sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pahkistelua, Pätmäneilyä, Availua ja Pirkkoilua

No onpas taas aikaa päässyt vierähtämään edellisestä kirjoituksesta. Mutta eipä anneta sen häiritä sen kummemmin.

Pahkiksella tuntuisi nyt olevan lääkkeet aika mukavasti kohdillaan. Jäykistelee takapäätään ja ontuilee välillä mutta tuossa tuo näyttäisi kuitenkin ihan tyytyväiseltä. Pahkiksen elämässkin kääntyi uusi lehti, kun se sai itselleen ystävän. Tai ystävän ja ystävän, mutta löysi tytön, joka tuntui jostain ihmeen syystä ymmärtävän Pahkiksen tapaa leikkiä. Pirkon siskopuoli Whoopille terveisiä Pahkikselta.

Pahkis pääsi myös näyttämään Pätmänille, mistä agilityssä oikein on kyse. Tehtiin Pahkiksen kanssa paria putkea ja paria hyppyä ilman rimoja sen mielen virkistykseksi. Pätmän oli radan reunalla hihnassa kiinni ja istui aivan hiljaa paikallaan kun Pahkis meni. Yleensä se riekkuu ja räykkyy siellä miten sattuu. Pahkis näytti mitä se on kun mennään eikä meinata.

Mukavahan se oli Pahkiksen kanssa ihan pientäkin pätkää mennä. Se kyllä istuu käteen just eikä melkein. Ohjauksia ei tarvitse varmistella, tietää mitä se lukee milläkin ohjauksella ja se linjauksen ja sijoittumisen sietämätön hienous mikä Pahkiksella on. Toisaalta sen kanssa tekemisestä tulee aina haikea mieli.

Pätmän onkin nyt sitten ilmoitettu ekoihin kisoihinsa. Hypärille vain tosin, mutta kisoihin kuitenkin. Ajattelin josko näin näkisi vähän enemmän mitä puutteita sillä on ja miten se alkaa toimia kisatilanteissa. Peruspyörittely sillä on hyvin kyllä kasassa - toki paljon on juttuja ja viilaamista ja vaihtelua, mutta kyllä sillä rataa pystyy kivasti tekemään. Keppien sisäämenot on yleisimmistä kulmista kisakasassa, mutta ulostuloissa riittää vielä paljon petrattavaa. Niillä ei juuri kummempia voi vielä tehdä, mutta kyllä ne sieltä ajallaan sitten korjaantuu. Hauska kyllä nähdä miten se ykkösten radoista suoriutuu. Kontaktit on vielä vaiheessa. Niistä etenkin keinu on eniten kesken. A ja puomi on perus ok kunnossa - paljon on tekemistä vielä niissä mutta ehkä ne alkukesään alkaa olla kisakuosissa.

Pätmän on kyllä hauska tapaus. Jännä nähdä minkälainen epeli sieltä radoilla paljastuu. Se menee kyllä kovaa kun se tietää tai luulee tietävänsä mihin mennä.

Onneksi on Pirkko ja onneksi Laura on lihonnut. Siis raskaana. Saan siis mennä Pirkolla ja Avalla kun Laura ei oikein ole juoksukunnossa. Ja onneksi on Ava. Se on kyllä melkoinen Sussu. Radoilla sussulle pitää puhua selkokieltä:

- Tässä kohtaa tehdään takaakierto-päällejuoksu
- Ai, jaahas juu tehdään
-  Tähän tulee sitten valssi.
- Mikä? Ai valssi joo, muistan.
- Kepit alkaa sitten TÄSTÄ.
- Kepit? Ai niin ne hirveen hankalat

Portsuille kun yleensä riittää

- Sit tonne
- Jooooo!! mennään! Näänkin noi pari seuraavaa jo tosta.
- Käy kääntymässä tässä, mä meen jo tonne parin esteen päähän kattelemaan seuraavia.
- Roger, kaasu pohjassa tullaan.

Mutta valtavan opettavaista ja valtavan hellyyttävää, että esimerkiksi eilen piti ensi töikseen käydä tarkastamassa että mikäs tuo tuomari onkaan naisiaan. Hei, olen Ava.

Pirkko taasen on pikku minkki. Menee kuin riivattu radalla, mutta kuuntelee kyllä kun sille saa kerrottua ajoissa. Osaa vaikka mitä juttuja ja menee aina täysillä. Hieno koira. Pikku hiljaa ollaan päästy sen kanssa samalle taajuudelle. Ymmärrän paremmin miten se lukee rataa ja toisaalta Pirkko osaa varmasti lukea myös minua paremmin. Ohjaukseni kun ei välttämättä aina ole niin oppikirjasta kuin Lauralla ja liikeärsykkeeni on varmasti paljon voimakkaampi, niin on siinä ollut Pirkolla alkuun vähän totuttelemista.

Ajattelen niin, että parhaat kokemukset ja tehokkaimman oppimisen koira ja ohjaaja saa siitä kun ohjaaja tai kouluttaja on aidosti iloinen koiran kanssa tekemästään suorituksesta. Tämä oli yksi pääsyy miksi Pahkiksen kanssa päätin sen lonkista huolimatta tehdä asioita ja miksi sen kanssa nyt tokonkin tekeminen on minulle vaikeaa.  Pirkon kanssa mennessä on tuo taasen vielä puuttunut. Luonnollista tosin, koska eihän meillä ole agilityssä mitään yhteistä oppimishistoriaa. En vielä tiedä milloin se tekee jonkin asian paremmin kuin ennen tai mikä sille on erityisen hyvä suoritus. Näin jotenkin se koiran oppimisen ja onnistumisen kautta tuleva ilo tekemisestä puuttunut. Eilen kuitenkin saatiin Pirkon kanssa ensi kokemukset tuostakin. Pariin otteeseen radalla ja etenkin viimeisein agiradan jälkeen. Olin vilpittömästi iloinen Pirkon tekemisistä ja siitä, että onnistuttiin tuossa viimeisen agiradan haasteellisessa kohdassa. Ei siis niin, ettenkö ennenkin olisi ollut iloinen vilpittömästi, mutta vähän enemmän, sen viimeisen pisaran verran. Kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Se myös näkyi Pirkosta. Se näkyi palkatessa radan jälkeen ja se näkyi iltasella kotona.

Hyvä Pirkko. Hyvä Ava, Hyvä Pätmän ja Hyvä kaikkein paras Pahkis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti