Virepohdintaa, Kotiläksyt ja Pääääätmän.

Puretaan kisoista. Kisoja on ehtinyt olla Eckerötä ja Janakkalaa. Oliskohan vielä jotain.... Kisat on mennyt hyvin, nollia ei noista ole kyllä kuin yksi, mutta keskimääräisesti siellä ei oikeastaan ole kuin yksi rata, joka ei ollut tasollamme. Yhdellä radalla räjähti rengas ja yhdellä pituuden ensimmäinen pala. Jokaisen radan jälkeen on kyllä jäänyt hyvä mieli ja olen ollut itse tosi tyytyväinen suorituksiin. Tap tap siis omaan selkään. Ei siis niin, että ei tekemistä olisi ja puutteita, mutta kisoissa ollaan liikuttu omalla tämän hetkisellä osaamistasollamme.

Top Teamin psyykkispyykissä pestiin vireasioita. Olin päässyt tavoitteeseeni. Mietin miksi ja mielestäni syy on itseasiassa fyysinen. Eli nyt kun olen treenannut enemmän fysiikkaa, on liikkumiseni parantunut. Aiemmin pysyäkseni tarvittavassa tahdissa ja saadakseni tarpeellisen sykkeen liikkeeseen minun piti aiemmin virittää itseni Pahkikselle hiukan liian korkeaan vireeseen. Nyt pääsen kevyemmin liikkumaan, jolloin voin pitää itseni matalammassa vireessä. Toki varmasti asiaan vaikuttaa moni muukin asia, mutta näin saan Pahkista ohjattua kevyemmällä energialla ja pieni pilke silmäkulmassa. Jatketaan siis fysiikan nostamista.

Kontakteilla Pahkis toimii nyt hyvin. Toki kääntyy vielä keinulla ja puomilla hiukan liikaa, mutta nyt kontaktit eivät enää riko radan rytmiä. Uskallan ohjata ne varmistelematta ja tämä taas peilautuu tuon rytmin säilymisenä.

Mitäs tuli kotiläksyä? Estehakuisuutta pitää lisätä ja treenata vetoja hypyillä. Kepeillä taakse jäämistä vasemmalle takaaleikkauksella höystettynä niin, että keppien edessä on vielä jokin este. Tässä siis Pahkis kääntyi kepeiltä väärälle puolelle. Loppuun asti siis, mutta eri puolelle kuin minä olin. Jennyltä tuli taas hyvää aivojumppaa. Saatiin radalla esille Pahkikselle sopivaa kääntymisohjausta. Löysin sopivaa rytmiä ja tehoa ohjaukseen. Tai oikeastaan suunnattiin ohjauksen energia tarkemmin. Hankala taas kerran selittää. Tunnen mitä tarkoitan.

Kiva leiri. Harmi, että ohjelmaa on niin paljon, ettei oikein ehdi ketään muita katselemaan kun koko ajan ollaan menossa, tulossa, lämmittelemässä tai jäähdyttelemässä. Aina välissä sitä ehtii vähän vilkuilla muitten menoa ja ottaa oppia.

Pätmän.

Pätmän. :) Pääääätmän. Se on veijari. Hauska heppu. Agilityä tehty sen kanssa kerta viikkoon. Kontaktikivaa ja perusohjauksia. Mukava mies siitä varmasti on kasvamassa. Alan pikku hiljaa syttyä sen kanssa tekemiseen ja välillä se väläyttelee jo ihan lupaavaakin menoa. Hassuinta on se, miten kevyt ja hiljainen se on. Se tosin kyllä sopiikin Pätmänille: hypätä Pät-alukseensa ja suhautella vaivihkaa lujaa paikasta toiseen.

Urheilusta

Agilityn rintamalla on viime aikoina ollut mietintää sen urheilustatuksesta. On ollut myös tapahtumia jotka eivät kuulu urheiluun. Pitäisikö Agilityn olla urheilua vai ei? Mitä on urheilu ja mikä siitä tekee urheilua?

Nuoruudessani harrastin taitoluistelua. Urheilua. Vai onko se taidetta? Baletti. Mitä se on? Taidetta vai urheilua? Agility, ammunta, pikajuoksu. Miten on? Hankala tuota mennä sanomaan. Kaikissahan näissä tulee hiki. Vaikkei agility nyt ihmiseltä suuria fyysisiä äärisuorituksia vaadi, ainakaan nopeuden, voiman tai kestävyyden saralla, niin tulee siinäkin ajoittain hiki. Itse ajattelen urheilua jotenkin näin:

Urheilussa urheilijalla on selkeä kehittymisen tavoite. Toisilla korkeammat, toisilla matalammat, mutta urheilussa tuon tavoitteen saavuttelu tehdään systemaattisesti ja laaja-alaisesti. Siihen kuuluu muitakin asioita kuin lajinomainen harjoittelu: tehdään oheisharjoitteita, huolletaan itseä ja uhrataan muilta elämänalueilta palasia. Urheilun vuoksi. Sen kuinka paljon kukin näitä ratkaisuja tekee tai tarvitsee tehdä, määrittelee urheilija aina itse. Urheilussa myös ilmenee ääritunteita. Niitä isoja ilon hetkiä, mutta yhtälailla niitä suuria pettymyksiä. Urheilu on mielen hallintaa, itsensä likoon laittamista, koettelemuksia. Urheilu on leikkimielistä ja se on vakavaa. Urheilu on hienoa.

Harrastamisessa asioilla ei ole niin suurta merkitystä harrastajalle. Iloa ja surua esiintyy, mutta skaala on kapeampi. Muut elämänalueet ovat tärkeämmässä roolissa ja toisaalta tavoitteenakin on useammin oman mielen ja kehon perus hyvinvointi. Harrastaminen on kauempana ääri-ilmiöistä. Ei stressiä. Harrastaminen on leikkimielistä. Harrastaminen on kivaa.

Urheilemiseen kuuluu olennaisena osana myös esikuvana oleminen. Nuorille, lapsille, vanhemmille. Muille maille.  Urheilijana olet esikuva tai esimerkki hyvistä elämäntavoista, tämän yhteiskunnan arvostamista periaatteista. Edustat tehtyjä päätöksiä, pitkäjänteisyyttä, hyvinvointia ja muita asioita,  joita tämä yhteiskunta omalta osaltaan arvostaa ja pitää hyvänä. Urheilija jakaa osaamistaan, toimii rehdisti ja reilusti. Yrittää olla hyvä ihminen.

Urheilu ei ole lajista kiinni, se on asenne ja elämäntapa. Se on vastuu jota jokainen urheilijana itseään pitävä kantaa.

Kotiläksyt

Kävin itsenäisyyspäivänä tekemässä hiukan kotiläksyjä. Jenny antoi treenin, jossa ideana kellotella eri ohjauksia eri lähestymis- ja poistumiskulmissa esteelle. Pitkään onkin pitänyt tuollaista jo tehdä - nyt sai sitten vähän niinkuin pakon edessä tehtyä.

Mietin etukäteen millaisen setin ohjauksia ja kuvioita teen ja järjestin ne vielä niin, että kertaakaan sama estekuvio ei esiintynyt peräkkäin. Eli näin maksimoin sen, että Pahkis joutuu lukemaan ohjausta, eikä olettaisi edellisestä tietäen mihin mennään. Monta ohjausta jäi vielä kokeilematta eri tilanteissa, mutta tuloksista sai jo hyvin mielenkiintoista osviittaa. Ei sinänsä varmaankaan mitään maailmoja mullistavaa kuitenkaan.

Periaatteessa oli aivan sama minkä ohjauksen tai mitä kautta esteen kiersi oli aika sadasosan tai kahden sisällä (ero siis max 0,02 sekuntia). Merkittävää eroa syntyi vasta kun reitti oli pitempi ja käännös tiukempi. Eli siis pitkä reitti ja puolikäännös oli yhtä nopea kuin lyhyt reitti ja koko käännös. Kokokäännös siis 180 astetta tai enemmän, puolikäännös noin 90 astetta tai vähemmän. Käännöksen tekevällä ohjauksella ei ollut aikaan merkittävää vaikutusta. Ohjauksen antamalla tiellä, samalle käännökselle ei myöskään ollut merkitystä. Eli sen minkä kokoamisella Pahkis matkassa voitti, nollaantui vauhdin hiljenemisellä.

Mitä tästä sitten jäi käteen? Tärkeimpänä varmasti se, että kun järkevin koiran reitti on valittu, voi ohjauksen valita vapaasti oman tulosuunnan, halutun ohjauksen jälkeisen sijoittumisen ja ohjaukseen tarvittavan voiman perusteella. Aikaa ei tarvitsisi miettiä.

Ensimmäinen leiri

Ensimmäinen Top Team -leiri on takana. Mukavaa, hauskaa ja avointa porukkaa ja mukavasti tuli ajattelemisen aihetta. Uusia havaintoja ja ehkä jopa jokin oivalluksen jyvänenkin.

Perjantai

Perjantaina oli Skogsterin Mian luento ja ryhmätöitä. Mian luento oli taas kerran ajatuksia herättävä. Tämä taisi olla nyt neljäs kerta kun olen hänen luennollaan tai seminaarissa ja aina siitä vain oppii uutta. Perusperiaatteet ovat säilyneet samana, mutta ajatukset ovat mielestäni jalostuneet. Hyvä näin. Tällä kertaa paino oli melko paljon ohjaajan omassa käyttäytymisessä ja sen vaikutuksessa koiran mielentilaan. Sopi minulle vallan mainiosti, koska tämä on ollut asia jota olen viime aikoina paljon pohtinut ja sen kanssa joutunut painiskelemaan. Mia myös osasi muotoilla mielestäni sen, mitä itse en ollut osannut. Olen aiemmin kirjoittanut oppimisen työkaluista ja miten olen tätä yrittänyt rakentaa. Uskon, että tarkoitin samaa asiaa kuin Mia puhuessaan koiran motivaation rakentamisesta. Se mikä oli mielestäni yllättävää, niin tuntui, että kovinkaan moni ei joudu koiransa viretilaa hallitsemaan. Joudu tai saa, mielestäni se on mielenkiintoinen aihealue.

Lauantai

Jennyn treeni

Lauantai aloitettiin Jennyn treeneillä. Radalla oli ajatuksena kokeilla eri ohjauksia ja katsoa niistä nopeimmat ja parhaimmat. Eka veto meni vähän harakoille: en oikein ehtinyt tarpeeksi hyvin sisäistämään rataa, kun mietin ohjausvalintojani turhankin hartaasti.  Omalla vuorollani sain kuitenkin paljon. Vaihtamalla suunnitelmia saatiin sekunnin verran aikaa pois kymmenellä esteellä. Huh. Tärkeimpänä kuitenkin ehkä sain jonkinlaisen oivalluksen prässäämisen ja rauhan käyttämisestä radalla. Tästä Jaakko minulle kerran puhui ja käski miettimään. En sitä silloin ymmärtänyt ja tuskin oli silloin tarkoituskaan ymmärtää. Jennyn radalla tuntui kuitenkin joku vain loksahtavan. Tajusin, miten prässistä häviää teho kun sitä on liikaa ja toisaalta miten  jatkuva prässääminen kuumentaa Pahkista. Toisaalta sain ajatuksia siitä miltä Pahkis tuntuu prässin ja prässäämättömyyden alla. Ajatus vaatii vielä paljon työstöä ja oivaltamisia. Voi olla, että viikon päästä huomaan olevani täysin väärässä.

Jarin treeni

Alku on aina hankalaa. Todella. Todella hankalaa. Radan alkua emme saaneet onnistumaan mitenkään. Ei vaikka olisi päälläni pomppinut. Loppuosa radasta oli hyvää perusrataa, joka toimikin. Hetkeksi unohdin tuon prässioivalluksen. Olin kuitenkin Vapun sessiossa luvannut tuohon kiinnittää huomiota ja varmasti sen ansiosta muistin kesken treenin tuohon kiinnittää huomiota. Prässi pois vääristä kohdista ja heti alkoi rimat pysyä ylhäällä. Toimi.

Illallisen jälkeen olikin väsynyt seuralainen

Sunnuntai

Juhan treeni

Jerryn lämmittelyjen jälkeen olikin vuorossa Juhan kontaktikatselmus. Hyviä ajatuksia ja pohdintaa kontakteista. Tiedän nyt miten seuraavaksi lähden Pahkiksen kontakteja viemään eteenpäin, jotta saisimme ne varmemmaksi kisatilanteissa.

Mukava leiri oli ja kotiläksyjä ja ajateltavaa tuli. Muutaman tunnin päästä mennäänkin sitten kotiläksyjen äärelle.





                       

Nollavoitto ja Top Team -leiri häämöttää

Huh huh, onpahan aikaa taas mennyt edellisestä kerrasta. Jotenkin tuntuu hassulta aina kirjoittaa sitä perusreenirapsaa. Ehkä pitäisi. No nyt ei ehkä ole ihan perusreenirapsaa.

Kisat

Eli oltiin tuossa puolisentoista viikkoa sitten BAT:in kisoissa ja mitä? Tehtiin nolla ja voitettiin. Aika röyhkeää sanon minä. Kokonaisuutena kisapäivä oli loppujen lopuksi ihan passeli. Eka rata oli itseasiassa ehkäpä jopa parempi. Pahkis oli kuulolla ja piti rimoja joista olin melko varma että pudottaa. Piti A:n kontaktin hienosti vaikka siinä oli kovavauhtinen irtoaminen pakkovalssiin. Lopussa vain oli hirveästä koiran ja ohjaajan vauhdista keinu, josta yli ysikymppinen käännös putkeen. Tästä tuli virhe ja sitten pakka hiukan sekaisin ja ohitus pituudesta. Siihen asti se oli kyllä hyvää pätkää. Toinen rata oli sitten vähän kaasu pohjaan ja käännellään sitä rattia jos keretään -tyylinen. Lopetin sen kesken. Kolmannelta tulikin sitten tuo nolla. Erityisen tyytyväinen olen Pahkiksen keppien sisäänmenosta: sen kanssa on ollut ongelmia, mutta nyt otti hyvin vaikka tultiin kovaa avokulmaan. Pahkis vielä lopussa pelasti kun pussin jälkeen olin hiukan myöhässä. Mutta sitä se kai on että koira tekee tonttiaan ja toisaalta aina joskus pelastelee ohjaajan heikkouksia. Mutta hyvä mieli jäi.

Agitreenit

Tuossa ehti olla yhdet TTC treenitkin välissä. Hyvät treenit taas kerran ja ajatuksia ne aina herättää. Täytyy kyllä sanoa, että ainakin meille Rannikon Timon treenit on ollut hyvää vaihtelua ja erityisesti olen pitänyt tuosta hiukan toisenlaisesta lähestymistavasta. Mukavaa vaihtelua ja ainahan asioita pitää katsoa eri kanteilta, erilaisten linssien läpi. Näin saa paremman kuvan kokonaisuudesta.

Huomenna alkaakin sitten Top Teamin -leiri. Innolla odotan mitä tuleman pitää. Toivottavasti on hauskaa ja mukavia hetkiä agilityn parissa. Ehkä kuitenkin mielenkiintoisin on nähdä miten Jenny Damm asiat näkee ja minkälaista ajatusta häneltä tekemiseen saa. Raportoidaan tuota leirin jälkeen

Toko

Oho, jotain tämänkin alle. Kyllä. Eli nythän itseasiassa treenaan Pahkiksen, Pirkon ja Pätmänin kanssa tokoa. Yks pitäis vielä saada niin mulla ois oma joukkue. Ollaan siis käyty pari kertaa Jessican luona ja ihan hyviä juttuja on tullut. Ehkäpä tärkeimpänä hiukan toisenlainen ajatus Pahkikselle noutoon: eli nyt tehdään kapulaan kunnioitusta. Tämä tuntuisi toimivankin. Katsotaan - ainakin se on erilaista mitä ollaan kokeiltu. Pakko hehkuttaa Pahkista kun se on vaan niin älyttömän hieno! Hitto kun saatais se nouto samalle tasolle niin sitten mä oisin kyllä niin tyytyväinen siihin. Ehkä kuulostaa omahyväiseltä, mutta sillä on kyllä aivan hävyttömän hienot merkit ja ruutu. Komeimmat mitä mä oon ikinä kellään nähnyt. Se menee sinne aivan täysiä, pysähtyy merkille aivan täysiä, on siinä niin fokusoituneena siihen, että anna pienikin vinkki niin minä poika lähden tästä aivan täysiä ja taas mennään. Jessicakin oikein kehui ja ihmetteli, että miten olen sen tuollaiseksi saanut. :D Hyvä Pahkis.

Pätmän on sellainen rauhallinen tussuttaja. Tekee ja menee. Joskus ajattelee ja joskus ei. Huoh.... No, ehkä se joskus löytää itsestään jonkun vaihteen. Toisaalta, vasta nyt sillä mun mielestä alkaa olla saalis pikku hiljaa kohdallaan. Ehkä se sieltä.

Pirkko on hauska, pehmeä, joustava ja pomppiva. Sille haluaisin kovempaa intensiteettiä tekemiseen. Vähän ehkä hankala selitttää mitä tarkoitan, mutta sitä nyt ajattelin sille kuitenkin tehdä.

Huh. Tulihan sitä tekstiä :)

Agilityn sietämätön hienous

Kirjoitin tämän jo jokin aika sitten. Silloin en sitä jostain syystä julkaissut. Kirjoittelen tänne niin harvoin nykyään, joten laitetaan tämäkin tänne näkyville.

Noin viitisentoista vuotta sitten olin lähes päivittäin luistimet jalassa jäällä. Tehden erilaisia hyppyjä, piruetteja, askeleita ja kaaria. Päivittäin elin jonkinlaisessa symbioosissa jään, teräksen, kehon ja musiikin rytmin ja melodian kanssa. Sellaisessa omassa tilassa, jossa sinä ja liike olette itseilmaisun väline. Tila on tunne siitä, että on jollain hämmentävällä tavalla yhtä jonkun vieraan, sellaisen elottoman kanssa ja tehden siitä elottomasta elävää. Sitä on luistelemisen sietämätön hienous.

Noin viitisentoista tuntia sitten olin Pahkiksen kanssa treeneissä. Suorittaen erilaisia hyppyjä, kontakteja, ohjauksia ja putkia. Suorittaen rataa jonkinlaisessa symbioosissa koiran, kehon ja koiran liikkeen rytmin kanssa. Sellaisessa omassa tilassa, jossa sinä, liike ja koira olette itseilmaisun väline. Tila on tunne siitä, että on jollain hämmentävällä tavalla yhtä jonkun vieraan, elollisen kanssa, kommunikoiden ja keskustellen. Sitä on agilityn sietämätön hienous.

0

0

Mein eka nolla kolmosista. Tuossa:

Eka nolla kolmosista

Aikas mukavaa. Sijoitus oli neljäs, mutta ei me huonoille hävitty, eikä hävitty paljoa. Venyihän siellä muutama kaarros melkoisen pitkäksi, mutta mennään taas valssikurssille ja ehkä sitä siitä taas saadaan tuota pientä miestä kääntymään.

Se oli sitten taas yksi tavoite saavutettu.

Tokostakin olen taas vähän innostunut. Pahkiksen nouto alkaa parantua. Se vain vaatii tekemistä ja paineistumisen purkamista palkkaamalla. En nyt siis välitä mitä Pahkis tekee, nouto on kiva liike teki siinä nyt mitä vaan. Tottahan toki hyvistä ja nouto eteenpäin vievistä suorituksista palkataan vielä paremmin. Katselin jopa kokeitakin. Meinasin siis tosissani ilmoittaa meidät. Pitäisi varmaan muistella mitä siinä avoimessa luokassa oikeastaan olikaan. Paikallaoloa täytyy muistutella ja hyppy pitää tehdä. Luoksetulon pysäytys pitää tehdä kanssa. Mjoo. Hommaa on, mutta pakko nyt vaan ilmoittaa, jotta saadaan jotain rotia tähän hommaan.

Da Pätmän.

Mitäs Pätmän. Pätmänin kanssa ollaan tehty pientä. Putkea ja siivekettä pumpperilla. Niillä valssia, takaakiertoa yms. hauskuuttelua. Vähän puunkiertoa. Sellaisia pieniä asioita. En vielä ihan ole sinut sen oppimisen kanssa, siis lähinnä en vielä osaa asioita sille kauhian tehokkaasti opettaa. Mutta, eteenpäin mennään ja hauska sen kanssa on tehdä. Vauhtia ja voimaa se on saanut leikkimiseen lisää.