Toinen nolla

Nonih. Otettiin sitten oppia viimekertaisista. Eli tällä kertaa oltiin Janakkalassa neljän radan verran. Ensimmäisellä radalla Pahkis lähti ihan roisisti omia teitään ja lopetin radan neljän esteen jälkeen. Toinen rata olikin jo parempi ja itseasiassa näin jälkeenpäin sekin oli oikein hyvä. Ohjasin itse Pahkiksen omalla kiireellä väärään putken päähän, mutta Pahkis teki juuri niin kuin ohjasinkin. Eli ei voi kuin peiliin katsoa tuosta hyllystä. Sikäli harmi, että sekin olisi ollut muuten puhdas rata. Lauantai illalla sitten sovittiin Pahkiksen kanssa, että huomenna ei kumpikaan kämmäile - ainakaan eri aikaan. No, sunnuntain ekalla Pahkis tiputti riman keinun ja putken välistä. Pahkikselle aika perus tiputus. Edessä imueste niin fokus siirtyy sinne eikä keskity rimaan. Muuten rata oli hyvä, lopussa itse en ottanut Pahkista lopun hypyn jälkeen tarpeeksi kiinni ja kaarsi leveäksi ohi viimeisen hypyn. Kämmättiin siis molemmat samaan aikaan. Kymppi siitä taisi tulla loppujen lopuksi. Rata oli muuten taas hyvä, mutta harmitti tuo rima ja tuo oma kämmi - varsinkin kun olin miettinyt, että otan sen hiukan haltuun siinä hypyllä. En sitten tehnyt niin ja sitten kävi näin. Muutenkin täytyy luottaa siihen omaan tunteeseen mitä pitää tehdä, mihin ehtii ja miten ehtii. Toisaalta myös luottaa siihen mitä Pahkis jo osaa ja käyttää sitä.

Sunnuntain toisella radalla teinkin niin ja rata osui hyvin nappiin. Pieni rapsahdus kuului ihan ensimmäisestä rimasta, mutta muuten se meni just niin kuin piti ja olin suunnitellut. Pahkis haki an jälkeiset hypyt kaukaa ohjaamalla juuri niin kuin sen uskoinkin ja pystyin näin sijoittumaan hyvin keppien alkuun ja näin Pahkis tiesi jo pitkältä mihin mennään ja siten se sai linjattua itsensä ja vauhtinsa oikein. Puomilla luotin sen kontaktiin täysin ja irtosin puomilta seuraavan hypyn taakse merkkaamaan sitä. Putken jälkeiseen persjättöön ehdin hyvin ja Pahkis haki loppusuoran esteet hyvin ja imi päättäväisesti eteenpäin. Se rata tuntui ihan hullun hyvältä. Parasta kaikessa oli se, miltä Pahkis näytti radan jälkeen. Se tiesi tasan tarkkaan tehneensä hemmetin hyvin. Se tiesi, että olin aidosti tyytyväinen. Se paistoi siitä ulos ja se kuva jäi omaan mieleeni. Muuten en muista siitä radasta juuri mitään, mutta onneksi se paras hetki on tuolla muistilokerossa. Tuo oli juuri sellainen hetki minkä takia tätä kaikkea teen.

Tiistaina kävin tokokoulutusten jälkeen pikkuisen treenaamassa. Oli pakko kokeilla erästä jarrutuskohtaa viikonlopun radoilta. Samalla tein pari kertaa kepit kaukaa lähetettynä ja Pahkis haki ne oikein mallikkaasti. Yhtä sulkukulmaa ei ekalla kerralla halunnut taivuttaa sisään ensimmäiseen väliin, mutta toisella kerralla jo sitten solahti sisään.

Tänään oltiin käsittelyssä ja kireyttä löytyi oikealta puolelta. Takapään kireys kuulemma johtui etupäästä, mikä siis on hyvä juttu. Mietin, että tuo voi itseasiassa olla syy tuohon, ettei Pahkis käänny ihan niin hyvin vasemmalle kuin oikealle. En sitten tiedä, mutta katsotaan ensi käynnillä miltä tilanne näyttää.

Nyt on pari viikkoa kisataukoa ja agitreeniä teen vasta ensi torstaina. Sitten taas olisi kisapuristus. Sillä välin keskitytään tokoiluun ja koitetaan saada sitä murheenkryyniä, eli noutoa eteenpäin...

Kone on tällä hetkellä huollossa, joten en pääse siirtämään videoita, mutta tulevat kun saadaan kalusto kuntoon.

Tänään tuolla käsittelyssä taas pohdin tuota Pahkiksen lonkkajuttua ja treeniä. Mietin kaikkea sitä mitä sen kanssa menettäsi, jos sen kanssa ei treenaisi. Meidän suhde olisi ihan toisenlainen ja Pahkiksen elämä varmasti paljon tylsempää ja turhempaa. Mietin myös sitä miten nappi koira se mulle on. Uskon, että sen hulluus ja mun rauhallisuus toimii hyvin yhteen. Pidän juuri siitä miten se tekee ihan kaiken ihan täysillä. Oli se sitten mitä vaan. Eihän se nyt arjessa mikään helpoin otus ole, mutta eipä sitä lampaalla olisi kiva harrastaakaan. Pidän siitä miten sitä ärsyttää kun se ei osaa ja miten se vaan yrittää enemmän ja enemmän. Pidän siitä että se asettaa minulle haasteen - haasteen siitä, että se ottaa kaiken sen minkä sille antaa ja sen että se tekee asiat pienellä vihjeellä ja sopivalla ajatuksella. Hauskinta on se kun se odottaa ja kysyy lupaa, vaikka hypätä kivelle, sitten vähän naurahdan sille ja sitä ihan pikkusen ärsyttää ja sitten mennään täysillä.