keskiviikko 31. elokuuta 2011

Letkeä ranka

Taas on jokunen aika ehtinyt vierähtää. Eli mitäs kaikkea tässä matkalla onkaan oikeastaan sattunut....

Noh. Pahkis oli edellisten kisojen jälkeen lomalla ja kävi osteopaatin hoidossa, jossa todettiin oikean puolen olevan kireä ja tämä siis olisi etupään takia. Miksi etupään, ei voi tietää, mutta jotain siellä on jossain vaiheessa sattunut, joka sitten vielä peilasi tuolla tavalla. Pahkis vastasi kuitenkin käsittelyyn hyvin. Pahkis oli käsittelyn jälkeen tauolla reilun viikon verran ja sai vielä pari hierontakertaakin väliin ja hieroja totesi, että ranka on nyt letkein mitä ikinä onkaan ollut. Hyvä siis niin. Saatiin myös takajalkojen venytyskuuria - lähinnä siis vain totuttelua venytykseen. Levon ja käsittelyn jälkeen Pahkis kävi kisoissa, jotka ei nyt todellakaan menneet kovin vahvasti. Pahkis oli melkoisen raisulla, tottelemattomalla ja itsepäisellä päällä, joten ei oikein hommista tullut mitään. Pahkis oli ihan mahdoton lähdöissä ja mahdoton kontakteilla. Hyi. Eli paluu sorvin ääreen ja uutta lähestymistä.

Nooran treenit on alkaneet ja siellä on lähdetty ihan perusasioista liikkeelle. Hyvä niin, koska vaikka vielä olenkin liikkeellä ihan perusasioissa, on niitä nyt jo hyvä kerrata. Nyt on jo muodostunut enemmän ymmärrystä ja käsitystä ohjauksesta ja ohjauskuvioista ja toisaalta jo varmaan muodostunut jotain pahoja tapojakin, niin nyt on sangen oiva hetki palata ihan lähtöruutuun. Nyt ollaan siis pureksittu valssia ja takaaleikkauksia.

Lähtöön otettiin nyt sellainen lähestyminen, että Pahkiksen on pysyttävä siellä istumassa ja samassa paikassa. Piste. Eli jos Pahkis liikkuu tai nousee, homma lakkaa siihen. Pahkis suusanallisten moitteiden siivittämänä hihnaan ja ripeästi pois kentältä ja tarvittaessa autoon asti. Tätä tehty nyt parissa treenissä ja näyttäisi uppoavan. Täytyy vkäydä myös epiksissä tekemässä sama homma.

Kontakteilla lähestyminen on samanlainen. Aikaisemmin olen antanut Pahkikselle mahdollisuuden korjata virheensä tekemällä koko esteen uudestaan. Nyt kuitenkin tuotakaan mahdollisuutta ei hetkeen Pahkikselle anneta. Eli jos lähtee roisisti pois, niin sama homma: tekeminen loppuu siihen. Tätä tehty myös jo treeneissä ja näyttäisi pelaavan. Tehty vielä tarkoituksellisesti mm. A:lla turha persjättö ja valssi muurille jotta saadaan oikein kunnolla häiriötä.

Tänään oltiin taas osteopaatilla ja Pahkis oli vastannut edelliseen hoitoon hyvin. Hoitosetä sanoi, että Pahkiksella on lukko selkärangassa, mutta se oli siis ihan mekaaninen, eikä johtunut tuosta aiemmasta. Lukkoon laitettiin avain jaranka on nyt rasvattu ja pikkumies taas valmis menemään kovaa.

Tokoilua ollaan taas käynnistämässä. Pitoharjoitukset jatkuu ja näyttää siellä jotain pientä edistystäkin olevan. Hyvä niin, sillä nouto on tällä hetkellä edelleen se blokkeri, joka estää menemästä avoimeen. No siis noutaa se kyllä, mutta ei niin että siitä tekisi mieli antaa 11 pistettä. Seuraamisessa on töitä vielä, mutta siinäkin ollaan menty eteenpäin. Maanantaina oltiin Annan ja Leean kanssa treenailemassa ja oli taas kyllä hyvä, että joku toimi silminä. Heti löytyi turhia manöövereitä.

Niin ja otettiin me myös keppien sisäänmenot työn alle. Eli iskin pihaan kolme keppiä ja niillä tehdään sisäänmenoja naksun avulla. Katsotaan mitä saadaan tuolla pilattua :D

On tässä todella huonojakin uutisia: Allilla tapahtui eilen vatsalaukun kiertymä, mutta onneksi saatiin se heti leikkauspöydälle niin päästiin suhteessa melko pienillä vahingoilla. Tuossa se nyt makoilee ja toipuilee jalkojen juuressa. Onneksi. Vielä ei olla voiton puolella, mutta toistaiseksi kaikki näyttää hyvältä. Eilen ja tänään on käynyt niin moni asia mielessä, että haluan tuota hiukan pureksia ennenkuin laitan siitä tänne. Allin merkitys on minulle vain niin suuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti