perjantai 24. elokuuta 2012

Treenailuja

Pahkis

Pieni tauko taas kirjoituksissa, mutta eipä se mitään. Samalla kaavalla oikeastaan ollaan menty: treeniä, lepoa, kisoja. Kisoissa ollaan Pahkiksen kanssa menty vähän vaihtelevasti. Välillä on ollut ihan hyviä pätkiä ja välillä taas oikein ei ole osunut kohdalleen. Joka radalta on kuitenkin aina jäänyt asioita käteen. Kontaktit alkoi luistaa, joten viime kisoissa otettiin tavoitteeksi pureutua niihin. Ekalta radalla olikin meille sopivasti heti toisena esteenä puomi, josta suora meno putkeen. Vedätin Pahkiksen oikein tahallaan, jotta saisin sille virheen aikaiseksi. Eihän sillä ollut aikomustakaan pysähtyä. Suoraan vaan putkea kohti. Homma seis ja samantien ulos radalta. Toisella pätkällä se olikin jo sitten taas treenimoodissa ja otti kontaktit todella hyvin. Ainoa mikä oli niin yhtä A:n kontaktia se ei tullut loppuun asti kun jäin taakse hypyn taakse ihmisnuoleen. Arvasin sen, mutta ajattelin, että minä poika sen ohjaan noin ja otan sen kontaktin loppuun asti, koska tuollaista me joskus vielä tarvitaan.

Treenejä ollaan nyt pidetty säästöliekillä parisen viikkoa. Tänään oltiin Zeljkon koulutuksessa, josta arvasin mitä oli tulossa, mutta hyvät radat. Pahkis meni tosi kevyellä ja tykkäsin radoista. Niissä sai mennä lujaa ja rytmittää. Erityisesti jäi mieleen, että saimme varmaan elämämme ensimmäisen tuplavälistätyönnön toimimaan. Se meni vielä ihan kevyesti. Jonkin verran Pahkis tiputteli, mutta tuossa oli kyllä kunnon vedätystäkin. Hyvä mieli jäi kuitenkin lähteä huomisiin kisoihin.

Yön Ritari

Pätmän. Mitäs Pätmänistä. Pätmän on ja menee. Sen kanssa tehty putkia ja hyppyjä pumppereilla. Suoraa menoa, jotta alkaisi vähän hakea ja lukea rataa. Ehkä siitä joskus tulee ihan ripeä. Nyt se tuntuu kovin lahnalta. Ehkä siksi kun se on niin erilainen kuin Pahkis, joka on aina mennyt täysillä sen kummempia miettimättä. Pätmän ajattelee enemmän. Hauska sen kanssa on tehdä ja hauska opettaa tuon tyyppistä koiraa.

Tällaista tällä kertaa. Ehkä jo huomenna lisää kisaraporttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti