lauantai 14. tammikuuta 2012

Eckerö ja jälkilöylyt

Nyt on sitten Eckerö käyty ja tältä vuodelta nähty. Lopputulos oli kaksi hyllyä ja yksi vitonen. Hyllyradat oli mitä oli. Vitosen rata oli ihan ok - yksi rima putosi kun otin Pahkista rimalla turhan tiukasti. Pahkis oli ensimmäisellä radalla taas tyypillinen roisi itsensä, joten toisella otin sitä tiukemmin haltuun ja otin sitten hiukan liian tiukasti. Sunnuntain rata taas oli mitä oli. Pahkis kaatoi pituudelta keskeltä palan kun tein rytminmuutoksen. Kepeiltä jätti kakkosvälin välistä ja tulihan siellä vielä yksi suunniteluvirhekin minulta ja toinen vielä kun en kääntänyt lopussa tarpeeksi ja Pahkis irtosi radan toisesta päästä kepeille noin kolmenkymmenen metrin päähän poimien kaikki hypyt siitä matkalta. Eli läksyjä jäi.

Tämän viikon piti olla Pahkikselle lomaa, mutta toisin kävi kun oma reissuni Miamiin pysähtyi Pariisin lentokentälle. Harmi, mutta päästiinpähän treenaamaan :D. Torstaina oli Niinun treenit joka sujui mukavasti. Siellä itseasiassa tuli ihan samanlainen irtoaminen, tosin tällä kertaa putkelle. Ongelma on siis siinä, että teen peruskäännöksen tällä hetkellä epäselvästi ja Pahkis lukee sen helposti takaaleikkaukseksi. Varsinkin kun on jotain kivoja esteitä tiedossa joihin voisi irrota.

Tänään sitten treenailtiin Riman hallilla ja teemana kontaktit ja nuo peruskäännökset. Kontakteita vähän muistuteltiin ja sieltähän ne alkoivat tulla ihan hyvään malliin jo kohdille. Muutenkin A ja keinu on ihan mukavan ripeät. Puomi on hidas. Tai ei nyt hidas, mutta Pahkis turhia hidastaa ennen kontaktia kun kuitenkin osaisi pysähtyä nopeastikin. Täytyy tuo reenauttaa erikseen, mutta ei nyt.

Ensi viikolla otetaan hoitoon sitten kontaktit niin, että jään itse taaemmas ja laitetaanpa vielä joku rapea imueste johon Pahkis tietää radan jatkuvan. Puomille ja aalle nuo samat treenit. Lähtöihin otetaan nyt myös tiukka linja: ei tassun liikahdustakaan. Se on näin nyt. Piste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti