Kyllä Kepittää

On taas aikaa vierähtänyt. Kaikenlaista ollaan tehty ja kokeiltu. Viime postaus taisi olla jossain loman alkuvaiheilla. Loma sujui oikein mukavasti ja tuli treenailtua ja reissailtua vaikka missä. Pahkis käyttäytyi reissussa oikein mukavasti. Pahkiksella oli jonkinasteinen mörkövaihe, mutta nyt se näyttää menneen ohi mikä on oikein hyvä juttu. Ei se pahaa mörköilyä ollut, mutta hetken jo mietitytti mitähän tästä tulee.

Viimeisen kuukauden aikana Pahkis on muuttunut parissa asiassa: se hakee enemmän läheisyyttä ja osaa jo olla aika usein niin sanotusti melko kiltti. Nyt se myös selvästi enemmän hakee kontaktia toisella tavalla. Ei se huono ollut ennenkään, mutta jotenkin sillä yhtäkkiä loksahti sellainen erilainen ilme. Pahkis myös palkkaantuu selvemmin ja osaa nyt paremmin lukea minusta milloin olen tyytyväinen. Kaikki siis oikein positiivisia muutoksia.

Tokoilussa ollaan treenailtu vähän kaikenlaista. Nouto on vielä hyllyllä. Jääviin pitää saada nopeutta ja liikkeiden erottelua paremmaksi. Ajattelin nyt tehdä niin, että sekoitan asioita keskenään, jotta saisin Pahkiksen vielä tarkkaavaisemmaksi tokoillessa ja tekemisen fiiliksen sellaiseksi meidän väliseksi hauskanpidoksi. Hauskaa se on nytkin, mutta vielä hiukan toisella tavalla kuin sen haluan. Enemmän pilkettä silmäkulmaan.

Agilityssä ollaan menty eteenpäin. Pussi näytettiin ja puomin treenauksessa siirryin ottamaan alastuloa puomin päältä alas - ei siis koko puomia, jotta saa vauhdin pysymään niissä rajoissa että Pahkis pystyy kontaktille pysähtymään. Keppejä ollaan treenailtu kanssa. Kepit aloin tehdä kujakepeillä. Nyt on ehkä joku reilu kymmenen treeniä takana ja keppiväli on enää alle 5 senttiä, eli seuraavaksi ne onkin sitten jo ihan suorat. Kulmia Pahkis ottaa mun mielestä ihan mukavasti. Ensimmäiseen keppiväliin 90 asteen avokulmasta Pahkis ei viitsisi itseään taivuttaa. Osaamattomuuttahan tuo osaksi on kun koordinaatio ei vielä riitä ja ei viitsisi millään niinku jotain vauhtia jarruttaa. Ei muuta kuin treeniä lisää niin sieltä ne pikku hiljaa alkavat valmistua.

Rimoja Pahkis pudottelee ja tuohon ollaankin jo puututtu. Rimat on nyt jossain 40:ssä ja varmaan vähän helpottaa kun nostetaan ylemmäs. Tuo korkeus on vähän matala, jotta Pahkis joutuisi kummemmin keskittymään hyppäämiseen. Taustalla tehdään hyppyharjoitteita niin saa siinä keskittyä kunnolla miten niitä hyppyjä oikein pitää hypätä.

Itselläni on vielä paljon oppimista pahkiksen vauhdin hahmoittamisessa ja oman sijoittumisen ajoittamisessa. Ehkäpä myös siksi, että vielä joutuu miettimään kaikkea ja eihän miehen aivot kykene suoriutumaan kuin yhdestä tehtävästä kerrallaan. Samoista syistä en osaa tehdä järkeviä ohjaussuunnitelmia. Ehkä se sitten jonain päivänä alkaa loksahdella kohdilleen. Outoa, että kuuden kuukauden päästä Pahkis on jo kisaiässä. Kisoihin kyllä mennään vasta kun ollaan valmiita. Toivottavasti ei viiden vuoden päästä :D.

Hassua ajatella että kuukauden päästä siitä Nooran puhelinsoitosta on jo vuoden verran. Kaikki se odottelu ja ihmettely vain jotenkin sitten pikku hiljaa selkeni. Täytyypä sanoa, että hetkeäkään ei ole harmittanut. Päinvastoin. Enemmänkin mietin, että miksi minulle on sattunut juuri tuollainen koira, joka on sitä mitä halusin, sitä mitä en osannut edes toivoa ja vielä niin paljon enemmän.