Se tuli meille Lauran sylissä, pelosta huutaen kun näki minut ja Bellan alaovella. Pentuna se pelkäsi vaikka mitä, se söi kaikki nahkaiset kengät ja sai siksi nimen Nahka-Albert. Se tuhosi Esa-Kissan avustuksella kaksi olkipukkia ja näytti kovin viattomalta. Kun kengät oli piilossa, se söi kengän kuvan sohvan käsinojalta seinään. Se janosi pienenä olutta. Se oli ikuisesti Ruma Lapsi, Seitsemän Veljeksen äiti. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Allin kanssa aloitin koiraharrastukset. En muista enää miksi, mutta jostain syystä Leea ja Laura saivat minut puhuttua Leean tottiskurssille ja sillä tiellä tässä ollaan. Muistan elävästi sen hetken kun kärpänen puraisi. Tein Allin kanssa sivulletuloja kotimme edustalla. Sovelsin hiukan treeniä ja näin kuinka Alli siitä oivalsi. Silloin sitten mentiin. Mentiin aina viime vuoteen asti. Mentiin tokon alokkaaseen ja mentiin avoimeen. Saatin Allille TK2 - sitä ei monella dalmiksella ole ja startattiin me myös voittajassakin. Alli osasi EVL:n liikkeet, mutta kapasiteetti ei koetilanteissa oikein riittänyt ja silloin se keksi hiukan omiaan. Palveluskoira mikä palveluskoira. En tule koskaan unohtamaan sen katsetta joka sanoi, että tehdään jotain ja häntä vipatti. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Ilman Allia olisi tuskin Pahkista. Ilman Allilta saatua korvaamatonta kokemusta, onnistumisia, oppimista ja niitä lukuisia tunteja, jotka mietin miten saisin Allin toimimaan kokeessa paremmin, ei Pilkkujengiämme olisi syntynyt. En tiedä harrastaisinko koirien kanssa, mutta tuskin ymmärtäisin niistä sitä mitä nyt. Allin kanssa opettelimme ja sen kanssa oli niin mukava tehdä. Se oli aina iloinen, eikä se koskaan ottanut hommia liian vakavasti. Sen kanssa oli aina hyvällä tuulella ja välillä se keksi hiukan omiaan. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Alli on nyt poissa. Pilkkujengi puolittui mutta elämä jatkuu. Kaikella on paikkansa, tarkoituksensa ja oma aikansa. Alli sai nukahtaa vierellämme rauhassa ja tyytyväisenä. Vielä kun ei ollut niin huonosti kuin olisi voinut olla. Vielä kun sain tehdä muutaman istumisen sen kanssa, nähdä sen hännän vipatuksen ja sen, että se hiukan yritti varastaa ja kuitenkin vähän luistaa. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Alli oli uskomaton. Alli valloitti kaikkien sydämet. Kaikista koiristamme siinä oli eniten jotain mystistä empatiaa ja älykkyyttä ihmisestä. Allin kohdalla haluan uskoa uudelleensyntymiseen. Haluan uskoa, että Alli on jo syntynyt jossain jollekkin, nyt ihmisenä, ja antaa kaiken sen muille minkä se meille koirana sydämestään yritti. Jos näin on, niin tuosta ihmisestä kuulemme varmasti. Kuulemme paljon hyvää ja hänen ansiosta maailma on varmasti taas parempi paikka.
Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Allin kanssa aloitin koiraharrastukset. En muista enää miksi, mutta jostain syystä Leea ja Laura saivat minut puhuttua Leean tottiskurssille ja sillä tiellä tässä ollaan. Muistan elävästi sen hetken kun kärpänen puraisi. Tein Allin kanssa sivulletuloja kotimme edustalla. Sovelsin hiukan treeniä ja näin kuinka Alli siitä oivalsi. Silloin sitten mentiin. Mentiin aina viime vuoteen asti. Mentiin tokon alokkaaseen ja mentiin avoimeen. Saatin Allille TK2 - sitä ei monella dalmiksella ole ja startattiin me myös voittajassakin. Alli osasi EVL:n liikkeet, mutta kapasiteetti ei koetilanteissa oikein riittänyt ja silloin se keksi hiukan omiaan. Palveluskoira mikä palveluskoira. En tule koskaan unohtamaan sen katsetta joka sanoi, että tehdään jotain ja häntä vipatti. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Ilman Allia olisi tuskin Pahkista. Ilman Allilta saatua korvaamatonta kokemusta, onnistumisia, oppimista ja niitä lukuisia tunteja, jotka mietin miten saisin Allin toimimaan kokeessa paremmin, ei Pilkkujengiämme olisi syntynyt. En tiedä harrastaisinko koirien kanssa, mutta tuskin ymmärtäisin niistä sitä mitä nyt. Allin kanssa opettelimme ja sen kanssa oli niin mukava tehdä. Se oli aina iloinen, eikä se koskaan ottanut hommia liian vakavasti. Sen kanssa oli aina hyvällä tuulella ja välillä se keksi hiukan omiaan. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Alli on nyt poissa. Pilkkujengi puolittui mutta elämä jatkuu. Kaikella on paikkansa, tarkoituksensa ja oma aikansa. Alli sai nukahtaa vierellämme rauhassa ja tyytyväisenä. Vielä kun ei ollut niin huonosti kuin olisi voinut olla. Vielä kun sain tehdä muutaman istumisen sen kanssa, nähdä sen hännän vipatuksen ja sen, että se hiukan yritti varastaa ja kuitenkin vähän luistaa. Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Alli oli uskomaton. Alli valloitti kaikkien sydämet. Kaikista koiristamme siinä oli eniten jotain mystistä empatiaa ja älykkyyttä ihmisestä. Allin kohdalla haluan uskoa uudelleensyntymiseen. Haluan uskoa, että Alli on jo syntynyt jossain jollekkin, nyt ihmisenä, ja antaa kaiken sen muille minkä se meille koirana sydämestään yritti. Jos näin on, niin tuosta ihmisestä kuulemme varmasti. Kuulemme paljon hyvää ja hänen ansiosta maailma on varmasti taas parempi paikka.
Se oli Alli - ajoittain vähän tuhma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti