Taas on jokunen tovi ehtinyt vierähtää viime kirjoituksesta. Näyttäisi olevan kirjoitettu ennen piirinmestaruuksia. Jatketaan siis sujuvasti siitä ja kisarintamalta.
Kisat
Piirinmestikset meni hyllyillen. Ekalta radalta tuli hylly omasta ohjausvirheestä ja tokan keskeytin kun Pahkis alkoi käymään hiukka liian lämpöisenä. Ei siis mitään mainittavaa. Käytiin sen jälkeen tuossa turussa kisaamassa, jossa eka rata meni pipariksi, mutta toisella alkoi olla jo ihan meno kohdallaan. Hylly siitäkin tuli kun Pahkis tuli A:lta läpi ja uusi sitten sen toiseen suuntaan. Yksi riman pudotus siellä oli jo pohjalla, mutta rata tuntui hyvältä ja hankalat kohdat meni hyvin. Ei jäänyt harmittamaan.
Sunnuntaina olisi sitten Riman kisat. Saapi nähdä miten siellä - tyypillisesti Pahkis on melko lämpöisenä treenihallissa, joten saattaa olla lyhyttä pätkää tiedossa.
Treenit ja Top Team
Treenit jatkuu Niinulla, TTC treenit ja omat treenit. Tuntuisi, että näin saa hyvän painotuksen useamman tyyppistä treeniä. Mutta sitten meillä kävi lykästys ja päästiin mukaan Top Team:iin. Kiva juttu päästä tuohon hommaan mukaan. Odotan saavani sieltä vähän toisenlaista näkökulmaa ja hienoa päästä näkemään miten Jenny Damm asioita ajattelee. Aina on hyvä ja virkistävää katsoa asioita uudesta vinkkelistä. Liian helposti sitä tutkii vain oman sapluunansa ja saman viitekehyksen läpi. Meille varmaan tällä hetkellä kipeimpänä kokonaisvaltaisena kehitysalueena on nopeat, kovavauhtiset radat ja niillä rytminmuutokset. Uskoisin, että Jarin radoilla päästään pureutumaan tuohon ongelmaan oikein kunnolla.
Pätmän
Jaa mistähän sitä aloittaisi. Pätmän oli joutua leikkauspöydälle, kun oli melki viikon ripuloinyt ympäri ämpäri ja sitten röntgenissä siltä löydettiin mahalaukusta luunapala. Pätmän toimitettiin sitten seuraavana aamuna eläinlääkärille avausta varten, mutta hups, luunpala oli tiessään. Onneksi ei tarvinnut avata. Muuten Pätmän on elellyt melko pellossa. Tai no, ei nyt pellossa, mutta ei sen kanssa ole tehty juurikaan mitään. Pari kertaa hallilla tehty putkea ja paria siivekettä ja pihalla jotain pientä. Tokopuolta ei oikeastaan ollenkaan. Miksi? No toisaalta se on ollu tkipeä ja toisaalta vasta nyt sillä alkaa olla leikit siinä kunnossa, että sille on omasta mielestäni järkevää alkaa opettamaan mitään tähdellistä. Joku varmasti miettii, että miksi ei voi opettaa? Se onkin hyvä kysymys: kerronpa siitä:
Eli itse jotenkin ajattelen niin, että haluaisin tokossa, että koiralla on edellytykset tehdä jokin juttu mahdollisimman lähellä sitä haluttua lopputulosta. Eli siis lähinnä tarkoitan sitä viretilaa. Eli jos vaikka haluan opettaa koiralle istumisen, niin haluan, että se toimii opetustilanteessa hyvässä viretilassa ja minulla on työvälineet opettaa sille asioita niin, että koira istuu nopeasti. Näin siin pyrin vain tehostamaan sitä, että saan opetettua liikkeiden osa-alueet mahdollisimman vähällä työllä ja koiralle jäisi näin selkeämpi kuva halutusta liikkeestä viretilan osalta. Toisaalta siinä on myös se, että uskon koiran saavan parhaan palkan siitä, kun aistii minun aidon tyytyväisyyteni. Eli jos palkkaan sitä ei niin vielä hyvistä suorituksista, se ei saa samanlaista, yhtä vahvaa palkkausta kuin siitä hyvästä nopeasta suorituksesta. Olen siis vain mies, en pysty muuttamaan tunnetilaani. Tajusikohan tuosta vieläkään mitä ajan takaa. Ehkä saman voisi sanoa niin, että haluan että pystyn leikkimään koiran kanssa rennosti, välittömästi ja niin, että leikki on dialogi minun ja koiran välillä. Kun tuo dialogi on olemassa, on asioiden opettaminen helppoa.
Mutta nyt pitää lähteä tokotreeneihin ja lisäämään Pätmaniaa treenkavereihin.
