Kadonneen pallin metsästystä ja treenipohdintaa

Ensi torstaina mennäänkin sitten lääkäriin kuvauttamaan Pahkis ja tutkailemaan kadonneen pallin poistoa. Kuvien ja leikkauksen jälkeen voikin sitten aloittaa treenaamisen maksikorkeuksilla ja aion myös aloittaa juoksuttamisen. Tietysti olettaen ettei kuvissa ilmene mitään näitä estävää. Jouksuttaminen siis tarkoittaa kahta Pahkikselle uutta asiaa: hiihtoa ja canicrossia. Tämä on myös haaste itselleni. Melki vuoden mittaisen aktiivisen juoksutauon jälkeen olisi tarkoitus alkaa taas laittaa itseänsäkin fyysisesti kuntoon ja koetukselle. Pahkiksen leikkauksesta palautumiseen kuitenkin menee oma aikansa, eli varmaan tuossa vuoden vaihteen jälkeen sitten voi taas puuskuttaa pikkumies täysillä agilityä ja muita lajeja.

Agility on mennyt hyvin. Pahkiksen ja minun rauha on säilynyt ja Pahkis välittää rimoistakin. Kyllähän se silloin pudottaa kun teen jotain roisin tyhmää, mutta muuten rimat pysyy ylhäällä ja hyppytekniikka näyttää hyvältä. Pahkis myös omasta mielestäni hyppää järkevästi kun tietää mihin seuraavaksi ollaan menossa. Tarkoitan siis sitä, että kun Pahkis tietää mitä seuraavaksi tulee, se itse hahmottaa, suunnittelee ja suhteuttaa hypyn oikein. Nyt ehkä ymmärsin myös miksi jokin muuttui silloin Janitan treeneissä. Uskon, että se jokin oli oma luottamukseni. Luotin ja luotan siihen, että Pahkis tekee sitä mihin sitä ohjaan. Tämä tuo mielestäni sopivaa rauhallisuutta ohjaukseen. Toisaalta tiedän nyt paremmin mitä missäkin tilanteessa vaatia, eli osaan olla päättäväisempi. Tästä pari esimerkkiä:

1) Kuviona oli kaksi hyppyä suoraan ja sen jälkeen seuraava hyppy niin, että koiran linja kääntyi 90 astetta oikealle. Itse pääsin sijoittumaan tämän kolmannen hypyn taakse. Toisen hypyn jälkeen oli myös ansahyppy suoraan edessä. Pahkis ei jarruttanut kakkoshypylle hyvin vaan oli menossa juuri tälle ansaesteelle edessä. Pidin vain päättäväisesti ohjauksen ja pienimies sieltä kuitenkin kääntyi ja suoritti oikein.

2) Kuviona jotakuinkin U-putki jonne tultiin hypyltä ja hyppyä ennen vekattiin, jotta koira saadaan oikeaan päähän putkeen. Putken jälkeen sama hyppy takaakiertona, jossa siis tarkoituksena tehdä pakkovalssi. Vekin jälkeen piti Pahkista painaa putken oikeaan päähän sen verran, että Pahkiksen vauhdilla pakkovalssin tekemiseen saa olla 'riittävän ripeä'. Myöhästyin tässä sen verran, että Pahkis ehti putkesta tullessaan jo lukaista hypyn väärinpäin. Tein kuitenkin pakkovalsin myöhästymisestä huolimatta ja ehkä hiukan selkeämmällä merkkauksella, niin sinne se pikkumies taas uskomattomasti tuli.

Pelastustilanteita molemmat ja siis aiemmista virheistä johtuvia, mutta pelastuivat omalla päättäväisyydellä ja Pahkiksen kuulolla olemisella: "se rata muuten menee tänne".

Se mikä on edelleen ehdottomasti parasta on se hyvän olon tunne, joka treenien jälkeen jää ja se että voin nauttia Pahkiksen kanssa agilityn treenaamisesta.

Nyt on tekniikassa treenauksessa jarrutukset ja itselleni akuuteimpana ymmärryksen kohteena on putkiin ohjaus. Pahkis kyllä imee putket, mutta minun pitää oppia ja ymmärtää milloin pahkis lukee ja lukitsee oikean pään. Tässäkin on kyse enemmän oman ohjauksen itsevarmuuden saavuttamisesta. Olen myös opettanut Pahkikselle eri hyppysuuntia käskyillä. Tämä on vaiheessa ja ajatuksena ei välttämättä ole koskaan niitä radalla käyttää, mutta se on hyvä rento tapa opettaa Pahkiksella tiukkoja käännöksiä ja niissä riman pitämistä. Naksutellessa Pahkis on rauhallisemmassa mielentilassa kuin aksakentällä, joten opetustilanne on parempi. Lisäksi kun homma tehdään naksulla, niin ei minulle ei tule niin helposti ryppyä otsaan. :)

Tottista ollaan treenailtu melko vähän. Ollaan ehkä vähän suvantovaiheessa, koska periaatteessa Pahkis osaa jollain tasolla muut liikkeet paitsi noutoliikkeitä. Tokihan kaikessa on vielä paljon töitä ennenkuin ne ovat kisakuntoisia liikkeitä. Treenit ovat olleet jokseenkin tylsiä juuri tuon liikerepertuaarin vähyyden takia. Eli seuraavaksi pitäisi saada mukaan noutoliikkeet, jotta saadaan lisää juttuja ja sitä kautta voidaan liikkeitä sekoittaa oikein kunnolla.

Tottiksessa saatiin viime viikolla kuitenkin oivallus. Oivallus oli se, että palkkauksen jälkeen vaadin lelun selkästi itselleni. Eli aiemmin olen ottanut lelun irti käskyllä Pahkikselta ja siitä sitten jollain pienellä seremonialla siirtynyt seuraavan asian suorittamiseen. Nyt teen niin, että vaadin Pahkiksen irroittamaan lelusta. Joskus niin, että pidän itse lelusta kiinni ja joskus niin, että pyydän pudottamaan lelun. Sen jälkeen vaadin, että Pahkis poistuu lelulta tai luotani. Tämän jälkeen sitten alkaa seuraavan asian suoritus. Mikä siis on homman nimi? Idea on se, että Pahkis joutuu selkeästi luovuttamaan lelusta ja jäsentämään treeniä selkeämmin niin, että saadakseen omistamani lelun on Pahkiksen tehtävä jotain minun haluamaani. Asian voi myös ajatella niin, että selkeämmällä hallinnalla saan Pahkiksen hiukan alemmas ja oppimiskykyisempään tilaan. Niin tai näin, mutta aiemmin tuo on ollut jonkinlaista vellomista harmaalla alueella. Katsotaan miten tämä toimii. Pahkiksella kun onneksi on se voimavara, ettei sitä tarvitse nostattaa tai miettiä sen itsevarmuutta. Sopivasti jarrua ja mielenhallintaa.

Kotona olen opettanut Pahkista sulkemaan ovea. Sulkemaan sitä siis nätisti. Helppoahan se olisi potkaisemalla ja kiroilemalla, mutta ei niin. Ei todellakaan niin. On se vaan opettavaista opettaa mitä tahansa koiralle. Opin taas pieniä juttuja Pahkiksesta ja miten toimia sen kanssa. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että yhdistän tuohon oikeaan sulkemiseen käskyä. Pahkis siis tarjoaa oikeaa sulkemistapaa. :) Laiskuus ajaa ihmisen tekemään kaikenlaista.

Massahe!!!

Juu. Hieronnassa oltiin. Molemmat - Pahkis ja minä. Pahkiksella ei mitään ihmeellistä ollut, vähän takapäästä enemmän tuntemuksia kuin edestä, mutta ei siis mitään ihmeellistä. Hyvä niin ja varsinkin kun Pahkis hiukan ontui tuossa muutama päivä sitten ja ollaan nyt oltu sen takia levossa. Mies siis kunnossa.

Ollaan nyt oltu muutama päivä ihan tekemättä mitään. Siis tosiaan ei mitään treeniä. Ei agilityä, ei tottista, eikä mitään pienintäkään naksutusta. Pienimies ei vaikuta yhtään hullumalta. Siis se on yhtä pöljä kuin treenatessakin, eli ei sillä ainakaan ihan heti nuppi sekoa tekemättömyydestäkään.

Ensi viikolla sitten taas jatketaan hommia.

Pieninä palasina

Nyt on taas mennyt jokin aika ja jokin kerta on myös tässä treenailtu ja oltu kuunteluoppilaana. Niinun treeneihin ollaan päästy tuurailemaan ja käytiin kuunteluoppilaana Kabain koulutuksessa. Viime viikonloppuna olikin sitten Janitan koulutusta koko viikonloppu.

Kaiken edeltäneen sekamelskan jälkeen viime viikonloppuna palaset kummallisesti loksahti hetkellisesti kohdalleen. Miksi, en tiedä, mutta tässä ehkä jotain ajatuksia:

Eli siis tätä aiemmin treenit olivat olleen melko sirpaleista ja henkisesti minulta vaativaa. Pahkiksen vire ei ole ollut oikeanlainen ja sen hallinta on omalta osaltaan tuonut minuun turhaa jännitettä. Lähdössä pysymistä on harjoiteltu, mikä on varmasti tuonut oman osansa soppaan. Toisaalta ehkä Pahkikselle monet uudet asiat ovat tuoneet taas jännitettä ja epävarmuutta, joka sitten purkautuu tekemisen vauhdin kasvamisena. Parissa viime treenissä on keskitytty kädessä pysymiseen eli esteille ei aina irrotakaan vaan kuunnellaan mitä minä oikeasti sanon. Tämä on taas ehkä saanut Pahkiksen ainakin hetkellisesti kuuntelemaan ohjaustani.

No mutta nyt sitten viikonloppuna homma nasahti ainakin hetkellisesti raiteilleen. Pahkis oli oikein hyvä ja tuli juuri sinne minne sitä veinkin. Ne muutamat rimat mitä tippuivat viikonlopun aikana, olivat selviä omia hölmöilyjä. Tämä ohjattavuus ja hallinta sai minut olemaan oikean levollisessa ja hallitussa, mutta määrätietoisessa olotilassa. Toisaalta tiesin jostain syystä selkeästi mitä halusin ja mitä Pahkikselta vaadin. Tiesin, että tähän Pahkis tulee, tuolla se menee ja tuonne itse menen. Tiesin, että tämän Pahkis osaa ja luotin siihen. Vaikkakin pätkät olivat lyhyitä, muutaman esteen pätkiä, pääsin nauttimaan Pahkiksen kassa agilityn iloista. Tämä on se ehdottomasti tärkein juttu ja minulle se palkitsevin. Tällaista treeniä lisää. Haluan. Kyllä.

Ehkä hankala selittää, mutta mieleen tulee luisteluajoilta samankaltaisia tilanteita. Saattoi olla pitkään niin, että mikään ei oikein onnistunut. Tekniikan osat olivat levällään ja kaikki työn alla. Sitten ne vain jonain kauniina päivänä osuvat kohdilleen ja tekniikka avautui harmonisena kokonaisuutena, jolloin kaikki yhtäkkiä onnistuu.

Lauantain rata veti heti aluksi kyllä luulot pois. Mietin siinä keskellä rataa monta kertaa, että mitähän tästä tulee. Radan suorittaminen ja järkevän suunnitelman tekeminen tuntui erittäin haastavalta sen onnistuneesta suorittamisesta puhumattakaan. Mutta pääsimme silti paljon pidemmälle kuin olisin ikinä edes arvannut tai uskaltanut olettaa. Vieläkin tulee tuosta hyvä mieli. Sunnuntain rata oli hieman helpompi ja meidän osaamiselle istuvampi, mutta kyllä siinä miettimistä riitti.

Monen monta juttua on edessä ja Janitalta tuli monen monta hyvää vinkkiä, ajatusta ja neuvoa. Valssien suuntiin ajatuksia ja vippauksiin opetusta. Nyt vain miettimään ja treenailemaan kaikkea saatua.

Nyt hetken hyvä mieli ja sitten kohti uusia hikipisaroita, epäonnistumisia, yrittämisiä, ihmettelyjä ja vaikeuksia. Voi sitten taas ehkä jossain vaiheessa ihan pienen pienen hetken nauttia seuraavasta onnistumisesta.

Tsekin ja Kroatin kohtaamisia

Sunnuntaina oltiin Tsekkitukka Pahkiksen kanssa pikalähdöllä Kroaatti Zelcon koulutuksessa. Kiitoksia Misalle äkkilähdöstä. Rimoja lenteli, itse olin välillä kahvilla, mutta oli siellä varmaan välillä metrin verran mallikastakin menoa. Reilut kolme tuntia treeniä - pienissä pätkissä ja kunnon tauoilla tietenkin, mutta tuli siinä tehtyä ja sai taas monta mielenkiintoista ajatusta.

Laura lähti vielä illemmalla koirien kanssa parin tunnin metsälenkille ja Pahkis oli ensi kertaa väsyneen näköinen. Siis ihan oikeasti. Hieroin sitä lattialla ja se nukahti todella sikeään uneen. Se ei yleensä iltaisin niin nollat taulussa olohuoneen lattialla nuku. Eli oli siis kerrankin saatu pojasta mehut pois.

Pakkohan oli sitten kotona vähän tänään kokeilla. Otin rohkeasti naksun mukaan ja kahdelle pihahypylle. Tein aina välissä lähtötreeniä. Tein sitä nyt niin, että välillä lähdin juoksemaan ja ohjaamaan ja vasta sitten vapautus. Eli huomattavasti kovempaa häiriötä kuin aiemmin. Näytti toimivan. Toisaalta miksei, kun toimii se sama tottiksen kontaktissakin. Ohjaajan tyhmä pää niin kärsii koko koira.

Toisaalta tehtiin myös rimatreeniä naksulla. Yhtä hyppyä ja kahta hyppyä normaalista kovemmalla häiriöllä, tiukoilla käännöksillä ja naksu sekä palkka. Jos pudottaa niin toiminta loppuu.

Näytti pihalla ihan toimivalta. Huomenna päästäänkin sinne 'hornankattilaan' testaamaan, eli Riman halliin. Saas nähdä kuinka käy.

Takaisin todellisuuteen

Eli nyt on sitten mietitty ja kokeiltu parissa treenissä. Tarkoituksena siis saada Pahkis agilityssä enemmän kuulolle ja hiukan enemmän tähän todellisuuteen, eli toisin sanoen hiukan matalampaan vireeseen. Ajatus tässä on pääpiirteittäin seuraavanlainen:

Lähdössä istutan Pahkiksen ja odotan ja rauhoitan sen istuma-asentoon, ennen kuin lähden siitä eteenpäin. Rauhoitan sen puhumalla rauhallisesti, silittämällä ja jos on kovin jännittynyt niin hiukan rinnasta ravistamalla ja heiluttamalla kunnes rentoutuu.

Jos Pahkis matkalla lähetykseen jännittyy uudelleen palaan sen luo ja rauhoitan.

Liikkeelle lähdetään vasta kun mieli on rauhallinen, mutta kuitenkin vielä tarkkaavainen. Hyvästä tunnetilasta palkataan aina joko liikkeelle lähdöllä tai vapautuksella ja lelulla. Enimmäkseen kuitenkin vapautuksella ja lelulla tässä vaiheessa.

Jos Pahkis pudottaa riman, niin keskeytän tekemisen välittömästi ja Pahkis on hetken tauolla. Ei siis poisteta kentältä vaan makaa maassa sen aikaa ainakin, että nostan riman rauhallisesti. En pyri lisäämään painetta nyt meuhkaamalla tai isommilla kielloilla, koska Pahkis mielestäni purkaa sen tällä hetkellä vain menemällä kovempaa ja enemmän läpi.

Riman pudotuksen tai muun epäonnistumisen jälkeen pyrin saamaan onnistumisen ja palkan. Tässä vaiheessa onnistuminen on jo se, että saan Pahkiksen takaisin rauhalliseen mielentilaan ja palkkaan siis siitä. Eli siis: uusi lähtö ja lähtöasento ja rauhallinen mielentila ja palkka. Näin saan purettua virheestä syntyneen paineen ja Pahkikselle onnistumisen pohjalle. Tämä siis lisää mahdollisuutta onnistua myös seuraavassa kerrassa kun tuo epäonnistunut kuvio otetaan uudelleen. Toinen tapa on se, että otetaan vauhtia pois, mutta ei muuteta omaa ohjausta. Eli vähemmällä vauhdilla helpoitetaan ja saadaan näin siis onnistuminen alle. Vauhtia vähennetään ottamalla kuvio edelliseltä esteeltä ennen pudotusta tai virhettä.

Tässä nyt kaksi treeniä kokeilleena, joista toinen omassa pihassa ja toinen kisojen harkkaesteillä, homma tuntuisi ainakin toimivan paremmin kuin edellinen jotakuinkin systeemitön systeemi. Jos ei muuta, niin ainakin itse olen rauhallisempi kun tiedän tarkemmin mitä missäkin tilanteessa teen. Ehkä se on se joka heijastuu Pahkikseen mutta ainakin tällä hetkellä tuo tuntuu järkevältä.

Tokosta sen verran että sivulle tulon hyppy on nyt poistettu ja siinä kävi niinkuin epäilinkin. Tuo hyppyyn purettu jännite siirtyi sivulletuloon, eli sivulle tulosta tuli parempi. Tajusin myös mikä Pahkiksen ongelma on ollut liikkeestä istumisessa ja seisomisessa. Ei se oikeastaan ole Pahkiksen ongelma vaan minun: iSTu jaSTOp ovat mumisevasta suustani melko samankaltaiset...

Ensi viikosta on taas tulossa mukava viikko. Keskiviikkona päästään tuuraamaan Niinun treeneihin ja torstaina onkin jo omat hallitreenit, joissa treenikavareina osaavia ohjaajia ja koirakoita niin varmasti opimme vaikka kuinka paljon uutta ja ihmeellistä.

Huonosti hinassa

Lempiaihe. Hihnassa vetäminen ja siinä häiriökäyttäytyminen - niissä Pahkis on parhaimmillaan.

Kunnes tänään oli ilmassa jo ymmärtämisen merkkejä. Hetken aikaa. Tai siis oikeastaan suurimman osan aikaa lenkistä. Muiden koirienkin läsnäolo oli hallittua. Ehkäpä siellä on jotain valoa tunnelin päässä. Olen ollut jotakuinkin varma, etten tuota saa Pahkikselle opetettua ja olen jotakuinkin varma vieläkin. Ehkä.

Toivottavasti olen väärässä.

Kokeiltu on pennusta asti vaikka mitä positiivisesta vähemmän positiiviseen ja ties mistä ties mihin. Mutta ehkä tällä tavalla, että koko reuhka pysyy selän takana ja piste. Aina.

Saas nähdä koska saan heittää tuon rojukoppaan.

Toivottavasti olen väärässä.

Tokobogoilua ja hulluaksaa

Pahkis on hullu. Vähän ehkä liian hullu. Teettää siis töitä ja etenkin agilityn puolella. Minä minä minä tuonne tuonne tuonne tuonne ja täysillä täysillä ja kovempaa. On siinä ihmettelemistä. Eli mietintämyssyssä on miten saadaan Pahkis todellisuuteen. Kyllä se siitä, mutta tekemistä riittää.

Tokoilussa vire on matalampi, mutta korkea ja kuitenkin hallittavissa. Tässä kylkiäiseksi pari Pölhön tokopätkää. Rauhatonta tuo vielä on, mutta varmasti tarkentuu. Sivulletuloissa vielä pomppii - täytyy tuo korjata pois. Omaa hölmöilyä olisi tietysti aina mukava vähentää.