Nollavoitto ja Top Team -leiri häämöttää

Huh huh, onpahan aikaa taas mennyt edellisestä kerrasta. Jotenkin tuntuu hassulta aina kirjoittaa sitä perusreenirapsaa. Ehkä pitäisi. No nyt ei ehkä ole ihan perusreenirapsaa.

Kisat

Eli oltiin tuossa puolisentoista viikkoa sitten BAT:in kisoissa ja mitä? Tehtiin nolla ja voitettiin. Aika röyhkeää sanon minä. Kokonaisuutena kisapäivä oli loppujen lopuksi ihan passeli. Eka rata oli itseasiassa ehkäpä jopa parempi. Pahkis oli kuulolla ja piti rimoja joista olin melko varma että pudottaa. Piti A:n kontaktin hienosti vaikka siinä oli kovavauhtinen irtoaminen pakkovalssiin. Lopussa vain oli hirveästä koiran ja ohjaajan vauhdista keinu, josta yli ysikymppinen käännös putkeen. Tästä tuli virhe ja sitten pakka hiukan sekaisin ja ohitus pituudesta. Siihen asti se oli kyllä hyvää pätkää. Toinen rata oli sitten vähän kaasu pohjaan ja käännellään sitä rattia jos keretään -tyylinen. Lopetin sen kesken. Kolmannelta tulikin sitten tuo nolla. Erityisen tyytyväinen olen Pahkiksen keppien sisäänmenosta: sen kanssa on ollut ongelmia, mutta nyt otti hyvin vaikka tultiin kovaa avokulmaan. Pahkis vielä lopussa pelasti kun pussin jälkeen olin hiukan myöhässä. Mutta sitä se kai on että koira tekee tonttiaan ja toisaalta aina joskus pelastelee ohjaajan heikkouksia. Mutta hyvä mieli jäi.

Agitreenit

Tuossa ehti olla yhdet TTC treenitkin välissä. Hyvät treenit taas kerran ja ajatuksia ne aina herättää. Täytyy kyllä sanoa, että ainakin meille Rannikon Timon treenit on ollut hyvää vaihtelua ja erityisesti olen pitänyt tuosta hiukan toisenlaisesta lähestymistavasta. Mukavaa vaihtelua ja ainahan asioita pitää katsoa eri kanteilta, erilaisten linssien läpi. Näin saa paremman kuvan kokonaisuudesta.

Huomenna alkaakin sitten Top Teamin -leiri. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Toivottavasti on hauskaa ja mukavia hetkiä agilityn parissa. Ehkä kuitenkin mielenkiintoisin on nähdä miten Jenny Damm asiat näkee ja minkälaista ajatusta häneltä tekemiseen saa. Raportoidaan tuota leirin jälkeen

Toko

Oho, jotain tämänkin alle. Kyllä. Eli nythän itseasiassa treenaan Pahkiksen, Pirkon ja Pätmänin kanssa tokoa. Yks pitäis vielä saada niin mulla ois oma joukkue. Ollaan siis käyty pari kertaa Jessican luona ja ihan hyviä juttuja on tullut. Ehkäpä tärkeimpänä hiukan toisenlainen ajatus Pahkikselle noutoon: eli nyt tehdään kapulaan kunnioitusta. Tämä tuntuisi toimivankin. Katsotaan - ainakin se on erilaista mitä ollaan kokeiltu. Pakko hehkuttaa Pahkista kun se on vaan niin älyttömän hieno! Hitto kun saatais se nouto samalle tasolle niin sitten mä oisin kyllä niin tyytyväinen siihin. Ehkä kuulostaa omahyväiseltä, mutta sillä on kyllä aivan hävyttömän hienot merkit ja ruutu. Komeimmat mitä mä oon ikinä kellään nähnyt. Se menee sinne aivan täysiä, pysähtyy merkille aivan täysiä, on siinä niin fokusoituneena siihen, että anna pienikin vinkki niin minä poika lähden tästä aivan täysiä ja taas mennään. Jessicakin oikein kehui ja ihmetteli, että miten olen sen tuollaiseksi saanut. :D Hyvä Pahkis.

Pätmän on sellainen rauhallinen tussuttaja. Tekee ja menee. Joskus ajattelee ja joskus ei. Huoh.... No, ehkä se joskus löytää itsestään jonkun vaihteen. Toisaalta, vasta nyt sillä mun mielestä alkaa olla saalis pikku hiljaa kohdallaan. Ehkä se sieltä.

Pirkko on hauska, pehmeä, joustava ja pomppiva. Sille haluaisin kovempaa intensiteettiä tekemiseen. Vähän ehkä hankala selitttää mitä tarkoitan, mutta sitä nyt ajattelin sille kuitenkin tehdä.

Huh. Tulihan sitä tekstiä :)

Agilityn sietämätön hienous

Kirjoitin tämän jo jokin aika sitten. Silloin en sitä jostain syystä julkaissut. Kirjoittelen tänne niin harvoin nykyään, joten laitetaan tämäkin tänne näkyville.

Noin viitisentoista vuotta sitten olin lähes päivittäin luistimet jalassa jäällä. Tehden erilaisia hyppyjä, piruetteja, askeleita ja kaaria. Päivittäin elin jonkinlaisessa symbioosissa jään, teräksen, kehon ja musiikin rytmin ja melodian kanssa. Sellaisessa omassa tilassa, jossa sinä ja liike olette itseilmaisun väline. Tila on tunne siitä, että on jollain hämmentävällä tavalla yhtä jonkun vieraan, sellaisen elottoman kanssa ja tehden siitä elottomasta elävää. Sitä on luistelemisen sietämätön hienous.

Noin viitisentoista tuntia sitten olin Pahkiksen kanssa treeneissä. Suorittaen erilaisia hyppyjä, kontakteja, ohjauksia ja putkia. Suorittaen rataa jonkinlaisessa symbioosissa koiran, kehon ja koiran liikkeen rytmin kanssa. Sellaisessa omassa tilassa, jossa sinä, liike ja koira olette itseilmaisun väline. Tila on tunne siitä, että on jollain hämmentävällä tavalla yhtä jonkun vieraan, elollisen kanssa, kommunikoiden ja keskustellen. Sitä on agilityn sietämätön hienous.