Vuosi 2011 - voittonolla kakkosista

Siinäpä se. Siihen päättyi vuoden 2011 kisakausi. Erittäin hyvään mieleen ja hyviin lähtökohtiin seuraavaa vuotta ajatellen. Nyt keskitytään treenaamiseen ja jatketaan seuraavan kerran tammikuussa Eckerössä.

Aloitetaan viimeisimmistä kisoista. Oltiin siis viikko sitten ATT:n kisoissa ja saatiin sieltä ensimmäinen nollamme kakkosista. Rata oli haastava ja kovavauhtinen. Haastavuudesta kertoo se, että olimme ainoat nollan tehneet. Radan teki ongelmalliseksi alun hyppysuoran linjaukset ja linjojen ohjaamisesta ehtiminen seuraaviin ohjauksiin ajoissa. Vauhti radalla nousi kovaksi ja ajoituksen ja rytmityksen oli osuttava kohdalleen. Meillä se osui ja se tuntui todella hyvältä. Se mikä oli myös hyvää niin tein lopun takaakierrossa perusvirheeni, eli jäin hiukan jumiin takaakiertoon, mutta Pahkis paikkasi ja piti riman vaikka olin sen linjoilla. Yleensä se ei tuollaisia juurikaan siedä.  Onnistumisesta teki erityisen myös se, että tiesin radan olevan haastava ja juurikin tuon ajoituksen ja rytmin suhteen - tällä kertaa se meni kohdalleen. Rata oli varmasti meidän kisauramme paras.

Olen tässä miettinyt viime vuotta ja koittanut jäsentää sitä ja sen tapahtumia, oppeja ja ajatuksia. Miten koostaa vuosi ja poimia sieltä ne hedelmät ja siemenet ensi vuodelle. Vuotta ehkä parhaiten kuvaa se, että vuosi sitten mietittiin mitä Pahkiksen kanssa ylipäätään tehdään. Mitä sen kanssa voisi harrastaa ja miltä sen elämä tulisi näyttämään. Moraalista kamppailua itsensä kanssa siitä, mikä olisi oikein.  Vuosi sitten oli mustia pilviä ja kyyneleitä. Viikko sitten taas oli täysin toisin. Oli pakko mennä kisapaikalta sivummalle, ottaa happea ja muutamalla kyyneleellä iloita kaikesta siitä mitä meillä on juuri nyt.

Vuoteen siis kuuluu huonoja hetkiä ja hienoja hetkiä. Mietin myös asioita joita eri koulutuksissa ja kouluttajilta olen saanut. Vuoden alkuvaiheilla pohdiskelin sitä, että haluaisin ymmärtää tai löytää ohjaukseen sen filosofian, teeman tai ohjenuorat - miten sitä haluaakaan sitten kutsua. Olen nyt monta askelta lähempänä sitä ja se on aika pitkälle muodostunutkin. Varmasti se tulee muuttumaan ja hakemaan muotoaan vielä pitkään, mutta nyt on jotain millä työstää ratoja ja suunnitelmia. Eli tuo tavoite on mielestäni saavutettu ja siitä kiitos kuuluu kaikille niille, joiden koulutuksissa olen käynyt. Erityissuurkiitos kuuluu kuitenkin Lauralle, joka jaksaa kuunnella - joskus enemmän ja joskus vähemmän - pohdintojani ja mietintöjäni. Minulle se on tärkeä osa oppimista. Toinen kiitos menee Nooralle, joka jaksaa tinkimättömästi vaatia treeneissä oikeaa suoritusta ja ohjausta ja uskaltaa kertoa milloin ja miten tekee väärin. Kiitos.

Vuoden tuloksellina haavetavoitteena pohdiskelin, että oltaisiin siirrytty kolmosiin. Tuohon ei aivan päästy, mutta nyt kun mietin missä olemme niin tuo on toisarvoista. Olen tyytyväinen siitä, mitä me osaamme ja mitä olemme oppineet. Se ollaanko me nyt kakkosissa vai kolmosissa ei oikeastaan tee meistä huonompia tai parempia.

Mietin vielä sitä, että olisiko meidän pitänyt aloittaa Pahkiksen kanssa kisaaminen myöhemmin. Eli mikä olisi ollut oikea aika aloittaa kisaaminen. Mietin ja tulin siihen tulokseen, että aloitimme ihan oikeaan aikaan. Tai ainakaan en keksinyt miksi olisi pitänyt aloittaa myöhemmin. Pahkis on ensimmäinen agilitykoirani ja kisaamisen kautta olen oppinut siitä monta asiaa. Jos olisin aloittanut kisaamisen myöhemmin, olisi monta asiaa jäänyt koettavaksi ja opittavaksi myöhemmin. Asioita, jotka kokeneelle ohjaajalle on tuttuja, mutta minulle uusia. Nuo asiat ovat muokaanneet treenejämme ja kertoneet meille mitä pitää treenata ja paljastaneet meistä lukuisia puutteita.

Tokossa oltaisiin voitu käydä kokeissa enemmän, mutta nouto muodostui haasteelliseksi. Nyt sekin alkaa näyttää hyvältä, joten sillä alueella päästään ensi vuonna varmasti paremmin tositoimiin.

Eli harrastusvuosi oli täynnä uutta ja mielenkiintoista. Monta tapahtumaa eri puolella Suomea ja monta mukavaa ihmistä. Ja mikä kaikkein parasta: erilaisia tunnetiloja ja tunnerikkaita hetkiä Lauran ja Pahkiksen kanssa. Mitä se kaikki siis oikeastaan on?

Elämää.