Kirjoitin tämän jo jokin aika sitten. Silloin en sitä jostain syystä julkaissut. Kirjoittelen tänne niin harvoin nykyään, joten laitetaan tämäkin tänne näkyville.
Noin viitisentoista vuotta sitten olin lähes päivittäin luistimet jalassa jäällä. Tehden erilaisia hyppyjä, piruetteja, askeleita ja kaaria. Päivittäin elin jonkinlaisessa symbioosissa jään, teräksen, kehon ja musiikin rytmin ja melodian kanssa. Sellaisessa omassa tilassa, jossa sinä ja liike olette itseilmaisun väline. Tila on tunne siitä, että on jollain hämmentävällä tavalla yhtä jonkun vieraan, sellaisen elottoman kanssa ja tehden siitä elottomasta elävää. Sitä on luistelemisen sietämätön hienous.
Noin viitisentoista tuntia sitten olin Pahkiksen kanssa treeneissä. Suorittaen erilaisia hyppyjä, kontakteja, ohjauksia ja putkia. Suorittaen rataa jonkinlaisessa symbioosissa koiran, kehon ja koiran liikkeen rytmin kanssa. Sellaisessa omassa tilassa, jossa sinä, liike ja koira olette itseilmaisun väline. Tila on tunne siitä, että on jollain hämmentävällä tavalla yhtä jonkun vieraan, elollisen kanssa, kommunikoiden ja keskustellen. Sitä on agilityn sietämätön hienous.
Amen.
VastaaPoista