sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Nouto osa CMXIIV

Enpä ollut eilen uskoa silmiäni kun tein Pahkiksen kanssa noutoharjoitusta jonka otin nyt tämän hetken lähestymistavaksi tuohon pitämisongelmaan. Homma siis yksinkertaisesti se, että haluan takaperinketjuttaa tuon noudon ja siihen tarvitsen tuon loppuasennon, eli kapulan pitämisen istuen edessäni. Ongelma siis ollut se, että en ole saanut Pahkista rauhoittumaan tuohon kapulalle vaan pienimies mälväilee. Noh, otin nyt sitten lähestymiseksi sen, että lähetän Pahkiksen kapulalle ja nostettuaan sen käsken sen istumaan kapula suussa jossain vaiheessa paluumatkaa. Tuossa olen sitten istuttanut sitä ja kehunut rauhallisesta mielentilasta ja mälväämättömyydestä. Eiliseen asti olin epävarma siitä saanko tuollakaan mitään järkevää tulosta aikaiseksi, mutta levossa näemmä kehittyy. Eli Pahkis oikein yritti eilen. Se istui kapula suussa, heilutti päätään hitaasti ylös alas. Näki kuinka sen olisi tehnyt mieli avata suu ja puraista. Sen ylähuulet nyki ja nousi ylöspäin kun joku ihmeen aivolohkon mielihalu huusi puremista, mutta pienimies tsemppasi ja oli purematta. Hyvä se! Tästä siis mennään eteenpäin.
Muuten Pahkis tekee hyvin hommia ja avoimen liikkeet on ihan kivasti kasassa. Seuraamisessa on hiottavaa ja luoksetulon pysäytyksessä myös, mutta nuo on vaan perustreeniä ei sen kummempaa.


Agilityssä oltiin viime viikonloppuna Janitan koulutuksessa. Ensimmäinen päivä ei oikein istunut millään. Olin itse huono enkä päässyt ihan kunnolla taajuudelle. Se oli hyvää, että radalle ei ollut hankala tehdä suunnitelmaa. Ei se hyvä suunnitelma ollut, mutta siis viime koulutuksessa oli ongelmaa saada suunitelmaa kasaan. Tällä kertaa en myöskään kuormittunut samalla tavalla haasteellisesta radasta. Eli sain siihen tehtyä suunnitelman, joka tuntui siltä että pystyisin sen toteuttamaan ja se tuntui omalta. Toisena päivän olin jo enemmän kartalla ja tatsi oli parempi. Monta juttua jäi taasen käteen ja oli mukava kun sai vielä keskiviikkona väännettyä samaa rataa niin pääsi kokeilemaan paria kohtaa jotka jäivä sunnuntaina tekemättä. Pahkis suoritti kepit laakista loppuun vaikka niiden edessä oli mutkaputki. Monille koirille tuo oli haasteellista. Pahkista ei edes tarvinnut mitenkään saatella tuonne loppuun vaan suoritti ne ihan itsenäisesti. Radalla oli myös välistävetopätkä, joka saatiin myös onnistumaan.  Tästä olin itse yllättynyt myös, koska nuo ovat olleet meille haasteellisia. Sama pätkä taakse työntöinä ei sitten onnistunutkaan, mutta sitä olisi tarkoitus treenata tänään. Torstaina oli Niinun treenit ja siellä mielenkiintoinen rata. Pari huonoa suunnitelmaa tein siihen, mutta muistuupahan ensi kerralla mieleen. Hankala aloitus, mutta näin taas, miten hyvin Pahkis ottaa esteet edeltä ja miten aikaisin ja miten voimakkaasti voin sitä kääntää.

Ensi sunnuntaina sitten korkataan kakkosluokka. Toivotaan, että on mukavan kimurantti rata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti