Pahkis ja minä yhdessä.

Mietin otsikkoa pitkään. Halusin löytää siihen jotain mikä kuvastaisi viikonloppua kokonaisuutena. Sitä eroa mikä on tämän ja edellisen kirjoituksen tuntemuksen välillä tapahtunut.

Nyt en vielä tiedä mikä otsikoksi tulee. Kirjoitetaan ja katsotaan.

Edelliset kisat eivät ole menneet todellakaan mitenkään hyvin. En nyt tarkoita tuloksia vaan ihan sitä suoritusta, tunnetilaa ja jälkimakua. En palaa nyt siihen. Niistä voi lukea tuolta kahdesta aiemmasta tekstistä. Puhutaan nyt tästä viikonlopusta.

Kaikki lähti Revosta. Mentyäni Revolla sain päähäni jotenkin ajatuksen siitä millaista agilityn haluaisin olevan. Tiesin sen kyllä aiemmin, mutta se oli jonnekin matkalle kadonnut. Sitä tunnetilaa lähdin metsästämään. Päädyin siihen, että tuo rentous, ilo ja luottamus lähtee siitä, että teen Pahkikselle lähdöt ja kontaktit kuntoon. Ne olivat siis tehtävälistalla tärkeimpänä. Noita lähdin ratkomaan epiksissä. Ensin viikko sitten Kirkkonummella kolmella startilla ja sitten perjantaina ASTn epiksissä. Lauantaina Purinalla oli tarkoitus jatkaa samaa epismentaliteettia: lähdöt pysyy ja kontaktit kanssa - millään muulla ei ole mitään väliä. Sama homma jatkuisi myös sunnuntaina Kirkkonummen virallisissa.

Lauantain kisat sujuivat todella hyvin. Ei nollia, mutta oikeasti. Ei ainuttakaan luistoa kontakteilta, ei ainuttakaan rimaa eikä ainuttakaan varastamista lähdöstä. Tavoite saavutettu.

Sunnuntain kisat sujuivat samaan hyvään malliin. Ei ainuttakaan varastusta, eikä ainuttakaan kontaktiluistoa. Rimoja tuli tosin kaksi, mutta toisen otan omaan piikkiin. Yhdeltä agiradalta saatiin nollakin kasaan. Viikonlopun jälkeen teki kyllä mieli piehtaroida hyvässä mielessä samoin kuin Pahkis pellolla.

Mitä siis oikeastaan tein toisin? Epispalkkailujen lisäksi suurin muutos oli omassa päänupissani. Sain itselleni haettua leppoisan, pilke silmäkulmassa meiningin. Minua nauratti ihan vähän koko ajan ja en jaksanut Pahkista nipottaa mistään. Lähtöön tulin Pahkis irti. Luotin Pahkikseen.  Radalla ja etenkin ennen sitä.

Sain sillä aikaan yhteisen tekemisen. Tänä viikonloppuna olimme kisoissakin tekemässä rataa yhdessä ja meillä molemmilla oli aidosti hauskaa. Se oli se isoin saavutus ja voitto: Pahkis ja minä yhdessä.