tiistai 2. marraskuuta 2010

Pieninä palasina

Nyt on taas mennyt jokin aika ja jokin kerta on myös tässä treenailtu ja oltu kuunteluoppilaana. Niinun treeneihin ollaan päästy tuurailemaan ja käytiin kuunteluoppilaana Kabain koulutuksessa. Viime viikonloppuna olikin sitten Janitan koulutusta koko viikonloppu.

Kaiken edeltäneen sekamelskan jälkeen viime viikonloppuna palaset kummallisesti loksahti hetkellisesti kohdalleen. Miksi, en tiedä, mutta tässä ehkä jotain ajatuksia:

Eli siis tätä aiemmin treenit olivat olleen melko sirpaleista ja henkisesti minulta vaativaa. Pahkiksen vire ei ole ollut oikeanlainen ja sen hallinta on omalta osaltaan tuonut minuun turhaa jännitettä. Lähdössä pysymistä on harjoiteltu, mikä on varmasti tuonut oman osansa soppaan. Toisaalta ehkä Pahkikselle monet uudet asiat ovat tuoneet taas jännitettä ja epävarmuutta, joka sitten purkautuu tekemisen vauhdin kasvamisena. Parissa viime treenissä on keskitytty kädessä pysymiseen eli esteille ei aina irrotakaan vaan kuunnellaan mitä minä oikeasti sanon. Tämä on taas ehkä saanut Pahkiksen ainakin hetkellisesti kuuntelemaan ohjaustani.

No mutta nyt sitten viikonloppuna homma nasahti ainakin hetkellisesti raiteilleen. Pahkis oli oikein hyvä ja tuli juuri sinne minne sitä veinkin. Ne muutamat rimat mitä tippuivat viikonlopun aikana, olivat selviä omia hölmöilyjä. Tämä ohjattavuus ja hallinta sai minut olemaan oikean levollisessa ja hallitussa, mutta määrätietoisessa olotilassa. Toisaalta tiesin jostain syystä selkeästi mitä halusin ja mitä Pahkikselta vaadin. Tiesin, että tähän Pahkis tulee, tuolla se menee ja tuonne itse menen. Tiesin, että tämän Pahkis osaa ja luotin siihen. Vaikkakin pätkät olivat lyhyitä, muutaman esteen pätkiä, pääsin nauttimaan Pahkiksen kassa agilityn iloista. Tämä on se ehdottomasti tärkein juttu ja minulle se palkitsevin. Tällaista treeniä lisää. Haluan. Kyllä.

Ehkä hankala selittää, mutta mieleen tulee luisteluajoilta samankaltaisia tilanteita. Saattoi olla pitkään niin, että mikään ei oikein onnistunut. Tekniikan osat olivat levällään ja kaikki työn alla. Sitten ne vain jonain kauniina päivänä osuvat kohdilleen ja tekniikka avautui harmonisena kokonaisuutena, jolloin kaikki yhtäkkiä onnistuu.

Lauantain rata veti heti aluksi kyllä luulot pois. Mietin siinä keskellä rataa monta kertaa, että mitähän tästä tulee. Radan suorittaminen ja järkevän suunnitelman tekeminen tuntui erittäin haastavalta sen onnistuneesta suorittamisesta puhumattakaan. Mutta pääsimme silti paljon pidemmälle kuin olisin ikinä edes arvannut tai uskaltanut olettaa. Vieläkin tulee tuosta hyvä mieli. Sunnuntain rata oli hieman helpompi ja meidän osaamiselle istuvampi, mutta kyllä siinä miettimistä riitti.

Monen monta juttua on edessä ja Janitalta tuli monen monta hyvää vinkkiä, ajatusta ja neuvoa. Valssien suuntiin ajatuksia ja vippauksiin opetusta. Nyt vain miettimään ja treenailemaan kaikkea saatua.

Nyt hetken hyvä mieli ja sitten kohti uusia hikipisaroita, epäonnistumisia, yrittämisiä, ihmettelyjä ja vaikeuksia. Voi sitten taas ehkä jossain vaiheessa ihan pienen pienen hetken nauttia seuraavasta onnistumisesta.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Tsekin ja Kroatin kohtaamisia

Sunnuntaina oltiin Tsekkitukka Pahkiksen kanssa pikalähdöllä Kroaatti Zelcon koulutuksessa. Kiitoksia Misalle äkkilähdöstä. Rimoja lenteli, itse olin välillä kahvilla, mutta oli siellä varmaan välillä metrin verran mallikastakin menoa. Reilut kolme tuntia treeniä - pienissä pätkissä ja kunnon tauoilla tietenkin, mutta tuli siinä tehtyä ja sai taas monta mielenkiintoista ajatusta.

Laura lähti vielä illemmalla koirien kanssa parin tunnin metsälenkille ja Pahkis oli ensi kertaa väsyneen näköinen. Siis ihan oikeasti. Hieroin sitä lattialla ja se nukahti todella sikeään uneen. Se ei yleensä iltaisin niin nollat taulussa olohuoneen lattialla nuku. Eli oli siis kerrankin saatu pojasta mehut pois.

Pakkohan oli sitten kotona vähän tänään kokeilla. Otin rohkeasti naksun mukaan ja kahdelle pihahypylle. Tein aina välissä lähtötreeniä. Tein sitä nyt niin, että välillä lähdin juoksemaan ja ohjaamaan ja vasta sitten vapautus. Eli huomattavasti kovempaa häiriötä kuin aiemmin. Näytti toimivan. Toisaalta miksei, kun toimii se sama tottiksen kontaktissakin. Ohjaajan tyhmä pää niin kärsii koko koira.

Toisaalta tehtiin myös rimatreeniä naksulla. Yhtä hyppyä ja kahta hyppyä normaalista kovemmalla häiriöllä, tiukoilla käännöksillä ja naksu sekä palkka. Jos pudottaa niin toiminta loppuu.

Näytti pihalla ihan toimivalta. Huomenna päästäänkin sinne 'hornankattilaan' testaamaan, eli Riman halliin. Saas nähdä kuinka käy.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Takaisin todellisuuteen

Eli nyt on sitten mietitty ja kokeiltu parissa treenissä. Tarkoituksena siis saada Pahkis agilityssä enemmän kuulolle ja hiukan enemmän tähän todellisuuteen, eli toisin sanoen hiukan matalampaan vireeseen. Ajatus tässä on pääpiirteittäin seuraavanlainen:

Lähdössä istutan Pahkiksen ja odotan ja rauhoitan sen istuma-asentoon, ennen kuin lähden siitä eteenpäin. Rauhoitan sen puhumalla rauhallisesti, silittämällä ja jos on kovin jännittynyt niin hiukan rinnasta ravistamalla ja heiluttamalla kunnes rentoutuu.

Jos Pahkis matkalla lähetykseen jännittyy uudelleen palaan sen luo ja rauhoitan.

Liikkeelle lähdetään vasta kun mieli on rauhallinen, mutta kuitenkin vielä tarkkaavainen. Hyvästä tunnetilasta palkataan aina joko liikkeelle lähdöllä tai vapautuksella ja lelulla. Enimmäkseen kuitenkin vapautuksella ja lelulla tässä vaiheessa.

Jos Pahkis pudottaa riman, niin keskeytän tekemisen välittömästi ja Pahkis on hetken tauolla. Ei siis poisteta kentältä vaan makaa maassa sen aikaa ainakin, että nostan riman rauhallisesti. En pyri lisäämään painetta nyt meuhkaamalla tai isommilla kielloilla, koska Pahkis mielestäni purkaa sen tällä hetkellä vain menemällä kovempaa ja enemmän läpi.

Riman pudotuksen tai muun epäonnistumisen jälkeen pyrin saamaan onnistumisen ja palkan. Tässä vaiheessa onnistuminen on jo se, että saan Pahkiksen takaisin rauhalliseen mielentilaan ja palkkaan siis siitä. Eli siis: uusi lähtö ja lähtöasento ja rauhallinen mielentila ja palkka. Näin saan purettua virheestä syntyneen paineen ja Pahkikselle onnistumisen pohjalle. Tämä siis lisää mahdollisuutta onnistua myös seuraavassa kerrassa kun tuo epäonnistunut kuvio otetaan uudelleen. Toinen tapa on se, että otetaan vauhtia pois, mutta ei muuteta omaa ohjausta. Eli vähemmällä vauhdilla helpoitetaan ja saadaan näin siis onnistuminen alle. Vauhtia vähennetään ottamalla kuvio edelliseltä esteeltä ennen pudotusta tai virhettä.

Tässä nyt kaksi treeniä kokeilleena, joista toinen omassa pihassa ja toinen kisojen harkkaesteillä, homma tuntuisi ainakin toimivan paremmin kuin edellinen jotakuinkin systeemitön systeemi. Jos ei muuta, niin ainakin itse olen rauhallisempi kun tiedän tarkemmin mitä missäkin tilanteessa teen. Ehkä se on se joka heijastuu Pahkikseen mutta ainakin tällä hetkellä tuo tuntuu järkevältä.

Tokosta sen verran että sivulle tulon hyppy on nyt poistettu ja siinä kävi niinkuin epäilinkin. Tuo hyppyyn purettu jännite siirtyi sivulletuloon, eli sivulle tulosta tuli parempi. Tajusin myös mikä Pahkiksen ongelma on ollut liikkeestä istumisessa ja seisomisessa. Ei se oikeastaan ole Pahkiksen ongelma vaan minun: iSTu jaSTOp ovat mumisevasta suustani melko samankaltaiset...

Ensi viikosta on taas tulossa mukava viikko. Keskiviikkona päästään tuuraamaan Niinun treeneihin ja torstaina onkin jo omat hallitreenit, joissa treenikavareina osaavia ohjaajia ja koirakoita niin varmasti opimme vaikka kuinka paljon uutta ja ihmeellistä.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Huonosti hinassa

Lempiaihe. Hihnassa vetäminen ja siinä häiriökäyttäytyminen - niissä Pahkis on parhaimmillaan.

Kunnes tänään oli ilmassa jo ymmärtämisen merkkejä. Hetken aikaa. Tai siis oikeastaan suurimman osan aikaa lenkistä. Muiden koirienkin läsnäolo oli hallittua. Ehkäpä siellä on jotain valoa tunnelin päässä. Olen ollut jotakuinkin varma, etten tuota saa Pahkikselle opetettua ja olen jotakuinkin varma vieläkin. Ehkä.

Toivottavasti olen väärässä.

Kokeiltu on pennusta asti vaikka mitä positiivisesta vähemmän positiiviseen ja ties mistä ties mihin. Mutta ehkä tällä tavalla, että koko reuhka pysyy selän takana ja piste. Aina.

Saas nähdä koska saan heittää tuon rojukoppaan.

Toivottavasti olen väärässä.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Tokobogoilua ja hulluaksaa

Pahkis on hullu. Vähän ehkä liian hullu. Teettää siis töitä ja etenkin agilityn puolella. Minä minä minä tuonne tuonne tuonne tuonne ja täysillä täysillä ja kovempaa. On siinä ihmettelemistä. Eli mietintämyssyssä on miten saadaan Pahkis todellisuuteen. Kyllä se siitä, mutta tekemistä riittää.

Tokoilussa vire on matalampi, mutta korkea ja kuitenkin hallittavissa. Tässä kylkiäiseksi pari Pölhön tokopätkää. Rauhatonta tuo vielä on, mutta varmasti tarkentuu. Sivulletuloissa vielä pomppii - täytyy tuo korjata pois. Omaa hölmöilyä olisi tietysti aina mukava vähentää.





tiistai 7. syyskuuta 2010

Paimennusta ja palanut tassunpohja.

Ensiksi Pahkikselle yksivuotisonnittelut. Eipä uskoisi että siitäkin on jo vuosi aikaa. Täytyy rehellisesti sanoa, että viime vuosi on kyllä ollut hienoa aikaa. Pitkään odotin itselleni koiraa Allin rinnalle ja vajaa vuosi sitten Pahkis tuli meille kotiin. Päivääkään ei ole kaduttanut. No ehkä joskus mutta kuitenkin :)

Pahkis pääsi sitten niinkuin synttärilahjana lauantaina paimentamaan riman leirillä, joka siis pidettiin Paimennuskoulun alueella. Pahkis kyllä heti ensimmäisellä kerralla tajusi mistä lampaissa on kyse. Alku siis näytti kaiketi ihan hyvältä. Lajista en sen kummemmin tiedä, eikä meille nyt ainakaan toistaiseksi ole lampaitakaan tulossa. Täytyy varmaan aloittaa rekvisiitan kerääminen aurauskepeistä. Pahkis paimensi niin kovin, että pyörisessään siinä ympyrää paloi toisen etutassun anturasta sellainen viisisenttisen kokoinen alue. Loppuleiri menikin sitten levossa ja varmaan tämä viikko kokonaisuudessaan.

Ehdimme kuitenkin tekemään aamulla yhden agilitytreenin, jossa kouluttajana oli Liuhdon Timo. Pahkis teki hyvin, itse lipsuin lähdöissä ja rimoissa. Ei niin saisi tehdä. Timpalla on kyllä ajatusta ja varmaan osaa ymmärtää kun tällainen 190 senttinen heiluu esteiden välissä yrittäen ohjata suht sukkelaa koiraa.

Mutta näin täällä. Noudossa ollaan nyt sitten tehty pitoharjoituksia. Se on enemmän tahtojen taistelua ja sydämen koetusta, mutta nyt se näyttää etenevän. Pahkis pitää jo kohtuullisen hyvin kapulaa rauhassa ja irrottaa hyvin. Lisää treeniä vain niin saadaan tukin sitten pulkkaan.

maanantai 30. elokuuta 2010

Puami, sillisalaatti ja lampaanlihaa

Nonih, Viime viikonloppuna Pahkis sitten suoritti puomin alusta loppuun ensi kertaa. Hyvinhän se meni. Alkuun yritti nousulta helpompaa reittiä maata pitkin, mutta oivalsi heti seuraavalla kerralla miten se oikein pitääkään suorittaa. Oltiin siis tehty jo aiemmin alasmenoa ja puomin yläosaa eri matkoilta niin, että olen nostanut Pahkiksen puomille.

Viikko sitten oltiin Niinun ja Teemun koulutuksessa. Niinun treenit meni hyvin. Heti vain kun pääsin omasta alkujännityksestä. Tehtiin päällejuoksuja ja muuta pientä. Teemu opetti meille ennakoivaa valssia ja päällejuoksuja. Itselle jäi tunne, että Pahkis oivalsi ja että itse oivalsin miten se homma pitäisi tehdä. Muutenkin poika oli oikein pätevä koko viikonlopun ja viikonlopusta jäi erittäin hyvä mieli ja taas kerran paljon mietittävää ja muistettavaa.

Maanantai aamuna koulutusten jälkeen Pahkis ontui herätessään pari askelta toista takajalkaa, joten annettiin sen olla sitten levossa agilitystä viikon verran. Ei se kyllä ontunut sitä kuin tuon yhden kerran mutta parempi levätä hetki, vaikka oma mieli kovasti tekikin päästä agilityilemään. No, sainpa kuitenkin keskiviikkona kokeiltua pientä rataa Kaapon kanssa. Hauska miten se tuntui jännän pehmeältä, sellaiselta omalta ajatukselta. Kaapo siis osasi hyvin kompensoida omat virheeni ja kuuliaisena poikana teki mitä käskettiin.

Tottiksessa ollaan nyt sitten oltu teemalla sillisalaatti. Eli yhdistellään kaikkia osattuja asioita ihan miten mieleen sillä hetkellä ikinä sattuu. Tarkoituksena siis saada Pahkis olemaan jatkuvasti kuulolla ja tarkkaavaisena siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. On se vaan hassu mies miten se vaan tuossakin toimii ja yhdistelee asiat niinkuin olisi aina tehnytkin niitä niin. Seuraamisessa saan Pahkiksen tekemään ja tarjoamaan minulle sellaista seuraamista kuin siltä haluan. Jonkin verran se hakee ja elää vielä, mutta suunta on mielestäni oikea. Edelleen ollaan tehty asioita myöskin siis niin, että vasta useamman ja hetken tekemisen jälkeen saadaan lelupalkka. Tämäkin tietysti treenikerrassa vaihdellen, mutta lelupalkkauksia saattaa tulla kahdesta neljään. Tämä toimii mielestäni hyvin ja vie oikeaan suuntaan. Se ratkaisee sitä ongelmaa, jonka ajattelin Pahkiksella tulevaisuudessa olevan: miten sen päänuppi kestää palkkaamattomuuden. Tällä siis saadaan opetettua tuota. Toinen iso etu on se, että näin treenatessa Pahkis ei ole jatkuvasti tiukasti saaliilla. Pahkis osaa myös hyvin luovuttaa saaliista ja vaihtaa takaisin saaliille.

Nouto on meille vielä mysteeri. :) Siihen täytyy nyt alkaa keksiä jotain ja ottaa asiaksi treenata se kuntoon. Siitä ehkä lisää seuraavassa postauksessa. Ajatuksia siis on.

Opettelin tuossa sunnuntaina Pahkista myös sulkemaan keittiön vetolaatikoita. Se on vielä vaiheessa, mutta hauskaa pitää olla. Kokeilin samaa myös Allilla, Kaapolla ja Avalla. Sanotaanko että haasteensa kullakin. Tärkeintähän on se hauska tekeminen.

Ensi viikonloppuna onkin Riman leiri ja siellä Liuhdon Timon koulutusta. Innolla odotan mitä Timolla on annettavaa. Eikä siinä vielä kaikki. Pahkis näkee leirillä lampaita ensi kerran eläessään muualtakin kuin auton ikkunasta. Sieltä se ei niihin ohi ajaessa vielä syttynyt. Saapa vain nähdä tuleeko Pahkiksen tyylillä lammaspataa... jotenkin en yllättyisi.