on, mutta ei mitään mahdotonta.

Agility

Agilityssä siis treenataan myös ajatuksella ja mahdollisimman tehokkaasti. Tarkoituksena siis tällä hetkellä olisi startata keväällä Ahvenanmaalla. Sori Noora ja Niinu - tulee pitkä reissu jos meinasitte tulla katsomaan. ;D

Startista meillä puuttuu periaatteessa keinu ja rengas. A-este nyt onnistuu periaatteessa, mutta sitä täytyy vielä vahvistaa. Puominhan spädäri osaa ja kontaktit, joten sinänsä A:ssa ei mitään järin isoa uutta ole ja onhan Pahkis sen pari kertaa jo mennytkin. Tällä hetkellä siis työn alla on keinu ja rengas. Paljon on kaikkea muuta treenattavaa, mutta muuten on ainakin omasta mielestä kasassa ykkösluokan peruspaketti, jolla voi sitten tuota kisauraa aloitella. Kokonaisia ratoja ei olla vielä tehty ja ne tulee kuvioon sitten jossain vaiheessa lähempänä. Ei sinänsä etteikö Pahkis siitä suoriutuisi, mutta pidempi rata on kuitenkin eri asia kuin alle kymmenen esteen pätkät.

Näin siis mennään:

Keinua kokeiltiin tuossa jokin aika sitten kerran niin, että toisessa päässä pöytä ja siitä sitten jollain ihme härdellisysteemillä pitit suoriutua. Se ei toiminut ei niin sitten alkuunkaan. Päätin nyt edetä niin, että teen kotona tuolla kontaktinpätkällä perus pentutreeniä ja lisään sinne alle koroketta, jotta Pahkis tottuu tuohon keinuliikkeeseen. Sen jälkeen lasketaan keinu matalaksi ja tehdään sama homma siinä. Nenäkosketusalusta on mukana, jotta Pahkikselle on ehdottoman selkeää mitä pitää tehdä ja uutena asiana on periaattessa hiukan pidempi lauta ja hiukan toisenlainen liike kuin kotona. Tuosta sitten keinua ylöspäin nostamalla mennään eteenpäin.

Rengas täytyy vaan treenata. Tuon teen klikkerillä ensin matalalla ja sitten maksirenkaalla. Ei siinäkään mitään ihmeellistä.

Miksi näin? Mielestäni Pahkis oppii parhaiten kun sillä on tilaa epäonnistua, tilaa ajatella ja selkeä mahdollisuus onnistua. Liian monta liikkuvaa osaa ja liian paljon kontrollia ei ole hyvä asia Pahkikselle.

Mitäpä muuta tässä? No Pahkis saa hyvin todennäköisesti sitten sen pikkusiskon. Eli Lauran kauan odotettu portsu olisi sitten muutaman viikon päästä kotiutumassa. Jännä nähdä miten hommat ja järjestykset taas muuttuvat. Kaapo alias Kukka voi vähän huonosti. Toivotaan, että on vain ohimenevää kun olisihan miehellä vielä noita elinvuosia jäljellä. Huomenna taas selvää siitä varmasti lisää ja Laura saa kertoa sitten kertoa asiasta enemmän kun sen aika on. Niin ja vuoden vaihteessa käytiin Ahvenanmaalla jossa Pahkis oli turistina, mutta Rhett ja Sinko urakoi ja urakoivatkin oikein hienosti. Onnittelut hienoista radoista ja kovasta vauhdista. On siinä Pahkiksella ja Ninjalla mahtavat vanhemmat ja mahtavat ohjaajat. Ei voi kuin nöyränä vierestä ihmetellä monttu auki.

Ehkä mekin sitten joskus.

2011

Uusi vuosi on vaihtunut ja on aika kirjoittaa. Viime postauksesta on aikaa ja ihan tarkoituksella. Halusin jäsentää, miettiä ja selventää asioita. Eli Pahkikselta on nyt pallit poistettu. Se homma on hoidettu pois alta, mutta ei se ole pääasia. Ennen tuota operaatiota käytiin lonkkakuvissa ja sieltä tuli jokseenkin mykistäviä uutisia. Uutisia, jotka ovat pistäneet miettimään taas kerran niin montaa eri asiaa ja niin monelta eri kantilta. Kaikesta negatiivisesta sävystä huolimatta ei ollenkaan huono asia - nyt sanottuna. En kyllä olisi samoin voinut ajatella vielä kolmisen viikkoa sitten.

Lonkkakuvista tuli siis melko rajua palautetta ja lopullinen lausunto oli sitten D/D. Kirjaimella ei sinänsä ole merkitystä vaan kaikella muulla. Tarkempia alkuvaiheen sepustuksia löytyy Lauran blogista, tästä kirjoituksesta. Ennen joulua kävimme vielä ortopedin luona juttelemassa ja hänen näkemyksensä asiaan oli hiukan toinen. Kaikkea tätä puntaroineena olen ja olemme tulleet päätöksiin joista sitten seuraavassa.

Eli Pahkiksen kanssa tullaan treenamaan agilityä. Kevennetyllä setillä, tarkasti miettien ja tilannetta tarkkaillen. Näin se menee. Miksi se menee näin? Asiaa paljon miettineenä, minulle merkityksellisin seikka monien joukossa on tämä: uskon, että koiran tulee elää hyvää elämää. Hyvä Pahkiksen tyyppisen koiran elämä ei mielestäni ole sohvalla makaamista ja lenkkeilyä ja joidenkin asioiden harrastelua. Uskon, että koira on onnellisimmaan silloin kun se saa tehdä asioita joista se pitää ja etenkin silloin kun se saa tehdä asioita joista se ja sen omistaja pitää. Uskon, että koiralle palkitsevimpia asioita ovat ne hetket jolloin se kokee sille mieluisan asian suoritettuaan myös omistajan olevan koiraansa aidosti tyytyväinen. Ei koira tarvitse kilpailua tai agilityä, mutta se tarvitsee hyvänolon tunnetta, hyväksyntää ja onnistumista - omistajansa kanssa. Mietin omia tuntemuksiani agilityn kanssa ja muiden lajien kanssa. Mietin Pahkiksen tunnetiloja ja sitä mitä se minulle on ilmentänyt. Mietin sitä mitä olen sen kanssa kokenut ja tuntenut eri tilanteissa. Mietin miksi harrastan koirien kanssa ja uskon että ne samat hetket, jotka minulle ovat niitä parhaimpia kokemuksia ovat myös koiralle parhaita kokemuksia.

Nyt kun tätä kaikkea miettii, niin osaa jo löytää taas positiivisia asioita. Nyt varmasti mietin jokaista treeniä vielä tarkemmin ja huolehdin niiden laadusta tarkemmin. Se mikä on ehdottomasti parasta, niin nyt varmasti osaan arvostaa jokaista treeniä ja nauttia jokaisesta treenistä. Ei sillä, etten olisi sitä aiemminkin tehnyt, mutta nyt entistäkin enemmän. Muistakaa te kaikki muutkin tehdä niin.

Tässä Pahkiksen toipilasaikana ollaan treenailtu vaihtelevasti pikku temppuja. Ihan vain hauskaa pitäen ja Pahkiksen aivojumpan takia. Ollaan opeteltu pujottelemaan jalkojen välistä eteenpäin ja sama homma peruuttaen. Tuolle peruuttaen pujottelulle pitäisi keksiä joku naseva nimi... Tottista ollaan treenailtu kotona sisällä - lähinnä kaukkareita. Viime torstaina käytiin agilityilemässä. Vähän oli pojalla ylimääräistä energiaa ja itse olin hiukan hukassa niin olihan se hiukan hakemista. Oli taas niin mukavaa tuntea kuinka pienestä vihjeestä Pahkis lähtee ja lähtee täysillä. Pahkis on leikkauksesta nyt toipunut ja ensi viikolla aloitetaan taas tottistreenailu maneesissa.

Vuodenvaihde ohitettiin ja paukuista selvittiin ilman mitään kummempia. Pahkis reagoi meidän koirista yleensä selvästi eniten ääniin, mutta raketit ei kyllä tuottaneet sille minkäänlaisia ongelmia. Eihän sen kanssa toki verta kaivettu nenästä, mutta siis ei mitään reagointia ja sälekaihtimetkin olivat koko ajan auki. Hyvä siis näin ja onneksi muutkaan koirat eivät raketteihin ja paukkeeseen sen kummemmin reagoi.

Mitä siis vuonna 2011?

Ensimmäiset tokokokeet.
Ensimmäiset agikisat. Ehkä Ahvenanmaalla keväällä tai sitten Hailuodossa Juhannuksena.

Näitä siis kovasti odotellessa.

Tässä Spädäri uudenvuoden jälkeisenä aamuna:





Tässä vielä Lauran uudempi kirjoitus toisen arvioinnin jälkeen.
Jossa siis hiukan tarkempaa lääketieteellistä tarinaa.