Top Team purku

Lupasin viime kirjoituksessa purkaa tämän vuoden Top Team aikaa. Eli henkilökohtainen retrospektiivini tulee tässä.

Halusin mukaan kelkkaan, koska koin, että agilityliiton organisoimasta valmennuksesta olisi hyötyä Pahkikselle ja minulle. Toisaalta koin, että haluan omalta osaltani olla mukana tukemassa sen kaltaista toimintaa jota haluaisin jatkossakin agilityn parissa nähdä. Tämän vuoden kausi oli järjestyksessään toinen, joten toiminta on vielä hyvin nuorta ja hakee suuntaansa, joten on monta asiaa jota vielä voi kehittää ja parantaa. Yhtenä vahvana elementtinä oli myös Jenny Dammin mukanaolo: koin, että häneltä voisin saada omalle kohdalleni yhden uuden ja erilaisen näkemyksen agilityyn.  Koin myös, että  pidempikestoisen suunnitelmallisuuden kautta saisin myös uutta potkua omaan fysiikkatreenaukseen. Lisämausteena olisi vielä henkinen valmennus, jossa tavoitteeni oli oppia uutta ja toisaalta palauttaa mieleen jo aiemmin opittuja asioita, sekä apua niiden soveltamisessa.

Jokainen leiri oli mielestäni järjestetty hyvin, sisällöt olivat hyviä ja tarpeellisia ja jokaisesta tuli kotiin nippu hyvää mieltä ja uusia ajatuksia takataskussa. Oli myös sangen virkistävää tavata uusia ihmisiä ja oppia tuntemaan toisia paremmin. Merkittävää oli mielestäni se, kuinka hyvin vanhat kehäketut ja uudet harrastajat istuivat samalla itsensä ja koirakon kehittämisen viivalla. Avoimesti. Se on mielestäni erittäin arvokasta ja kunnioitettavaa. Hyvää urheilua ja harrastamista.

Olen siis erittäin tyytväinen siihen mitä sain ja missä sain olla mukana. Tavoitteet jotka olin Top Teamille asettanut täyttyivät. Koin, että askeleeni oli meille aivan oikea.

Hakisinko siis uudelleen? Hakisin. Ymmärtääkseni tällä hetkellä on vielä auki tuleeko seuraavaa kautta. Olen hyvin harmissani jos sitä ei tule. Olin mukana tai en. Mielestäni agility tarvitsee liiton organisoimaa ja tukemaa, tavoitteellista ja pitkäkestoista kilpailuorientoitunutta valmennusjärjestelmää, jonka olennaisena osana Top Team toimii. Tuki on tärkeä asia. Kaupallisilta toimijoilta löytyy vastaavia ratkaisuja, joka on mielestäni myös hyvä ja tarpeellinen asia. Ongelmana vain mielestäni on niiden melko korkeat hinnat, joka vamasti sulkee osan potentiaalisista huippukilpailijoista pois. Liiton etunahan on erilaisten tukien ja avustusten hyväksikäyttö, joilla valmennustoimintaa voidaan tukea.

Mitä mielestäni voisi kehittää.  Mielestäni toiminnan pitäisi olla vieläkin pitkäkestoisempaa ja tiiviimpää. Ehkä muutama leiri lisää kesäkaudelle ja organisoitua, kenties alueellista toimintaa leirien välille. Valmennuksen suhteen ehkä miettisin vaihtoehtoa, jossa päävalmentajana ja kokoonpanevana voimana  olisikin joku lajin ulkopuolelta ja laji-, fysiikka ja menttaalivalmennuksensa sitten alansa osaajia. Tämän päivän agilityn valmennuksen, tai siis sellaisen valmennuksen, jonka minä ymmärrän valmennuksena, ongelmana on se, että suuri osa heistä on aktiivikilpailijoita. En ole siis vielä täysin vakuuttunut, että aktiivikilpaileminen ja siihen panostaminen huipulla jättää enää aitoa, motivoitunutta ja tavoitteellista tilaa toisten aktiivikilpailijoiden pitkäjänteiselle kehittämiselle, jota mielestäni valmennus on. Tilanne on kuitenkin mielestäni täysin luonnollinen. Laji on nuori ja kehittynyt paljon. Osaaminen ja kehitys on tullut yksilöille käytännön tekemisen kautta, kilpailemisen, oman harrastamisen ja toisten auttamisen kautta, jota nyt sitten ansiokkaasti jaetaan muille. Ehkä seuraava askel kehityksessä on se, että oivalletaan, ettei tavoitteellisten kilpailijoiden valmentajan itse tarvitse olla ollut huippu tai enää kilpailla. Esimerkkinä omasta nuoruuden lajistani yksikään tämän päivän suomen valmentajista ei varmastikaan pystyisi samoihin suorituksiin kuin heidän valmennettavansa pystyvät.

Joka tapauksessa, mielenkiintoista nähdä ja innolla odotan mitä lähivuosina tapahtuu ja mihin suuntaan laji alkaa kulkea.

Pahkis ja minä toivotamme onnea ja huikeita suorituksia kaikille kesän kisoihin.