Se on siis pääsiäinen ja tarkoittaa aikaa treenata. Hieno juttu. Nyt on tarkoitus mennä eteenpäin. Tämä siis siksi, että nyt tuntuu että tottiksessa ollaan jauhettu samaa ja meillä on nyt enemmän ymmärrystä toisistamme. Pahkis oppii nyt asioita nopeasti naksulla - noin kolmessa setissä pääsen yhdistämään käskyä. Toisaalta myös kentät alkavat sulaa ja kohta päästään kunnolla tositoimiin ulkokentille. Nyt on tehty seuruutusta suoraan lyhyitä pätkiä lelu kainalossa. Hyvin toimii. Kokeilin pari oikealle käännöstä. niissä täytyy olla tarkkana ettei edistä käännöksen jälkeen. Mutta siitä se siis lähtee. Kaukkareissa siis opetin ensin Pahkikselle peruutuksen. Sen tarjoamista apuna käyttäen maasta seisomaan nousun ja seisomasta maahanmenon. Aika veijari se on. Poika kun tällä hetkellä oikein ponnahtaa maasta ylös taaksepäin. En tiedä vielä jätänkö sen niin - täytyy vähän pohtia: vire kun on ehkä hiukan liian korkea kaukkareihin. Mietitään ja mietitään. Otin myös käyttöön kiertämisen koivun ympäri ja sitä apuna käyttäen pysähtymistä ja maahanmenoa liikkeestä. Hyvin nuokin ovat lähteneet liikkeelle. Täytyy sanoa, että peruutuksen opettaminen on ollut kyllä hyvä juttu. Se on tällä hetkellä asia, jota Pahkis helposti tarjoaa ja se on pysäytyksiin ja kaukkareihin oivallinen suunta. Suosittelen. Allille olen tehnyt samalla suunnitelmalla kaukkareiden asentojen parannuksia ja Allikin etenee. Tosin hitaammin, mutta etenee. Luokse tulon loppuasentoa ollaan myös tehty ja siitä sivulle ja sivulta takaisin ja myös toiselta sivulta takaisin. Pientä heittoa asennoissa, mutta se on hyvä ettei tarjoa mitään uusia vaihtoehtoja. Tätä olen halunnutkin - kerrasta oikein ilman mitään korjailuja. Pitää miettiä ennen kuin tekee.
Aksaa käytiin tiistaina ja perjantaina. Torstaina tehtiin kontaktiharjoitteluja pikku aalla. Tiistai oli taasen vähän hulabaloo treeni, mutta kyllä siellä hyviä sadasosasekuntejakin oli. Torstai meni ihan ok. Pahkis oli sitä mieltä, että palkalle olisi helpompikin tie pikku aa kiertämällä kuin mennä yli. Perjantain kontaktitreenissä huomasin sen, että Pahkis hiukan korkeammassa vireessä vapautuu jo naksautuksesta, eikä omasta tule käskystä. Ollessani paikallani tai kävelyvauhdissa homma menee ok. Muutenkin tuli omaa sekoilua kontaktitreenissä, mutta ensi kerralla menee taatusti jo paremmin. Pientä rataa tehtiin myös. Meni ihan ok. Pahkis kuunteli mukavasti. Twisti ei ihan mennyt putkeen mutta kyllä se sieltä. Pahkis alkaa nyt taas toimimaan lelulla paremmin. Ongelmahan oli se, että lelulla nousi liian kovaan vireeseen ja sitä myöten mopo lähti käsistä. Nyt taas lelun kanssa Pahkiksella on selkeämpi fokus ja osaa jo sen verran että pystyy tuossa leluvireessä suorittamaan paremmin.
Mitä siis tulossa? Tänään treenaillaan lisää ja mennään agikisoihin turisteilemaan Purinalle. Siellä varmaan tehdään jotain pientä. Tiistaina aksatreenit, keskiviikkona vielä tottista maneesissa. Tarkoitus olisi saada kaukkareita kasaan ja aloittaa noudon pitotreeni. Ainakin kokeilla miltä tuntuu. Seuruutuksessa keskittyä käännöksiin ja niiden jälkeiseen paikkaan. Katsotaan minne asti mennään. Merkkiä ajattelin myös kohta aloitella - ensin vaan täytyy miettiä miten sen aloitan.
Munakasta pääsiäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti